Mahdollisuuksista

Ennenkuin ehdin viimeistelemään pitkään kypsynyttä kirjoitusta siitä miten en ole lukuisista yrityksistä huolimatta saanut itsestäni mitään paperille, huomasin kuluttaneeni useita sivuja pitkään koskemattomaksi jääneestä muistilehtiöstä. Sekalaisia ajatuksia, raakoja riimejä, runojen alkuja. Nyt tuntuu hyvältä.

En voi olla ajattelematta, että olinko jollain tiedostamattomalla tavalla odottanut tällaista uutta heräämistä? Luulin pitkään tietäväni mitä haluan (heti sen jälkeen kun huomasin etten tiedä mitä haluan vaikka luulin koko ajan tietäväni tarkalleen mitä haluan), mutta nyt tunnen taas tutun mitä vittua-fiiliksen kihelmöivän niskavilloissa.

Yhden asian sentään tiedän: tiedän mitä en halua.

En halua aloittaa alusta.

Sen sijaan, että keräisin itseni kokoon ja jatkaisin elämääni, ruikutan mieluummin pahaa oloani paperille ja yritän paeta mielessäni ajassa taaksepäin. Pelkään jotain. Muutosta, kaiketi.

Mutta viis siitä. Nyt kun päivissä näkyy taas aurinkoa ja yötaivaalla kauan kaivattuja tähtiä, ajatukset muutoksesta ja lukemattomista mahdollisuuksista antavat enemmän kuin koskaan. Voin hyväksyä oman heikkouteni elämänmuutosten käynnistämisessä, kunhan en anna sen estää elämistä.

Ja tänään oli kivaa myös kuorotreeneissä.