Tyhjennän romuhyllyä tavaroista kun mieleeni tulvii muisto juhannuksesta pitkän ajan takaa, jonka vietin tyttöseurassa. Olin sen ikäinen, että tajusin kuinka onnekas olin, mutta kuitenkin liian nuori saadakseni siitä muuta kuin muistoja yrittämättömyydestä. Tämä juhannus tulee olemaan erilainen.

On ehtinyt tapahtua paljon. Kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta Heli on poistanut paljon yksinäisyyttä. Olen myös löytänyt kovan kuoren alta ihanan ihmisen, joka ansaitsisi saada jotain paljon parempaa. Olen tainnut olla tässäkin tilanteessa ennen… Mutta koitan olla läsnä ja nautin joka hetkestä, se on tärkeintä.

Paljon seikkailuja, paljon mukavaa arkea, pari askelta jumppaa, pari askelta enemmän huonoa dieettiä, jonkun verran hyvää stressiä, vähän liikaa huonoa stressiä, pakahduttavaa iloa ja myös täysin uudenlaista pohjatonta ja ylitsevuotavaa rakkautta. En välttämättä haluaisi mennä tähän junaan uudestaan, mutta eipä toisaalta ainakaan ole tarvinnut kyhjöttää yksin kotona.

Olen myös kutkuttavan lähellä risteystä josta olen haaveillut kirjaimellisesti vuosikymmeniä. Itsestä tuntuu, että olisin jo vähitellen ansainnut pienen breikin. Jatkuu.