Muutoksia

Laura, alias Seikku, tervehti pitkästä aikaa meilitse. ”Mitä helkkaria tapahtui sille Villelle, jonka joskus tapasin jollain hassulla tavalla?” Hankala kysymys, sillä en oikeastaan tiedä itsekään. Pikku hiljaa, päivä päivältä, tunnen kuitenkin lähestyväni tätä uutta minää.

Mietin aiemmin eilen sitä miten vetäydyn niin usein eroon ihmisistä. En ymmärrä miksi tarvitsen niin paljon yksin olemista kun kuitenkin nautin ihmisten seurasta. Seurallinen minä on kuitenkin mitä ilmeisimmin taas aktivoitumaan päin, mikä on mukavaa vaihtelua. Ehkä jokapäiväiset ruoskimiset koulun laiminlyönnistä tuottavat viimein hedelmää: valmistaudun henkisesti loppurutistukseen.

Opiskelijaminä on n kertaa aktiivisempi elämässään kuin tämä nykyinen ”en tiedä mitä teen”-minä. Se on paljon lähempänä kaikkea. ”Kaukanakin on lähellä silloin kun se on lähellä. Sinun kanssasi kaukana on todella kaukana”, Laura kirjoittaa. Niin kai sitten.

PS. Wheee!

PPS. Huomenna (tänään) kuuluu polttaa vähintään yksi kirkko.