Sopivasti lihava

Kävin Pärnussa ollessani vaa’alla. Painoni oli hämmästyksekseni kivunnut jo yli seitsemänkymmenen. Niin kauan kuin muistan olen aina ollut (ainakin muiden silmissä) ”liian laiha”. En ole enää.

Omakuvani on jämähtänyt muutaman vuoden taakse, jolloin vielä olin jollain asteikolla liian laiha. Kun on aina ollut laiha luikku, on vaikeaa kuvitella itseään muuksi. Kunnes siihen havahtuu. Löysin kuva-arkistoja kaivaessani sattumalta oheisen kuvan, joka on kesältä 2001. Laiha-Ville ja laiha-Salla Ollin parvekkeella ennen Ruisrääkkiä. Miltäköhän Salla mahtaa näyttää nykyään.

Eilen olin vaateostoksilla. Tähän asti se on ollut viheliäistä puuhaa kun esimerkiksi housuista on saanut metsästää sopivia (lue: tarpeeksi pieniä) kokoja kissojen ja koirien kanssa. Tällä kertaa joka kaupasta ja joka mallista löytyi sopivat koot välittömästi. Jotain hyvääkin siinä, että vyötärys on kasvanut 2-3 tuumaa kuluneen vuoden aikana.

Päätin, että nykyiset mitat ovat kuitenkin vähän liikaa. Ei välttämättä siinä mielessä, että niitä pitäisi saada pienemmäksi, mutta siten, että niitä pitää saada vähän viilattua. Pelkästään kaljamahaviilauksella vyötärö muuttuu oleelliseti, mutta jos samalla tekee jotain lihaksille joita ei ole, muutkin paikat saanevat uusia mittoja. Ainakin toivottavasti.

Päätöksiä on helppo tehdä, niiden mukaan eläminen on ihan toinen juttu. Olen huomannut olevani aika toivoton tapojeni muuttamisessa. Mutta olen saanut tämän vuoden aikana jo monesti hyvän mielen ihan pienistä asioista. Tällä linjalla aion myös jatkaa: babysteps.

Kesän rientoja odotellessa tyydyn olemaan sopivasti lihava.