Puolikas

Parvekkeen ikkunassa kiiltää höyryyn piirretty puolikas sydän. En tunnu pääsevän millään yli siitä, että mitä ikinä teenkin, olen aina jotain vailla.

Satuin viikolla Merimiehenkadulle. Ajettuani tutun Salen ohi, käännyin takaisin ja kurvasin tutun ahtaalle parkkipaikalle. Sisällä kaupassa mieleen alkoi tihkua vanhoja muistoja ajalta jolloin olin ensimmäistä kertaa elämässäni aidosti onnellinen. Tai, en ensimmäistä kertaa, mutta ensimmäistä kertaa josta tulisi kasvamaan jotain merkityksellistä.

Mahtaisinko tunnistaa tuollaisen hetken, jos sellainen tulisi nyt? Tai olisiko se edes oleellista?

Ei se olisi.

Ikäkriisi tekee asioista uhanalaisia, koska niitä ”täytyy tehdä silloin kun on nuori”. Vanhana ei pääse enää nautimaan asioista kuin ennen. Ei silti, eipä sitä pääse näin nuorenakaan nauttimaan mistään, ellei tee mitään.

Olin eilen pitkästä aikaa viihteellä Hell-singissä, Eetun järjestämissä Bussimatka Norjaan -simulaatiobileissä. Storås-veteraanit kerääntyivät pieneen yksiöön nauttimaan Storås-matkan hengestä. Kaikki oli hyvin autenttista: nimilaput, lämmin kalja, liian harvat vessatauot ja vaihteleva musiikki. Tällä kertaa matkalla oli myös laivaosuus, jonka aikana mussutettiin tax-free ostoksia, tehtiin vessaan jääkaappi ja tietysti laulettiin karaokea. Bileilta Storås-ystävien kanssa ei yksinkertaisesti voi epäonnistua. Oli mahtavaa nähdä tyyppejä pitkästä aikaa :)

Mukava huomata, että parin viikon takainen lähes-burn-out -tila on parantunut ihan itsestään muutaman vapaapäivän ja järkevämmän työtahdin myötä. Ja vielä kun söpöt tytöt sysäävät taltioimaan pitkään hautuneita ajatuksia sanoiksi, mikä voisikaan olla paremmin.

Sitä puolikasta lukuunottamatta, ei mikään.