Hypertekstitetty elämä
Nettipäiväkirjat ja weblogit

Ilya Poropudas, Ville Säävuori
10.12.2002

P2b Media-analyysin ja -kritiikin harjoitustyö

Sisällys

Rakas nettipäiväkirja
Minäkuva rakentuu verkkoon
Kielen käytön seurauksia tuottava luonne nettipäiväkirjoissa
Muuttaako elämä päiväkirjaa vai päiväkirja elämää?
Mikä weblog on?
Weblogin julkaiseminen
Aidosti hypertekstuaalista tekstiä
Median perinteisen roolijaon rikkominen
Lähteet

Rakas nettipäiväkirja

Nettipäiväkirja, nettis, on yksi uuden vuosituhannen mukanaantuomista muoti-ilmiöistä. Internetin käytön yleistyttyä 1990-luvulla, ensimmäiset ekshibitionistit keksivät 90-luvun alussa julkaista päiväkirjojaan verkossa.

Joidenkin pioneerien, kuten Justin Hallin, innostamina yhä useammat ihmiset ovat alkaneet siirtää arkeaan ja sydänsurujaan verkkoon miljoonien silmäparien luettaviksi. Viime vuosien aikana verkkoon on avattu lukuisia päiväkirjailijoita varten tarkoitettuja sivustoja, joilla nettipäiväkirjan pito onnistuu helposti keneltä tahansa, tavallisella nettiselaimella.

Miksi ihmeessä sitten julkaista päiväkirjaansa verkossa? Nettipäiväkirja tarjoaa selkeästi lisäarvoa perinteiseen päiväkirjaan verrattuna. Nettipäiväkirja voi päivittyä niin usein kuin kirjoittajalla riittää intoa, ja tekstin sekaan voi liittää myös hyperlinkkejä, kuvaa ja ääntä. Mutta miksi silti julkisesti? Nettifriikille kysymys on ehkä pikemminkin päinvastoin—miksi ei? Syitä on tietysti paljon muitakin. Osa nettipäiväkirjailijoista nauttii saamastaan huomiosta, osa kokee lukijoilta saadun palautteen tärkeäksi ja aina on tietysti mukana niitäkin, jotka pitävät päiväkirjaa verkossa vain, “koska muutkin tekevät niin.”

Aija Hakala huomaa oman addiktionsa nettipäiväkirjasivustonsa vieraskirjaan:

”Voiko omaan vieraskirjaansa addiktoitua? Hetkittäin ainakin huomaan kyttääväni tätä aktiivisemmin kuin irc-ruutua. Se huomioon ottaen olisi tosi kiva, jos joku olisi joskus sanonutkin jotain. (Säälittävää? Oi kyllä.)”

Jyvät kuitenkin erotellaan akanoista, suosituimmilla nettipäiväkirjoilla on tuhansia lukijoita päivässä. Sivustojen ympärille on rakentunut kokonaan omia yhteisöjään ja tämä verkkokansa on luomassa kokonaan uutta kulttuuria. Nettipäiväkirjojen kulttuuria.

Minäkuva rakentuu verkkoon

Siinä missä weblogit käsittelevät tyypillisesti oman aihepiirinsä asioita blogin pitäjän kommentoimana, nettipäiväkirjassa pääpaino on luonnollisesti kirjoittajan itsensä kokemissa asioissa ja tuntemuksissa.

Tekstien aihepiiri on yleensä arkinen, kirjoituksissa käsitellään liikakiloja ja rakkaussuhteita. Aihepiirit muotoutuvat luonnollisesti ensinnäkin niiden asioiden ympärille, joita on vaikea hahmottaa ja joita tulee kaikkein eniten mietittyä. Monimutkaiset ihmissuhdeongelmat synnyttävät paljon ajatuksia ja siten myös teksiä, lopulta ne myös hahmottuvat kirjoittajalle itselleenkin kun ne muotoutuvat sanoiksi verkkoon. Toisaalta nettipäiväkirjat täyttyvät pienistä, ehkä elämisen kannalta merkityksettömämmistä, arkisista asioista.

