CM Tallinnassa

En ollut lainkaan innoissani Tallinnaan lähtemisestä. Pääosin siksi, että ei olisi ollut varaa, mutta myös siksi, että ajankohta oli äärimmäisen huono. Tämä oli kaiketi ensimmäinen kuororeissu johon en olisi halunnut lähteä. Mutta kun olin alustavasti ilmoittautunut, niin en sitten enää tohtinut peruakaan.

Reissufiilis oli jo aamuviideltä linja-autoasemalla kuitenkin ihan katossa. Mitenkä sitä nyt ei voisi olla fiiliksissä tuollaisten ystävien seurassa. Matka oli tällä kertaa harvinaisen tiivis, sillä lähdimme Turusta lauantaiaamuna ja tulisimme takaisin jo sunnuntai-iltana. Tämän lisäksi Hesun juhlat osuivat edelliselle päivälle, eli en ehtinyt menemään lainkaan nukkumaan lähtöä edeltävänä yönä. Dang.

Olin ensimmäistä kertaa Tallinnan vanhassa kaupungissa. Pikaisen tutustumisen perusteella paikka vaikutti viehättävältä. Känniset suomalaisturistit ärsyttivät helvetisti siihen asti kunnes itsekin oli kännissä. Voin vain kuvitella, että olin itsekin sen jälkeen ihan yhtä typerä. Taino.en nyt ihan. Ne, joita näimme alkuillasta parissa baarissa olivat totaalisen känniääliöitä. (Tyyliin yksi seurue pudotti seinältä lasiin kehystetyn taulun ja toisessa paikassa suomalaisseurueen innokas jäsen oli sammunut tuoppinsa viereen baaritiskille.)

Reissu oli siitäkin erikoinen, että keikan jälkeen ei päästy bilettämään (kun piti lähteä kotiin). Tämä tarkoitti sitä, että biletykset piti hoitaa ennen keikkaa lauantai-iltana. Iiiso virhe. Enpä lankea tuohon enää toista kertaa. Aloitimme illan syömällä (ja juomalla) hyvin eräässä persoonallisessa ravintelissa. Illan päätteeksi osa halusi vielä jatkoille, fiksuimpien painellessa hotellille yöpuulle. Lukeudun itse aina ensin mainittuihin.

Ilta sattui olemaan euroviisujen finaali-ilta. Viimeistään siinä vaiheessa kun kävi ilmi, että Suomi voitti, mopo karkasi totaalisesti käsistä. Lähdimme Pinjan kanssa vielä jatkojen jatkoille. Lopulta, liian myöhään, huomasin ääneni olevan ihan rikki.

Sunnuntai valkenikin melko kurjissa merkeissä. Vaikka henkinen fiilis oli voitokas, kurkku oli totaalisen kuollut. Sain hädin tuskin ääntä ulos. Tilanne ei kohentunut merkittävästi keikan alkuun mennessä, mutta olin tyhmä ja menin silti laulamaan. Kuorohistoriani tähän mennessä huonoiten mennyt keikka oli omalta osaltani todellinen floppi. Erittäin surkea esitys.

Siitä huolimatta, että pilasin keikan omalta osaltani äänenmenetykselläni, ja että tuhlasin jo ensimmäisenä iltana reilusti yli budjetin, matka tuntui vielä kotiin palatessakin onnistuneelta. Kuorolaisten seurassa on vaan niin älyttömän mukavaa. Heitä tulee ikävä nyt kun harjoituksetkin loppuvat kesäksi.