Askeleita
Edellisestä ehti kulua tovi. Olen kirjoittanut ja muutenkin touhunnut paljon, enemmän kuin edellisenä kuutena kuukautena yhteensä. Pienistä teknis-laiskuudellisista seikoista johtuen en vaan ole saanut (juuri) mitään vielä verkkoon asti.
Tein itselleni lukujärjestyksen. Nyt pitäisi enää osata pysyä siinä.
Kuten sanottua, on tullut puuhattua kaikenlaista. Hyvien hetkien väliin on mahtunut myös huonoja; sähköjen katkaisu kotoa ja tätä sivustoa ylläpitävän palvelimen sulkeminen ovat top vitosessa. Jotain suunnasta kertoo se, että edellämainitut on hoidettu. (Passiivi, koska itse hoisin edellämainituista vain puolet. Mutta sentään puolet.) En enää jaksa murehtia juuri mitään. Paitsi Jennin kärsimystä. Se, että Jenni joutuu stressaamaan ja kärsimään omasta sairastelustani stressaa itseäni paljon enemmän kuin mikään muu.
Olen osannut hiljalleen koota itsestäni monenlaisia osia, mutta tunteiden ja sosiaalisten tilanteiden kanssa liikun kuin valas hiekkarannalla. Nousuvettä odotellessa…
Nykyisin on kaikenlaisia trendikkäitä mielenterveystauteja. Bi-polaarisuus (suomemmin kaksisuuntainen mielialahäiriö) on jotain minkä olen tunnistanut itsessäni jo vuosia sitten. En tiedä olenko tyhmä vai tyhmä, mutten halua suostua (pysyvästi) sairaaksi. Haluan parantua. Haluan löytää terveen elämän muualta kuin lääkepurkista. En kiistä, ettenkö olisi ollut (ole?) vakavasti sairas, mutten kuitenkaan halua uskoa, että edellisen romahdukseni (joka ei siis ollut ensimmäinen) aiheuttanutta vyyhtiä syntyy useammin kuin kerran 32:ssa vuodessa – eikä oikeastaan niinkään usein. Toisin sanottuna en halua parannettavaksi. Ehkä jääräpäisyyteni tässä on tyhmää?
Tänään oli todella pitkästä aikaa positiivisen manian päivä. Olen kaivannut tätä tunnetta. Tuntuu upealta nähdä tulevaisuudessa mahdollisuuksia ja positiivisia asioita. Mutta sitäkin paremmalta tuntuu humaltua luovan flown tislaamasta endorfiinista.
Alan vakuuttua siitä, että perinteisen (yhdeksästä viiteen) oravanpyörän ulkopuolella on aidosti varteenotettavia vaihtoehtoja. (Uran/elämäntyylin vaihdosta kiinnostuneille suosittelen lämpimästi Gary Vaynerchukin kirjaa Crush It!. Laittaa takuuvarmasti ajattelemaan!) On vaan löydettävä sopiva polku jolle suunnistaa.
Kiitos vielä kerran kaikille palautetta ja postia lähettäneille. Kaikki kommentit ja viestit ovat edelleen tervetulleita!
Arjen pieniä suuria iloja on käydä onnellisena nukkumaan. Oman rakkaansa viereen!