Aija Hakalan verkkopäiväkirjasta löytyy hyvin esimerkinomainen arkipäiväinen kuvaus päivän tapahtumista:

”Siivoilimme eilen Saijan kanssa jonkin verran kämppääni. Piti laittaa jouluvaloja, sellaisia kammottavia pornonpunaisia valosarjalamppuja, mutta en keksinyt, miten ne saisi mihinkään. Yritimme myös kiinnittää tuulikelloa kattoon. Jossain vaiheessa tilanne oli siinä pisteessä, että naulasimme uimalasit päässä betonikattoon. Tuulikello makaa edelleen pöydällä.”

Huumori on yksi tapa tehdä muuten ehkä raskaasta tai tylsästä tekstistä mielekkäämpää. Se tuo myös esiin arkisuutta, sitä miten tällaiset pienet asiat jäämään mieleen tilannekomiikan myötä. Nettipäiväkirjojen kielen käyttö vaihtelee huimasti. Tyypillisesti käytetty kieli on lyhytsanaista ja spontaania, päiväkirjamaista. Nettipäiväkirjailija rakentaa kirjoitustensa kautta omaa todellisuuttaan verkkoon paitsi itselleen, myös lukijalle. Kirjoittaja rakentaa ja uusintaa ajatuksiaan muiden luettavaksi ja samalla käsittelee niitä itse.

Hakala pohtii:

”Tuomas. Niin. Tästä ehkä saisi sellaisen kuvan, että olen kokonaan unohtanut Tuomaksen. Päinvastoin. Yritän kuitenkin elää eteenpäin, vaikka ei se kovin helppoa ole ollut. En halua elämääni enää toista Jaria. Yksikin pakkomielle on liikaa.”

Teksti on pohdiskelevaa, ja se myös kannustaa lukijaa kommentoimaan sitä. Verkkopäiväkirja on sosiaalisen minän tutkimus- ja synnytyskanava. Päiväkirjan merkinnät luovat ja muokkaavat minää, lukijoiden kommentit ja näiden kanssa käydyt keskustelut tuovat perspektiiviä omille ajatuksille ja muokkaavat minää entisestään.

Kielen käytön seurauksia tuottava luonne nettipäiväkirjoissa

Useimmissa weblogeissa nettipäiväkirjoissa lukijalla on jonkinlainen mahdollisuus kommentoida tekstiä, kirjoittajan ja lukijan välinen suhde on siis interaktiivinen. Nettipäiväkirjan suhde ympäristöönsä on varsin erilainen kuin perinteisen weblogin, nettipäiväkirjassa saatetaan puhua hyvinkin henkilökohtaisista asioista. Kun käsiteltävät asiat ovat useimmiten myös jollain tavalla ongelmallisia tai ristiriitaisia, nettipäiväkirjalla saattaa olla hyvinkin voimakas vaikutus lukijaansa.

Hakala käsittelee julkisen päiväkirjan ongelmia eräässä merkinnässään näin:

”En tiedä, mitä sanoisin. Olen lykännyt tämän tiedoston rukkaamista, koska en todellakaan keksi, mikä olisi fiksuinta. Kirjoittelin viimeksi tosi iloisissa tunnelmissa, oli hyvä fiilis. Tuntui hyvältä kertoa se koko maailmalle. Kuitenkin, kuten arvata saattoi, avoimuuttani ei oikein suvaittu. En tiedä, miten muotoilisin tämän. On kauhea tarve kirjoittaa, mutta pelkään jokaista kirjainta. Oli puhetta siitä, että poistaisin maininnat viime viikonlopusta enkä myöskään laittaisi mitään asiasta valittavaa tekstiä. Ei tämä nyt ihan suunnitelman mukaan mene, mutta ei hemmetti, jotenkin en halua poistaa sitä yhtä merkintää, jossa on hyvä tunnelma. Sensuroin nimet ja eksaktit tekemiset. Olen muutenkin jo ihan rikki tämän semisalailun kanssa.”

Kirjoittajalla on tarve kirjoittaa, mutta hän pelkää tekstinsä vaikuttavan ympäristöön liikaa tai väärällä tavalla. Itsesensuuri ei tunnu hyvältä, eikä olennaisesta aihepiiristä poikkeaminen tai sen sivuuttaminen ole vaihtoehto.

