sunnuntaina 30.8.2009

Startti

Minun naiseni. Tunnen niin joskus vieläkin, pitkän ajan jälkeen. Minulla on ollut aina taipumus jämähtää paikoilleni muiden jatkaessa eteenpäin. Saatan näyttää ihan muulta, mutta joistain asioista on vaan mahdottoman hankala päästää irti. Ehkä siksi olenkin aina pitänyt hyökkäys on paras puolustus -taktiikasta. Se toimii tosi hyvin – vähän aikaa.

Uinuin taas ohi kevään ja kesän. Ihastuin (vain kerran), matkustelin liikaa, kirjoitin liian vähän ja tein liikaa töitä. Hiljattain kasvoja lämmittänyt aamuaurinko sai miettimään vakavia. Tarvitsen elämääni jotain oikeasti merkityksellistä.

Disco!

Siispä kaivoin esiin komeron nurkkaan unohtuneet haalarit. Mitä muuta merkityksellistä opiskelijaelämään (ha!) kuuluisikaan kuin biletys!

Lippu SyysStarttiin. Check.

Tämä merkintä on osa Unessa.netin Arkea, joka on yksi Suomen vanhimmista verkkojulkaisuista, jota on julkaistu vuodesta 1999.



 

Unessa.net Arki 2009 elokuu