Instagram-kesä

Sateen ropina heijastuu ikkunasta keskelle käytävää; sade ropisee käytävälle. Ulkoa kajastaa kaupungin valot. Kesä on muuttunut syksyksi, syksy talveksi, talvi jouluisaksi vesisateeksi. Makuuhuoneesta kuuluu satunnaisia huokauksia ja koiran tuhinaa. En ole ihan varma olenko kotona.

Instagramista katsottuna kevään ja kesän seikkailut jatkuivat sulavasti syksyyn, mutta vasta hiljattain piti vielä kertaalleen käydä läpi, että matka oli kyllä paljon muuta kuin sulava tai täydellinen. Mutta jos jotakin, niin ainakin ikimuistoinen.

Vaikka kesän loputtomat seikkailut ovatkin vaihtuneet kiireiseksi arjeksi, lämpö jäi. Olen ehkä onnellisempi kuin koskaan. Muistan saman tunteen joskus vuosien takaa, mutta silloin olin nuori ja hölmö. Nyt wanhana ja hölmönä näitä osaa arvostaa ihan eri tavalla. Arki on nykyään jumppaa 4-5 kertaa viikossa, päivä tai puolitoista laatuaikaa Elinan seurassa, ja kaikki muu aika noiden lyhyiden hetkien odotusta. Satunnaisista pimeistä hetkistä huolimatta, voin todella hyvin.

Yksinäisisten arki-iltojen tylsyys on sytyttänyt kirjoitusvimman, joka lopulta johti Hoyci-blogin uudelleensynnyttämiseen ja pian sen jälkeen maaniseen restaurointikierteeseen minkä seurauksena sain yli kolmen vuoden uurastuksen vihdoin ja viimein loppusuoralle. Iso osa vanhasta staattisesta sisällöstä on nyt paikallaan, loput on melkein raskaana. Kun edellispäivänä pääsin ensimmäistä kertaamaan selaamaan pitkästä aikaa mm. runoja ja armeijamuistoja, tuntui kuin olisin astunut vuosien jälkeen kotiovesta sisään. Arjen kirjoitustyökalut ja muutama muu tärkeä kulma pitää korjata vielä, mutta valo kajastaa jo.

Tämän risukasan vuoro.