Jäin miettimään viikonloppuista keskustelua Charlesista, hänen projektistaan ja elämästään. Kim yritti kovana CTFxC-fanina selittää jokapäiväisen vloggauksen – ja erityisesti näiden vlogien seuraamisen – filosofiaa kuuntelijoille, joille tämä maailma ei ollut lainkaan tuttu. Meistä on tullut tässä muutaman vuoden aikana hyvät ystävät, mutta en vieläkään saanut kerrotuksi omasta blogiurastani. Mikä on sinänsä hassua, että viikonlopun aikana tuli puhuttua paljon syvemmistäkin asioista.

Kunnioitan Charlesia kovasti elämänasenteensa vuoksi, ja osaan aidosti arvostaa sitä työmäärää mitä jokapäiväiseen vloggaukseen kuluu. Ymmärrän myös jonkin verran sitä mitä kaikkea tällainen oman elämänsä dokumentointi vaatii ja mitä kaikkea siihen liittyy. Toisin kuin ehkä ajattelematta luulisi, julkisen päiväkirjan pitäminen ei ole tauotonta itsensäpaljastamista vaan enemmän omien ajatusten ja kokemusten kuratointia toisten silmille. Videomuoto on toki jonkin verran erilainen lähestymistapa ”verkkopäiväkirjaan”, mutta se videokin tehdään loppuviimein pieniä palasia yhteen leikkaamalla (ja ennenkaikkea palasia poistamalla).

Vlogiin on paljon vaikeampi keksiä viihdyttävää täydettä kuin tekstimuotoiseen päiväkirjaan. Tosin Arkeen en ole kyllä koskaan yrittänytkään löytää viihdettä vaan nimenomaan dokumentointia ja ajatuksia. Ehkä siksi en ihan kokonaan ymmärräkään miten kukaan jaksaa näitä ylipäätään lukea. Keskustelu vloggaamisen arjesta sytytti joka tapauksessa taas kerran kipinän, että pitäisi tehdä joskus itsensä kanssa diili ja koittaa tehdä tätä päivittäin esimerkiksi vuoden ajan. On paljon huonompiakin haasteita keksitty.

Kunpa olisi helppo tapa löytää Arjen 18-vuotisesta historiasta pisin kirjoitusputki. Mutu-tuntumalta veikkaisin että se on ollut kuukauden tai pari, joskus vuoden 2001 nurkilla.