Valo

Koin alkuviikolla jotain mitä olen etsinyt todella pitkään. Kutsuin Tiinan luokseni hyvin itsekkäistä syistä, mutta oivalsin jotain tärkeää heti hänet nähtyäni. Pelkäsin kaiken olleen jonkinlaista matkaväsymyksen ja kuumeen aiheuttamaa kangastusta, mutta mitä ilmeisimmin se ei ollut sitä, koska olen edelleen tuon saman tunteen rauhoittama.

Saan monta kertaa päivässä mieleeni henkilöitä joihin haluaisin olla yhteydessä, mutta joihin yhteydenpito on syystä tai toisesta unohtunut pitkäksi aikaa. Ystäviä läheltä kaupungista ja kauempaa Suomen laidoilta. Nyt olisi hyvä aika tehdä aloite kun voisi kerrankin ihan vilpittömästi sanoa ”ihan hyvää”. En ymmärrä miksi sitä tekstiviestiä tai meiliä ei vaan saa kirjoitettua.

Tekisi mieli matkustella viikko tai kaksi lisää. Käydä Jyväskylässä, Tampereella, Helsingissä. Huomenna pääsen pitkästä aikaa Seinäjoelle kun serkkupoika menee naimisiin. Elättelen kovasti toiveita myös Tiinan wanhojen kavereiden treffaamisesta. Totta puhuakseni omien sukulaisten näkeminen ei kutkuta yhtään niin paljon kuin mahdollisuus tavata kaikkia niitä seinäjokisia tuttuja joita en ole nähnyt liian pitkään aikaan. Jos voisin, jäisin pidemmäksi aikaa, mutta täytynee tulla heti sunnuntaina takaisin kaitsemaan katteja.

Suu korvissa.