Festarienjälkeinen yksinäisyyskompleksi. Kun viettää ensin viikon festareilla kuudenkymmenen suomalaisen ja tuhansien ulkomaalaisten kanssa ja palaa sen jälkeen yksin kotiin, hiljaisuuden ja tyhjyyden aiheuttama sokki on kestämätön. Onneksi Turussa on ystäviä joiden seurassa on helpompaa palata arkeen.

Viikko Norjassa oli tälläkin kertaa ikimuistoinen. Sain unohtaa työasiat, nauraa parin elämän verran, tutustua ihaniin ihmisiin ja nauttia hyvästä musiikista. Lisäksi reissuun mahtui sopiva annos matkajännitystä, yllättäviä tilanteita ja ehkä vähän yllättäen myös ripaus pohdintaa elämästä, maailmankaikkeudesta ja sen sellaisesta.

Mitään tärkeää ei hävinnyt, mennyt rikki, eikä nilkka oikutellut pahasti. Erinäisten hässäköiden päätteeksi kamerani (josta loppui akku kaksi päivää ennen festareiden loppua) päätyi lopulta Helsinkiin ystävän luo, mutta saanen sen takaisin loppuviikolla kun matkaan takaisin Pärnuun.

Toivottavasti tulevat päivät täällä sujuvat paremmin kuin viimeksi.