Kuorokivaa Kemiössä
Jo perinteeksi muodostunut kuoropurjehdus liplatti tänä vuonna Korrppooseen. Syksyn ensimmäinen keikka meni hienosti ja kuorokaverien jälleennäkeminen oli juuri niin hienoa kuin odottikin.
Viikonlopun purjehdusosuus jäi aika pieneksi kun paikalle saapui vain yksi venekunta. Itse autoilin paikalla Mossella, mikä oli seikkailu sinänsä.
Iltariennot keikan jälkeen lähtivät hieman käsistä. Pitkä öinen maailmanparannuskeskustelu oli kuitenkin ehdottomasti lievän vilustumisen arvoinen. Ja kun sunnuntaikin kääntyi alkujärkytyksen jälkeen iloisen aurinkoiseksi, viikonloppu ei olisi paremmin voinut mennä.
CM-seura ei petä ikinä :)