Ensilumi

Seuraan bussin ikkunasta kun pitkiin punaisiin panemua-saappaisiin sonnustautunut kaunis tyttö liukastuu selälleen loskaa lainehtivalle jalkakäytävälle.

Pian ensijärkytyksen jälkeen ikkunan läpi kuuluu sydäntä särkevä kiljaisu kun jääkylmä kosteus syleilee tätä kauttaaltaan. Tyttö nousee nopeasti. Hänen sateenvarjonsa on rikki ja toisessa kädessä olleet tavarat uivat syvässä vesilammikossa. Tapahtumaa seuraavat ihmiset eivät selkeästikään ole hänen päällimmäisin murheensa.

Oma kompurointi tuntuu välillä yhtä toivottomalta. Uuteen alkuun pääsin helposti, mutta siitä eteenpäin askeleet ovat tuntuneet erityisen raskailta. Pitää luopua niin paljosta ja totutella uudelleen asioihin joihin ei haluaisi tottua. Kaikki on hyvin vain niin kauan kun ei ole yksin.

Uusien ihmissuhteiden ongelmana on se, että niistä tekisi mielellään vanhan korvikkeita. Jos pitäisi luetella ominaisuuksia joita toivon elämänkumppaniltani, luettelisin Tiinan luonteenpiirteitä. Olisi niin paljon helpompaa kun näin ei olisi. Mutta kun on. Irti päästäminen ei käy ihan hetkessä.

Samaan aikaan on hienoa löytää ihmisiä joiden kanssa voi puhua ihan erilaisista asioista: musiikista, uskonnoista, jopa politiikasta. Kuvittelen mielessäni ihmistä jota en vielä ole tavannut, joka saisi maailman tolaltaan, kasvamaan ihmisenä ja rakastamaan ehdoitta. Ehkä vielä joskus kohtaamme.