Vieraissa

Viikonloppu vilahti taas salakavalan nopeasti. Eilinen baareilukokemus oli hyvin avartava. Olisi ollut fiksua jättää väliin, mutta toisaalta oli ihan hyvä palauttaa mieleen, että mistään ei ole jäänyt paitsi vaikka pariin vuoteen ei aktiivisesti ole tullutkaan baareiltua. Ja sitäpaitsi, eilinenkin oli ihan huippuilta, koska seura oli nin huippua.

Veimme äitienpäivän kunniaksi lapset yllätysvisiitille mummolaan. Äijä itki taksissa kuin pieni pentu, mutta perillä uusiin nurkkiin ja hajuihin tottui nopeasti. Tämän visiitin perusteella jättäisin turrit hyvillä mielin äiteen kämpille jos tarvittaisiin kaitsijaa. Mitä mieltä äiti on, onkin sitten ihan eri asia.

Tiesin jo etukäteen, että tänä viikonloppuna en ehtisi juurikaan keskittyä suureen muuttoprojektiin – vaikka tarvetta olisi. En lopulta ehtinyt tekemään asian hyväksi yhtään mitään, mikä oli hienoinen pettymys. Ensi viikko menee virapeliksi.

» Lokeroissa äiti, kissa, baareilu, äitienpäivä