perjantaina 21.3.2008

Rakas Nokia

Uuden Nokian käyttöönotto on vittumaista. Reilut pari viikkoa huoltoreissulla seikkaillut puhelimeni palasi matkaltaan keskiviikkona ja tänään on viimein ollut aikaa säätää sitä takaisin käyttökuntoon. Nykyaikaisissa puhelimissa (sikäli kun käyttää muutakin kuin puhelinmuistiota) on uskomattoman paljon säätämistä.

Uudet Nokialaiset osaavat varmuuskopioida yleisimmät tiedot muistikortille, mutta oma varmuuskopioni oli lähes vuoden vanha ja kaikilla tavoin hyödytön. (Olen vakuuttunut, että useimmat eivät edes tiedä varmuuskopiointitoiminnon olemassaolosta ylipäätään.) Puhelinmuistion ja kalenterin saa synkattua helposti iSyncillä, mutta siihen se helppous sitten loppuukin. Verkkoasetukset, Wlan-verkkojen kirjautumistiedot, kolmansien osapuolten ohjelmat ja esimerkiksi sähköpostiasetukset on säädettävä kuntoon käsipelillä.

Tietysti jos ostaisi PC-tietokoneen ja siihen Windows-lisenssin, voisi käyttää Nokian surkeaa synkronointiohjelmistoa, mutta kun edes Windows-käyttäjät eivät halua käyttää sitä, niin miksi Nokia olettaa Linux- ja Mac-käyttäjien haluavan?

Voisiko Nokia harkita esimerkiksi sellaisen synkronointimahdollisuuden tarjoamista, että puhelimen ja tietokoneen kaikki oleelliset tiedot voisi varmuuskopioida ja synkronoida yhdellä napin painalluksella? Ei tietenkään. Ei ainakaan ennenkuin Apple toteuttaa tällaisen järjestelmän (minkä se on jo tehnyt), jolloin Nokia voi kopioida idean ja toteuttaa sen päin helvettiä – ja vain yhdelle käyttöjärjestelmälle.

Harvojen teknisten vempeleiden käyttöönotto ja käyttö on helppoa saatika mukavaa, mutta Nokia on onnistunut jumittamaan omien laitteidensa kehityksessä hämmästyttävän pitkään. Ostin ensimmäisen Series 60 -puhelimeni vuonna 2003 ja suurin osa sen käytettävyysongelmista on edelleen täysin ennallaan – vuonna 2008. Rakastan N95-luurini ominaisuuksia ja hyödynnän sen tarjoamia mahdollisuuksia päivittäin, mutta olen kyllästynyt siihen että Nokia onnistuu tekemään kaikista tuotteistaan vaikeita käyttää.

Tyypillinen esimerkki: sähköpostin käyttöönotto. Gmailin ohjeet mainitsevat Series 60 -alustalle 19 vaihetta. Näihin sisältyy mm. täsmälleen samojen tunnustietojen syöttäminen kaksi kertaa eri kohtiin. (Itse jouduin täyttämään vielä kolmannen kerran jossain toisessa valikossa.) Applen iPhonella Gmailin käyttöönottoon vaaditaan neljä vaihetta. Tai jos haluaa räätälöidä asetuksensa, vaiheita tulee kaikkiaan seitsemän. Eli siis hankalimmillaankin alle puolet siitä mitä Series 60 -puhelimella. En tiedä muiden puhelimien käytöstä, mutta epäilen että yhdenkään käyttö vaatii samanlaisia ponnisteluja kuin nämä ”helppokäyttöiset” Nokiat.

Pelkäänpä pahoin, että tänä vuonna julkaistava kosketusversio Series 60 -alustasta on tässä suhteessa ihan yhtä huono kuin nämä aiemmatkin. Odotan mielenkiinnolla.

Tämä merkintä on osa Unessa.netin Arkea, joka on yksi Suomen vanhimmista verkkojulkaisuista, jota on julkaistu vuodesta 1999.



 

Unessa.net Arki 2008 maaliskuu