Jäässä

Usein asioita tapahtuu eniten juuri silloin kun niiltä yrittää välttyä. Sormusparadoksi.

Näin kadulla kasvot, joita olen muistellut monta vuotta. En muista koska tapasimme viimeksi, mutta hän ei ollut muuttunut yhtään. Sama melankolinen ilme kasvoillaan hän kulki ohitseni. Rauhallisen määrätietoisesti, selkä suorassa. Pysähdyin, käännyin ympäri ja huomasin kasvoni taittuneen hymyyn. Hänestä huokui edelleen jotain sanoinkuvaamattoman hienoa. Vieläkin lätkässä, vaikka tiedän, että turhaan.

Kati järjesti viikonloppuna miehekkeensä kanssa allasbileet Iskerin uimahallilla. Jossain vaiheessa puhuttiin sinkkuuksista, epäsinkkuuksista ja siitä miten en tunne olevani enää sinkku. Jostain syystä – varmaankin lähinnä omasta epävarmuudesta – en suostunut kertomaan yksityiskohtia. En tosin ollut yllättynyt, että nekin kai silti tiedettiin jo. Vielä kun tietäisi itsekin.

Elämä muuttuu heti erilaiseksi kun lakkaa yrittämästä liikaa. Kaikkea voi yrittää olla liikaa. Ehkä jos osaisin yrittää rentoutua vähän vähemmän, pääsisin joskus tästä hiuksia (kirjaimellisesti) harmaannuttavasta stressistäkin. Edes hetkeksi.

Niin kauan kun saa sanoja (virtuaali)paperille, ei ole mitään hätää. Mutta nämä pitkät hiljaisuudet ovat yhtä helvettiä.