Nettipäiväkirjoista onkin havaittavissa julkaisuristiriitojen diskurssi, joka käsittelee julkisen yksityisyyden paradigmaa; miten välttää julkisesti paljastetun yksityisasian toiselle tai itselle mahdollisesti aiheuttama vahinko? Entä vaikuttaako itsesensuuri kirjoittajan minäkuvaan?

Hakala jatkaa samasta aiheesta muutamaa päivää myöhemmin:

”Pitäisi löytää joku tasapaino siihen, mitä voin kirjoitella. Edelleen tekee koko ajan mieli kirjoittaa, mutta en silti halua riskeerata muita todella tärkeitä asioita, esimerkiksi juuri hyvin merkityksellistä ihmissuhdetta. Mietin sitä, jos ottaisin sivut alas ja kirjoittelisin vain itselleni, mutta jotenkin olisi sääli menettää nykyiset lukijat. Jollain tavalla tuntuu, että sillä on väliä, kuka tätä lukee. Vaikka joskus vuoden päästä voisin onnistua haalimaan taas uudet lukijat tirkistelemään uutta päiväkirjaani, se ei olisi sama asia. Toistaiseksi siis yritän kirjoittaa mahdollisimman rehellisesti mutta vain omista asioistani. Olkoon se linjana.”

Muuttaako elämä päiväkirjaa vai päiväkirja elämää?

Internet ja sinne julkaiseminen pelottaa monia. Nettipäiväkirjailija ottaakin melkoisen riskin julkaistessaan asioita elämästään ja lähipiiristään. Asioiden kaunistelu, sisäpiirislangi ja paikoitellen voimakaskin itsesensuuri paistaa läpi monista merkinnöistä. Justin Hallin kaltaiset extremeilijät ovat kuitenkin oma lukunsa, he julkistavat itsestään räävittömästi kaiken sukupuolitauteja myöten. Hall on julkaissut sivuillaan muun muassa alkoholisti-isänsä itsemurhaviestin.

Justin Hallin julkaisema, hänen isänsä itsemurhaviesti.

Verkkopäiväkirjailija saattaa puhutella tekstissä lukijoitaan suoraan, tai viitata näihin epäsuorasti. On tyypillistä, että nettipäiväkirjan päiväkirjafunktio unohtuu tai heikkenee ennemmin tai myöhemmin kun kirjoittajan käsitys julkaisufoorumistaan muuttuu ajan myötä. Tällöin nettipäiväkirja ei olekaan enää pelkkä päiväkirja, vaan se muuttuu julkiseksi vaikutusvälineeksi.

Hakala peräänkuuluttaa päiväkirjassaan mm. työtarjouksia:

”Oikeasti ottaa päähän se, etten saa Enteristä mitään työtarjouksia. Kilpi, tämä ei oikeastaan ole enää vain vihje vaan pyyntö. Jos mitään juttuja ei ole enää toivoa saada, niin olisi kiva tietää siitä.”

Mikä weblog on?

Weblog on perinteisesti päivittäin päivittyvä web-sivu, joka esittelee lyhyin kommentein artikkeleita ja saitteja muualla verkossa. Weblogin tunnuspiirteet ovat ajankohtaisuus, kirjoittajan ”läsnäolo” ja suorat viittaukset ulkomaailmaan.

Suoraan käännettynä weblog tarkoittaa ”verkkolokia”. Ensimmäiset weblogit olivatkin pitkälle lokeja kirjoittajiensa surfaamista saiteista. Weblog, jota kutsutaan myös ”blogiksi”, perii ulkoisen muotonsa verkkopäiväkirjoilta. Yhdellä sivulla on monta kirjoitusta peräkkäin käänteiskronologisessa järjestyksessä, eli niin, että uusin on ylimpänä.

”Weblogit eivät ole... No, oikeastaan mitään. Weblogit ovat yksittäisten ihmisten ajatuksia, kokemuksia, kertomuksia. Weblogeissa itsessään ei ole mitään merkittävää; ne ovat vain ääneen ajattelua, keskustelua, hyperlinkitettyä tekstiä. Weblog voi olla tapa jäsentää ajatuksiaan, jakaa kuulumisiaan ystävien kanssa tai ehkä harjoittaa aivojaan. Tärkeätä ei weblogissa ole muoto—eikä aina edes sanoma.”

