Koska ihastun tyypillisesti vähintään kerran päivässä esimerkiksi kaupan kassaan tai muuhun satunnaiseen kohtaamiseen, en osannut aavistaa seurauksia, kun törmäsin kevään Parasta jälkeen! -risteilyn lähtötunnelmissa koko laivan söpöimpään naiseen.

– Moi! Näytät todella upealta. Oletko jostain tosi kaukaa kun olet T:n porukassa?
– No joo, aika kaukaa: Turusta.
– !!?

Itse risteily oli ja meni kiireisesti, mutta sen jälkeen tavattiin uudestaan jatkoilla. Ja sen jälkeen elämä onkin ollut hyvin erilaista.

Kilometrikaupalla WhatsApp-viestejä, tuntikaupalla puheluita, kaksi kirjettä, lukemattomia treffejä, päättymättömiä öitä, yksi vappu, yksi jääkiekon maailmanmestaruus, useampi napakymppi, ”muutama” lonkero, totuuksia, salaisuuksia, aurinkoa, hikeä, sylkeä, naurua, kyyneleitä.

Elämää.

On ollut vaikea ymmärtää mistä tämä kaikki kumpuaa. Elän toisaalta yhtä elämäni hankalimmista vaiheista, toisaalta nautin kenties syvimmistä iloista sitten teiniaikojen. Jonkun kosketus niin syvälle sisimpään tuntuu epätodelliselta.

Mutta samalla kun viimeinkin kykenen dokumentoimaan jotain tästä sanoiksi, alan myös ymmärtää, että nämä yhteiset sisäpiiriläpät ja muutama hassu tunti yhdessä saattavat kuitenkin käydä todella kalliiksi. Olen edelleen todella palasina talven jäljiltä, ja se kipu mikä väijyy tämän hyvän olon toisella puolen on murskaava. Mutta tämän kanssa olen mieluummin masokisti kuin ilman.

E on paitsi kaunis, myös aina hymyilevä (paitsi väsyneenä, jolloin saattaa Hulkmaisesti silmänräpäyksessä muuttua aivan toiseksi ihmiseksi), fiksu, reipas, äänekäs ja suorapuheinen. Myös hyvin samalla tavalla pässinpää kuin itsekin olen, mikä on vähän hastavaa. Ihmisistä voi kuitenkin luetella loputtomasti ominaisuuksia, jotka kaikki löytyvät enemmän tai vähemmän samanlaisina myös muista ihmisistä. Mikä taas tuntuu olevan äärimmäisen harvinaista on hyvin samalla tavalla linjautuvat näkemykset elämästä, seksistä ja jossakin määrin myös tulevaisuudesta.

Ongelma piileekin kai siinä, että tällä kertaa tunne ei ole molemminpuolisesti ihan samanlainen. Vaikka luulen tietäväni että se monilta osilta onkin, jotain kuitenkin selkeästi puuttuu. En tiedä mitä, mutta selkeästi jotain. Tuntuu järkyttävän pahalta olla kerrankin kokea tämä toiselta puolelta. (Ei sillä, että se toinenkaan puoli mitenkään erityisen mukavalta tuntuisi.) Tunteille (tai niiden puuttumiselle) ei yksinkertaisesti voi mitään, mutta voin ainakin itse yrittää olla paras mahdollinen versio itsestäni.

Ja se jos mikä on upea tavoite. Minulla on uusi paremman elämän muusa.