Kotirokkiviikonloppu
Olen huono kotikaupunkifestaroitsija, edelliset ruisrokkimuistoni ovat yhdeksän vuoden takaa. Jenni lähti rokkailemaan lauantaina, minä jäin kissojen ja tietokoneen kanssa kotiin. Tällä kertaa en olisi halunnutkaan mennä (liian hapokasta), edellisinä vuosina missaus on johtunut pääosin budjetista tai aikatauluista.
Ruisrock on kesän ensimmäinen festari joka näkyy kunnolla koko kaupungissa. Parvekkeelle rakentamani kesätyöpöytä oli erityisesti viimeyönä melko hyvä aitiopaikka kotiintuvien rokkareiden tarkasteluun. Tai lähinnä sen äärellä ei voinut välttyä siitä.
Tänään, kun kävelin lähikaupasta kotiin, tuli sellainen olo, että ”tältä ihmisestä kuuluu tuntua”. Tunne oli oikeastaan enemmän (pahan) tunteen puuttumista, jonkinlainen hämärä muistikuva siitä miltä tuntui olla minä. Elin todella pitkän aikaa Office Spacen päähenkilön tavoin elämää, jossa jokainen päivä oli edellistä huonompi. (Muistan ajatelleeni kuinka tuo toimi elokuvassa tosi hyvin, mutta oikeassa elämässä siinä ei ollut mitään hauskaa.) Nyt tuntuu siltä, että vaaka on kääntynyt toisin päin ja jokainen päivä on edellistä parempi. Pelkään vaan, että kohta eteen hyppää seinä, joka lyttää taas maanrakoon. Mutta eipä anneta tuollaisten häiritä hyvää maniaa.