Weblogin julkaiseminen

Weblogia ylläpidetään melkein poikkeuksetta yksinkertaisella julkaisujärjestelmällä. Ensimmäisten weblogien tekijät työskentelivät pääasiallisesti internet-alalla, mutta helppokäyttöisten työkalujen myötä weblogien tekijöiden kirjo on kasvanut ulos nörtin kuoseistaan. Ilmaisten julkaisujärjestelmien kehittyminen on yksi merkittävä syy weblogien räjähdysmäiseen kasvuun. Weblogin perustaminen ja kirjoittaminen ei vaadi nykyään enempää osaamista kuin tietokoneen alkeet. Jos osaa surfata verkossa ja lukea sähköpostia, osaa blogata.

Julkaisutyökalut helpottavat blogin ylläpitoa merkittävästi. Weblog-muodon suurimpia etuja on kirjoittamisen kynnyksen madaltaminen. Artikkelit kirjoitetaan julkaisujärjestelmän avulla, joka huolehtii niiden muokkauksesta, arkistoinnista ja linkityksestä. Blogin etusivulla näytetään vain tietty määrä uusimpia artikkeleita, vanhat artikkelit arkistoituvat automaattisesti ja yksittäisiin artikkeleihin voi linkittää automaattisesti muodostuvalla linkillä.

Aidosti hypertekstuaalista tekstiä

Hyperlinkki on keskeinen osa verkon (tai tarkemmin ymmärrettynä WWW:n) rakennetta. Hyperteksuaalisuus-käsite on verkkoa vanhempi ja joidenkin kriittisempien puheenvuorojen mukaan Tim Berners-Leen kehittämässä WWW:ssä toteutettu linkki ei edusta aitoa hypertekstuaalisen ulottuvuuden vaatimuksia. Webissä linkki on yksipuoleinen ja staattinen. Ted Nelsonin visioimassa Xanadussa, joka on tosin olemassa vain suunnitelmien muodossa, linkit viittaavat sivun osoitteen sijaan tunnisteeseen, jolla sivu löytyy sen ”fyysisestä” sijainnista (palvelimella) riippumatta.

Hyperlinkki on olennainen osa weblogia. Monet linkkipainotteiset weblogit olisivat esimerkiksi varsin käyttökelpoisia vaikka kaikki muu sisältö riisuttaisiinkin. Tässä piilee weblog-muodon rajaaman kontekstuaalisuuden etu: jo ne linkit, jotka kirjoittaja valitsee (ts. ne linkit, joista kirjoittaja kirjoittaa) välittää konstekstuaalista merkitystä.

Median perinteisen roolijaon rikkominen

Weblog-muoto on luonteeltaan tietoa disseminoivaa. Se palvelee erityisesti olemassa olevaan aineistoon viittaamista ja aineiston erittelemistä. Weblogin kontekstiaalisuus on harvinaisen näkyvä, ainakin siinä mielessä, että sitä tuottaa ”tunnettu” (ainakin siinä mielessä, että tekstin tuottajaa ei yritetä häivyttää tekstistä merkityksiä värittämättömänä kirjurina) tekijä, oma subjektiivisuutensa tiedostaen. Weblogit paljastavat median implisiittisen roolijaon: bloggaaja on sekä median kuluttaja että tuottaja. Tämän roolijaon hajottaminen tuo esiin merkityssysteemien olemassa olon uudella tavalla: pinnan alla tapahtuukin kaikenlaista, jota median passiivisen lukemisen yhteydessä ei huomata. Bloggaaja on aktiivinen toimija ja tehdessään valintoja mitä tuottaa, siis mistä kirjoittaa, tulee hän tietoiseksi myös tavasta, jolla hän mediaa käyttää ja ymmärtää.

Weblogin teksti on rentoa ja informaalista, kuin ääneen ajattelua tai keskustelua ystävän kanssa. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kirjoittaja ei kiinnittäisi huomiotaan mitä hän sanoo ja miten hän sanansa valitsee. Päinvastoin: kirjoitusprosessi tekee kirjoittajan ”ajatukset” kriittisesti tarkasteltavaksi niin kirjoittajalle kuin blogin lukijoille. Weblogin teksti on useimmiten ”lähempänä” lukijaa ja ja lukijan ajatusmaailmaa kuin ”objektiivisen” median. Epätäydellistä ja repaleista tekstiä—ainakin siinä mielessä, että bloggaaja harvoin pyrkii objektiivisuuteen tai kätkemään subjektiivisuuttaan ja tekemään tekstistään vedenpitävää—onkin yleensä helpompi kyseenalaistaa ja ymmärtää epätäydelliseksi tavaksi konstruktuoida todellisuutta.

