Ajattelin tälläkertaa pölliä NYT-liitteen loppukirjoituksen
otsikon, ja kirjoittaa vaihteeksi jostain ihan todellisesta,
eikä vain yleisestä bull shitistä... Well, oma moka jos
sellaista nyt sitten edes on kirjoitanut.
Asiaan. Tutkiskelin juuri tämän uuden sivustoni ulkoasua, ja
huomasin sortuneeni itsekin siihen, mihin suurinpiirtein
kaikki muutkin ovat jo ainakin jossain määrin sortuneet.
Nimittäin seksiin. Seksi myy, sehän on ihan todistettukkin
tosiasia. Siksikö tällä munkin armeijasivuston etusivulla on
jo peräti kaksi (!?!) enemmän tai vähemmän provosoivaa
naisvartalon kuvaa? Ehkä. Jos nyt rupean tarkemmin miettimään
miksi olen moisia kuvia istutellut vähän sinne sun tänne, saan
pohtia pääni puhki moneen kertaan. Kyse on vain
yksinkertaisesti siitä, että kaikkea on kokeiltava. Ehkä
moinen (kuitenkin hyvin lievä) provokaatio saa aikaan juuri
sellaisen pienen ärsykkeen, jota olen toivonut... Ehkä.
Kommentteja ihmiset!!
. . .
Vaikka kaikki sujuukin päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän
ruttiininomaisesti, tai ehkä juuri sen takia, tunnen kuitenkin
oloni täällä armeijassa jotenkin tukalaksi. Nyt kun on gines
viikonloppu, niin kaikki pienet yksityiskohdatkin alkavat jo
käydä hermoille - sen huomaa. Kun viikolla asiat näyttävät
sujuvan suurinpiirtein OK ja kaikki on muutenkin ihan hyvin,
niin sitten yhtäkkiä perjantai-iltana iskee ihan hirveä
vitutus. Outoa.
Isä on ollut jo pari viikkoa ulkomailla purjehduksella, sen
johdosta olen joutunut puolestaan taas itse hoitamaan kaikkia
juoksevia firman asioita. Ihan arkipäiväisiä juttuja, kuten
palkkkojen ja laskujen maksuja ynnä muita. Normaalistihan
hoidan kaiken tämän ihan luonnostaankin itse, mutta näin
armeijan aikana se tahtoo olemaan vähän vaikeaa. Tehdäkseni
pitkästä selityksestä lyhyen, ilmaisen asian vaan niin, että
se aiheuttaa stressiä. Se miten se ilmenee onkin sitten toinen
juttu.
Mä en osaa purkaa paineitani oikein. Se on fakta. Kaikkein
eniten tästä tilanteesta kärsii ihan varmasti Salla ja meidän
suhde muutenkin. Mä en pysty keskittymään joka asiaan yhtä
täysillä kuin kumpaankin ko. asiaan, eli firmaan ja
parisuhteeseen ylipäätään pitäisi. Käytännössä homma on
sujunut niin, että olen hoitanut firman asioita
viikonloppuisin paljon keskittyneemmin kuin meidän
parisuhdetta. Tottakai siitä seuraa riitelyä.. ja itkua. Se on
niin saatanan vaikeeta jakaa sitä aikaa, kun se kuitenkin on
ihan omaa aikaa! Kerrankin!! Niin paljon tekemistä ja
niin vähän aikaa... se normaali tilanne. Onneksi kaikki on
kohta ohi. Tarkoittaen tietysti isän lomamatkaa ja toisaalta
myös tätä armeijaa...
Mitä mun ja Sallan väliseen suhteeseen tulee, sen toivoisin
kestävän yhtä vahvana ja määrätietoisena kuin tähänkin asti.
Yhteistä elämää on tosi kiva suunnitella, vaikkei edellytyksiä
hienolle talolle ja kolmelle autolle olisikaan. Kun molemmille
kertyy vielä ikää ja elämänkokemusta muutama vuosi lisää - ja
samalla ymmärrystä toisistamme - ehkä me jonain kauniina
päivänä saadaan niitä haaveita toteutettua. Siihen ainakin
pyritään.
Ja miksikö kirjoitan kaikesta tästä?
- who knows?!?
