Laulu nro 7
san. Samuli Putro, säv ja sov Zen Café, albumilta Idiootti
Kuunnellessani tätä biisiä mieleeni muistuu wanhat hyvät ajat jolloin seurustelin nuoren teinitytön kanssa. Hän oli juuri tällainen rauhaton ja haavoittuvainen tyttö, joka usein karkoitti äitinsä pois huoneestaan ja sai hetken mielijohteesta aikaan melkoisia kohtauksia :)
Jälleen yksi niistä lukemattomista lyriikoista, jossa Putro on onnistunut kertomaan riimein niin todellisia ja jokapäiväisiä tunteita ja asioita, että ne pystyy näkemään kuunnellessaan tätä biisiä.
Muuttumisteema on ollut monen muunkin lyyrikon aiheena, mutta tähän yhteyteen se tuntuu silti sopivan kuin nenä päähän. Muistan tunteitani noilta teiniajoilta ja mietteitä kun ajattelin etten tahtoisi hänen tai minkään muunkaan muuttuvan koskaan, enkä tahtoisi hänen kasvavan vaikka tiesin sen olevan väistämätöntä.
Pieni teinityttöni ikuistaisi tämän lyriikan täydellisyyden kirjoittamalla tussilla seinään sanat "Laulu nro 7 - 4Ever" =)
<< Zen Café : Tulkintoja