Weblog on rehellinen siinä mielessä, että se ei esiinny objektiivisena tarkkailijana, joka kuvaa todellisuutta ”niin kuin se on”. Weblogin muodon luoma viitekehys itseasiassa sisältää väitteen: ”tämän minä näin”. Subjektiivinen viitekehys alleviivaa kielen ei-heijastuvuutta, sillä näkökulmien lisäksi tarkastelun kohteena on todellisuuden kuvaamisen ongelmia.

Weblogin viitekehys perustuu olennaisesti kirjoittajan rooliin toimijana. Nettipäiväkirjassa voidaan nähdä kirjoittajan elämä sekä raamina ”tarinan kululle” että ponnahduslautana itsensä ja omien sisäisten vaikuttimien luotaamiseen. Weblogissa kirjoittajan kimmokkeet tulevat taas yleensä ”ulkoa” siinä mielessä että kirjoittaja itse ei ole ollut tilanteessa tai aiheessa tekijänä. Yhtä lailla molemmissa heijastuu suorasti tai kirjoittajan omat mielipiteet ja asenteet—ovat ne tiedostettuja tai ei.

Weblogilla on harvoin yksikäsitteisesti määriteltävissä olevaa aihetta. Blogi käsittelee sitä, mikä kirjoittajaa kiinnostaa. Yleensä blogeilla on siten muutama vakioaihe, mutta sen tarkemmin määrittely on hankalaa. On sanottu, että weblogin suosio johtuu siitä, että se kertoo ihmisestä, yksilön elämästä ja ajatuksista. Janne Aukia kirjoittaa Kuutio-weblogissaan:

”Monet suosituimmat verkkolokit paljastavat jotakin kirjoittajasta ja hänen mielipiteistään. Verkkolokia pitäessä tulisikin miettiä, mikä on sellaista, mitä voisi itse havainnoida, ja mistä muut olisivat kiinnostuneita. Toki verkkolokia voi käyttää myös vain ideoiden järjestämiseen tai tapahtumien dokumentointiin.”

Kuvaus weblogista ihmisen virtuaalisena media-avatarina on osuva, sillä weblogissa kirjoittaja aktiivisesti konstruoi itseään ja paikkaansa maailmassa.

Etsiessä weblogeissa ja nettipäiväkirjoissa yleisesti käytettyjä diskursseja, törmää kysymyksiin kenelle niitä kirjoitetaan ja miten ne yrittävät vaikuttaa. Yhtäältä kirjoittaja kirjoittaa itselleen, jäsentääkseen omia ajatuksiaan ja kerätääkseen talteen löytöjään. Toisaalta blogeja ja nettipäiväkirjoja kirjoitetaan yleisölle. Subjetiivisen kirjoittajan rooli saa tässä uuden ulottuvuuden: tekstin seuraukset eivät kohdistu pelkästään kollektiivisiin merkityssysteemeihin, vaan myös kirjoittajaan itseen. Kirjoittaja muokkaa—tiedostamattomasti tai ei—sekä minäkuvaansa että muiden kuvaa kirjoittajasta. Vanha viisaus netistä osuvasti kuuluukin: ”Internetissä kukaan ei tiedä, että olet koira.”

Weblogeissa otetaan usein kantaa [kirjoittajalle merkittäviin asioihin] tarkoituksena joko puolustaa ja vahvistaa väitettä tai paljastaa sen aukot ja osoittaa väite vääräksi. Weblogeissa käytetyt puolustustavat ovat hyvin erilaisia kuin sen vastustustavat. Toisin kuin mielipidekirjoituksissa, weblogeissa harvoin yritetään muodostaa eheä argumentti ennakoimalla ja torjumalla vastaväittämät tai tarjoamalla parempaa vaihtoehtoa. Weblogit genrenä taas ovat erittäin tehokkaita aukkokohtien ja epäjatkuvuuksien kaivamisessa.