Ja niin se tyttö lähti. Ranskaan. Taidan mennä takaisin nukkumaan.
28. Kotona, sauna ja simpsonit
Huisia herätä omasta sängystä monen päivän rilluttelun jälkeen. Kaupunki on musta ja märkä, juuri sellainen kuin siltä sopi odottaakin.
Veera täytti vuosia. Se tulee perässä! Onnea!
Täällä on kylmää ja lumista. Huomenna vilinää. Tiinan äiti, veli ja hänen tyttöystävänsä ovat kylässä. Lähdemme pian Seinäjoelle.
Kai tästä vielä ihan hyvä joulu tulee.
Eilinen vanhenemiseeni liittynyt mielenilmaus jakoi mukavasti mielipiteitä. Sekä negatiivisten, että positiivisten hämmästelyjen lähettäneille kiitoksia - sivuun oli uhrattu sentään jokunen hetki lyhyestä elämästäni :)
Tarkennuksena edelliseen, 'Aika rientää' -teeman ideana oli siis kerätä joitain mieleenpainuneita ajatuksia, hetkiä, ääniä, tekstejä ja kuvia linkeiksi, jotka tuossa hetkessä nousivat kirkkaina esiin muuten niin tummasta elosta. Keräsin yhden hetken kutakin ikävuotta kohden, monistin listasta muutaman kopion ja hämmensin siitä sopivan oloisen sekamelskan. Sekamelskaa tämä kaikki on ollutkin.
Monet muistivat. Suuri kiitos kaikille. Mukava huomata, että olette elossa ;)
Tänään on syyslukukauden viimeinen tentti. Sen jälkeen kokoonnumme rakkaani, perheen, ja muutamien läheisten kanssa äidin kämpille syöpöttelemään ja viettämään iltaa. Myöhemmin illalla voisi vaikka harkita saunaa. Isä lupasi olla hengessä mukana, vaikka olenkin vähän skeptinen siitä, sillä siellä on 22 astetta lämmintä ja täällä kaksi pakkasta.
Ja eilinen, (liian) pitkästä aikaa ei-yksinäinen syntymäpäivä, oli lämmin. Kiitos, rakas.
Joulukuu on ankeaa aikaa. Rahat loppuu aina riippumatta siitä paljonko tekee töitä. Kamera on rikki ja sen korjauksesta, saatika sen kestosta, ei ole mitään hajua.
Ja se kun herää aamuyöllä lumea luovan auton kolinoihin, se vasta ankeaa onkin. Huomenna sitä saa taas talsia loskassa.
Uuden vuosituhannen riippuvuuksista
Eilen arvuuteltiin valkeasta joulusta. Tänään loikoiltiin sängyllä, ihmeteltiin Saddam-uutista ja syötiin kanaa. Tällaisia viikonloppuja pitäisi olla enemmän. Voisi melkein järjestellä verkkoyhteydet jotenkin niin, että voisi viettää kaikki viikonloput kiireettä.
Toisaalta, kuten Jari taannoin tunnusti, tuntui tosi hyvältä kun pääsi hetkeksi verkon äärelle naputtelemaan pari sanaa googleen.
Yllätimme Jussin, 24 maanantaina, pikkusiskonsa järjestämillä synttärijuhlilla. Päivänsankarin kasvoilla ollut ilme oli ikimuistoinen kun hän yllättäen löysi kymmenkunta läheistä ystäväänsä piiloutuneena makuuhuoneeseensa. Paaaljon ooonnneeeeaaa vaaaaan!
Tällaisia pitäisi järjestää enemmän. Itseasiassa, taisivat olla kaiketi ensimmäiset yllätyssynttäribileet joissa olen ollut.
Kaikissa parisuhteissa on hetkensä. Huonotkin.
Vitun kusipää! Mä vihaan sua! Sä oot saatana maailman tyhmin idiootti!
Tiina kuuluu niihin jotka viskelevät esineitä suutuspäissään. Ihan sama mikä se on, kunhan sen voi heittää. Olen monesti kuullut kertomuksia tällaisista tappeluista, mutta vasta hiljattain olen saanut näistä ihan omia kokemuksia.
Olen huono riitelijä. En yksinkertaisesti jaksa kuluttaa energiaani tappelemiseen. Ehkä meidänkin riitamme loppuisivat nopeammin jos jaksaisin tapella vastaan. Useimmiten en jaksa. Jos joskus harvoin jostain suutun, ohjaan turhautumiseni johonkin ihan muuhun, esimerkiksi kirjoittamiseen.
Toiseksi parasta riidoissa on se, että ne päättyvät melkein aina onnellisesti. Tai ainakin jollain tavalla sopuisasti.
Anteeks ku mä haukuin sua taas. En mä tarkottanu ihan kaikkee.
Sen jälkeen maataan sylikkäin sängyllä ja ollaan hiljaa. Hiljaisuus tekee ihmeitä. Se paras juttu, sovintoseksi, on harvinaista. Vaan ehkä sen kuuluisi ollakin.
