Kusipäinen naapuri

Naapurissani asuu joku typerä paskiainen. Tai sitten jollain tässä rapussa asuvalla rasavillillä lapsella on kova makeanhimo.

Aino oli vastannut tekemääni kokoelmalevyyn (tai soittolistaan) kirjeellä ja pussillisella fasupaloja. Kirje oli kiinni pussissa, joka ei mahtunutkaan postiluukusta sisään, vaan jäi puoliksi ulkopuolelle. En koskaan saanut tuota kirjettä tai fasupaloja. Niin väärin. Tragedia selvisi tänään treeneissä kun vaihdoimme kuulumisia. Ainolla oli mukanaan raapustamansa kirjeen ensimmäinen revisio (tjsp), mikä toi hieman lohtua kurjaan tapahtumaan.

Itse kirje oli kaunis. Samoin kuin ajatus fasupaloista (mikä on kahdenkeskinen juttumme). Muistelin aluksi, etten ole koskaan saanut aikuisiällä tytöltä kirjettä, mutta onhan esimerkiksi Miia lähettänyt oikeita kirjeitä monestikin. (Nykyään ei tosin edes sähköpostia, mikä on anteeksiantamatonta.) Paperisessa kirjeessä on jotain hyvin intiimiä. Se kertoo lähettäjästään paljon enemmän kuin tuhat sähköpostiviestiä. Ja se tekee ihan eri tavalla iloiseksi.