Uneton

Pidän yön hiljaisuudesta. Siitä kun voi tarkkailla muuta maailmaa sen tietämättä. Yksin asuessa on harvoin mitään minkä eteen pysähtyä. Paitsi silloin kun kissat ovat kotona.

Vielä kesällä olin varma, etten kyllästyisi olemaan yksin. En ainakaan niin kauan kun voisi istua oman kuunteluhuoneen keskelle tekemään musiikkia tai tuhlata kokonaisia päiviä jonkun turhan web-projektin parissa. Olen itse asiassa vieläkin. On paljon asioita, joihin on lähes mahdotonta kyllästyä. Mutta vielä enemmän on niitä asioita, joita kyllästyy tekemään yksin.

On helppo ajautua toisen seuraan vain siksi ettei tarvitsisi olla yksin. Tai siksi, että panettaa. Tai, mikä pahinta, tottumuksesta. Tietoinen päämäärättömyys on jotain mihin en osaa suhtautua lainkaan. Sinkkuilun ja parisuhteen kanssa osaan elää, mutta kaikki siltä väliltä on välillä tuskastuttavan hankalaa.

Pelkään tuhlaavani elämäni johonkin turhaan. Pelkään, etten saakaan sitä perhettä ja purjevenettä, joista haaveilen. Pelkään, että keskittyessäni liikaa hetkessä elämiseen, en näe kauas.

Ajattelen liikaa.