Tauko II

Rock loppuu kuin seinään

Törmäsin tammikuussa vakavin ja kohtalokkain seurauksin henkiseen seinään. Tiedostin väsymykseni jo pitkään, mutta en osannut tehdä sille mitään, enkä etenkään pyytää apua. Ja lopulta vaan tyhjenin. Minussa ei ollut enää mitään.

Tilanteeseen johtivat monet seikat. Tein yrityselämässä vääriä valintoja, luotin vääriin ihmisiin ja olin liian sinisilmäinen. Samaan aikaan tein täsmälleen samoja virheitä myös yksityiselämässä. Kun lumipallo alkoi kasvaa, en enää pystynyt toimimaan järkevästi ja noidankehä oli valmis.

Kiskoilla maaten

Jos kyseessä olisi ollut vain oma sairauteni, vaikka kuinka vakava sitten olisikaan, se olisi ollut huomattavasti helpompi asia käsitellä kuin kipeä ymmärrys siitä, että oman työkyvyttömyyteni välittömät seuraukset heijastuisivat heti kaikkiin yrityksen asiakkaisiin ja yhteistyötahoihin. Koska parhaista yrityksistäni huolimatta olin edelleen yksin vastuussa aivan kaikesta, halusin tai en.

Myös suuri osa ystäväpiiristäni liittyy enemmän tai vähemmän työelämään. Tämä vain lisäsi häpeän ja ahdistuksen tunnetta. Olin lopulta tilanteessa, jossa mikä tahansa tietokoneen, sähköpostin tai puhelimen ajatteleminenkin johti voimakkaaseen sydämentykytykseen ja paniikkikohtauksiin.

Kun lopulta pääsin ylös sängystä, lääkärin määräämä SSRI-lääke auttoi nukkumaan, joten nukuin. (Minkäänlaista muuta vaikutusta ko. lääkkeellä ei ole tuntunut olevan.) Nukuin, nukuin ja nukuin.

Kun tilani vähän koheni, aloin lukea ja opiskella. Lukuisia kirjoja ja muutamaa fysiikankurssia myöhemmin olen vähitellen pääsemässä takaisin (Web-)elämän pariin. Hiljattain siivosin sähköpostista reilut 7000 lukematonta viestiä. Naamakirjaan en ole vielä kajonnut.

Nyt olen siis työtön. Normaalia palkkaa en ole saanut yli vuoteen, yhtään mitään palkkaa tai muutakaan rahaa kahdeksaan kuukauteen. En ole koskaan omistanut mitään merkittävää, eikä perheenikään, ja kaikki yrittäjänä tienatut rahat kulutin yritystoiminnan kehittämiseen ja aiempien velkojeni maksuun, joten eläminen on käynyt aidosti köyhäksi. Sen tietää viimeistään siitä kun maksaa muutaman euron ruokaostoksia kaksikymmensenttisillä.

Hittejä ja idoleita

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Elämäni valo, Jenni, on kirjaimellisesti pitänyt minut hengissä koko tämän ajan. Hän on kestänyt käytöshäiriöni, sulkeituneisuuteni ja kaikki ne epätoivon ja raivon väliltä löytyneet hetket mitä syksyn ja kevään aikana on ehditty käymään läpi. Hän on opiskelun ja työssäkäyntinsä ohella vielä ruokkinut ja hoitanut minut, näyttänyt omalla esimerkillään mitä ihminen voi parhaimmillaan olla.

Haluaisin sanoa, että olen oppinut jotain hienoa ja merkittävää, mutta valitettavasti matkani on tältä osalta vielä pahasti kesken. Mutta jotain olen sentään oppinut:

• Yhteiskuntamme – vaikka onkin maailman parhaimpia – on karmealla tavalla rikki. Mitä parempiosaisempi sattuu olemaan, sitä vähemmän siihen kiinnittää huomiota.
• On pelottavaa, kuinka vähän järjellä ja ymmärryksellä on sananvaltaa tärkeissä päätöksissä, niin yhteiskunnan kuin yksilönkin tasolla. Täydellisesti lapasesta lähtenyt kapitalismi ja sairauden tavoin ihmisten itsenäistä ajattelua rappeuttavat uskonnot vaarantavat koko ihmiskunnan tulevaisuuden.
• Ihminen on laumaeläin.

En vielä tiedä mitä haluan tulevaisuudelta, mutta olen varovaisen toiveikas. Olen sikäli klassisessa tilanteessa, että tästä ei ole kuin yksi suunta eteenpäin...

Slam Slam Slam

Kirjoittaminen on ollut minulle tärkeä henkireikä koko aikuiselämäni ajan. Haluan päästä takaisin kirjoitusrytmiin ja yhteyteen tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Sinä, hyvä lukija, voit halutessasi auttaa tässä: kommentoi tai lähetä sähköpostia! En ole ollut yhteydessä juuri keneenkään lähes puoleen vuoteen, kaikki viestit ovat tervetulleita :)

Aion myös dokumentoida tarkasti askeleet tästä eteenpäin. Päivittäin.