Savitehtaankatu Blues

Kulunut viikko oli harvinaisen tuskainen. Tilanteen vakavuutta kuvaa hyvin se, että olen siivonnut maanisesti joka päivä. Tai itse asiassa tiistain jälkeen kun Tiina kertoi uudesta ihmissuhteestaan. Ties kuinka pitkään kestänyt ”se on monimutkaista”-vaihe on siis nyt ohi.

Kuvittelin kaiken menevän toisin. Kuten niin monesti aikaisemminkin, kuvittelimme kai ihan eri asioita. Elämä on.

Luotan suklaan, bluesin ja hektisen aikataulun pitävän huonot surulliset loitolla. Tähän mennessä resepti ei ole toiminut järin hyvin, mutta itselleni tyypillisen ylenpalttisen rypemisen olen sentään (toistaiseksi) onnistunut välttämään.

Jostain syystä ajatusten saaminen pois päästä tuntuu erittäin vaikealta. En ole osannut itkeä pitkään aikaan, mutta nyt tuntuu siltä, että olen menettämässä myös kyvyn kirjoittaa. Vielä muutama vuosi sitten kirjoitin pahan oloni Arkeen, runoiksi, laulun säkeiksi tai suttuiselle ruutupaperille roskiin heitettäväksi. Ehkä tämäkin on taito joka pitää opetella uudelleen kuten alkoholitta bileily.