Ihastumisissa on se ongelma, että ne harvoin päättyvät onnellisesti. Kävin eilen Tinder-treffeillä. Kuuma ja aurinkoinen kesäilta sujui vähän yllättävänkin mukavissa merkeissä, mutta aamuun mennessä jokin oli muuttunut.

”[T]untuu että tarvin jonkun jolla on jalat hyvin maassa, että mäkin pysyisin”

Okei. En tiedä millä tavalla mulla ei oo jalat maassa (koska omasta mielestä tuntuu, että ne on nykyään siellä vähän liiankin jämäkästi), mutta okei. En yleensä enää ota tällaisia niin vakavasti, mutta tämä jotenkin taas iski sydämeen. Ne tosiasiat, että meillä oli tosi vähän yhteistä, täysin päinvastainen vuorokausirytmi eikä juuri minkäänlaista oikeaa käsitystä toisistamme eivät lievennä ihastuneen mielen tuntemaa syvää viiltoa vähimmässäkään määrin.

Paitsi taas huomenna kun tapaa kaupan kassalla söpön tytön, jonka vuoksi täytyy käydä sillä heti perään uudestaan, ihan vaan, koska hymy.