Vääriä tunteita

Ruokin itseäni vääränlaisilla tunteilla. Elän vain kokemalla kaipuuta, yksinäisyyttä tai suurta kipua. Haluaisin niin kovasti elää arkisemmista asioista.

Minut pitäisi virittää uudelleen. Lekalla. Niin, että tuntisin keväisiä katuja pölistävän tuulen. Niin, että näkisin auringon maalaamat seinät. Niin, että muistaisin miten rakastetaan.

Toivoisin, että kaikki olisi kuin sellaisesta unelmasta, jota kaikki ihmiset kasvattavat mennessään iltaisin yksinäisinä nukkumaan. En tiedä saisinko ajatella tällaisia, mutta se ei oikeastaan kiinnostakaan. Ei enää. Tämä on kamalan ahdistavaa.
– Joskus kauan sitten.

Sitä voi ahdistua niin monenlaisista asioista. Aiemmin ahdistuin siitä, että ajattelin liikaa. Nykyään ahdistun useimmiten siitä, etten ajattele. Kuinka voikin muuttua niin paljon, muuttumalla niin vähän.