Tutustuin omppukuumeissani nyt myös Windowssille saatavaan iTunes -ohjelmaan. Sen ominaisuudet ovat lyhyesti muotoiltuna macmäisiä, eli kauniin yksinkertaisia ja toimivia. Tämä on ehdottomasti paras musiikin arkistointiin ja toistamiseen soveltuva ohjelma jota olen koskaan käyttänyt.
iTunes kokoaa koneelta löytyvät musiikkietiedostot yhteen tai useampaan kokoelmaan ja näistä kokoelmista voi tehdä ”älykkäitä” soittolistoja, joihin voi kerätä esimerkiksi tiettyyn musagenreen kuuluvaa musiikkia, tietyn aikakauden musiikkia tai vaikka kokoelman eniten soitettuja kappaleita. Tällä hetkellä ohjelma kertoo, että noin puoliksi digitoitu levykokoelmani sisältää reilut 2400 kappaletta ja yhteensä seitsemän päivää soitettavaa.
Windowssille ei ole ennen saanut mitään näin hienoa.
Hyvää itsenäisyyspäivää. Lausahdus, jolla ei ollut sen kummempaa merkitystä ennen armeijaa. Varusmiespalvelus oli pienten poikien (ja vähän tyttöjenkin) leirikoulu, jossa siihen mennessä opitut arvot piti järjestellä uudelleen. Ahkeruus ei ollut hyve, siitä sakotettiin lähes aina. Tärkeintä oli pysyä näkymättömänä, olla ajattelematta itse ja yrittää olla tekemättä yhtään mitään. Mitä enemmän osasit lusmuta, sen paremmin yleensä meni. Ja mehän pojat opittiin.
Sen jälkeen kun alokasaika oli ohi ja pelleilyvaiheesta piti siirtyä opettelemaan strategioita ja tekniikoita, joilla ihmiset tappoivat toisiaan edellisellä vuosisadalla, olin prikaatin yksi harvoista A-miehistä (ellen peräti ainoa) joka komennettiin esikuntatyöhön. Alokaskomppanjamme päällikkö, yliluutnantti Koskela, katsoi minua hieman huvittuneen oloisesti kun kerroin toisena vaihtoehtona harkitsevani tiedustelijan uraa. ”- Jääkäri Säävuori, ne varusteet joiden kanssa sinun tulisi juosta tuolla poikien perässä metsässä painavat enemmän kuin jääkäri itse. Luulet, että pysyisit siellä muiden mukana? - Jos muutkin juoksee, niin kyllä mäkin sitten juoksen, herra yliluutnantti. - Vai niin, vai niin. Mutta jospa nyt kuitenkin ilmoittautuisitte sinne tiedottajan toimistoon esikuntaan kun sinut hän sinne oli valinnut. - Ai oli? Hieno homma! Ilmoittaudun, herra yliluutnantti. - Muut lähtevät nyt loppumarssille, te vaihdatte lomapuvun päälle ja lähdette sinne esikuntaan samantien. Voitte poistua.” Uusien tehtävien myötä tutuksi tullut esikunta- ja huoltokomppania oli kaikessa säälittävyydessään niin hirveä paikka, että armeijaan tuleminen alkoi vähitellen tuntua suurelta virheeltä.
Muutamaa kuukautta myöhemmin seisoin kamera kaulassa itsenäisyyspäivän paraatissa Huittisissa. Oli asteen tai puolikkaan verran lämmintä, tuuli vietävästi ja ilma oli sakeana jättiläismäisen suurista räntärämmäleistä. Sinä päivänä päätin, että vielä jonain vuonna minunkin itsenäisyyspäiväni voi olla jotain muuta kuin vankeutta ja vitutusta. Itsenäisyys oli saanut ihan uudenlaisen merkityksen, ja niin ironista kuin se olikin, se oli tavallaan armeijan ansiota.
Itsenäisyys on hieno asia ja kaikki kunnia siitä isovanhemmillemme. Ei kuitenkaan pidä sekoittaa siihen millään tapaa tuota tehottomuuden ja typeryyden perikuvaa, joka vielä tänäkin päivänä syö veronmaksajien rahoja turhuuksiin, joilla voisi edistää rauhanturvaamista ja sitä oikeaa itsenäisyyttä jonka vuoksi joskus on taisteltu.
Miltä Torreviejassa näyttää juuri nyt?
Ja niin se sitten syntyi. UtuWiki.
Jouluvitutus sen sijaan on kasvanut tasaisesti jo viikkoja. Harmittaa, etten hyvistä aikomuksista huolimatta saanut tänäkään vuonna kasattua jouluvitutuskalenteria. Ensi vuonna se tulee. Lupaan.
Menneitä
:
Marraskuu > Lokakuu
> Syyskuu
> Elokuu >
Heinäkuu > Kesäkuu
> Toukokuu > Huhtikuu
> Maaliskuu > Helmikuu
>Tammikuu > Joulukuu
Lähetä palautetta! tai jupise Satumaahan! :)