Omatuntoni kolkuttaa kun tulen myöhään illalla töistä kotiin.

Karvapallolapset ovat olleet kaksin kotona koko pitkän päivän. Myöhäisen iltapalan jälkeen edessä on pikainen naaman sutiminen ja sitten käperrytäänkin jo jonnekin nurkkaan odottamaan muutaman tunnin päästä nousevaa aurinkoa ja aamipalaa. Ei sen näin pitäisi mennä.

Kun työt muuttivat pois kotoa, huomaa paljon helpommin kuinka paljon ne arjesta vieväkään. On helppo jäädä töihin kun kotona ei odota kukaan. Paitsi ne kissat.

”Vietän ihmissuhdelomaa”, lausuin hiljattain ystävälle. Tosiasiassa olen vain yksinkertaisesti aivan liian väsynyt kotiin päästessäni jaksaakseni jahdata unelmiani. Ne toiset unelmat ovat paljon helpompia jahdattavia. Ja niistä ei tule sydänsuruja!

Olen vähän huolissani siitä, että tämän kaiken keskellä olen lähes onnellinen.