torstaina 6.3.2008

Löytöjä

Siivouspakkomielle ei ota laantuakseen. Muodottomien romuläjien, sekalaisten paperipinojen ja loputtoman pölyn seasta olen löytänyt kaikenlaisia pieniä unohtuneita aarteita. Tänään löysin alkuperäisen version vanhasta runosta, jonka nyt olisin halunnut kirjoittaa uudestaan.

Kesä 2002 oli poikkeuksellisen tuottoisa runojen ja musiikin osalta. Teksteistä huomaa selvästi, että kirjoittaminen on ollut helppoa kun sitä on tehnyt paljon. Tahdon oppia siihen takaisin.

Samana syksynä alkoi koulu, ihan uusi elämä. Jos junailen asiani oikein, myös tänä kesänä olisi tilaisuus uudelle alulle. Ennen sitä voisi kuitenkin kartoittaa rakkaan kaupunkini yöelämää, ihan vaan muistin virkistämiseksi. (Mistä tulikin mieleeni, että huomasin harmikseni, että Zenkkarit eivät aio keikkailla tänä vuonna lainkaan. Ja vastapainoksi, Santana on tulossa Jazzeille. Siinä on potentiaalia suurelle elämykselle tai vielä suuremmalle pettymykselle.)

Huomenna konserttitalolla kaupunginorkesterin vieraana baritoni Tommi Hakala ja illemmalla opiskelijabileet Åbo Diskotekissa. Lyön itseäni vastaan vetoa siitä saanko lähdettyä vaiko en.

lokeroissa elämä, runot, kesä, koulu

Tämä merkintä on osa Unessa.netin Arkea, joka on yksi Suomen vanhimmista verkkojulkaisuista, jota on julkaistu vuodesta 1999.



 

Unessa.net Arki 2008 maaliskuu