Hautajaiset
Matka Harjavaltaan oli tavallista raskaampi. Synkkä lumeton maa sointui yksiin ajatusten kanssa.
Pappa kuoli hetkenä jolloin lapsiensa perheissä on elämää enemmän kuin koskaan. Kolme nuorinta lastenlasta eivät tule muistamaan häntä lainkaan, mutta me muut sitäkin paremmin. Nuorten taapertajien läsnäolo auttoi pitämään ajatukset tulevassa, mikä helpotti päivän kulkua huomattavasti.
En muistanut Mummun hautajaisista juuri mitään ennenkuin luin niistä. Pappa toivoi omistaan samalla tavalla vain lähimmän perhepiirin tapahtumaa, joten paikalla ei ollut ketään jota en tuntenut.
Kirkonkellojen lyödessä sydämeni tulvi. Itkin Pappaa, Mummua, toista Pappaa (jota en koskaan saanut tuntea), ja elämää. Kellon jokainen kumahdus tuntui kuin rintaan iskettyltä veitseltä. En kuunnellut papin sanoja, koska tiesin niiden vain vituttavan. Toivoin, että minkä jumalan hoiviin Pappa lopulta päätyikään, hänellä olisi siellä hyvä olla.
Arkku oli raskas kantaa, vaikka keskellä olijat eivät sitä edes kanna. Talviseen maahan sahattu reikä oli raadollisen karu. Kylmästi päättyy suomalaisen elämä. Havuja katteen päälle, kukkasia, muutama valokuva surevista haudan äärellä. Seuraavaksi olisi kalasoppaa. Ilman Pappaa.
Ennen soppaa hoilattiin papin johdolla epävireisesti virsiä ja luettiin addressit. Lasten muistot isästään liittyivät turvallisuuteen ja auktoriteettiin. Itse muistin muun muassa elämisen jäljet ja vihdan, mutten saanut sanottua. Pelottaa, etten enää muista tärkeitä yksityiskohtia. Keneltä sitten ensi kesänä kysyn, ellen muistakaan? Pappi sanoi yhden järkevänkin asian muun höpötyksensä ohessa; kannattaa dokumentoida muistoja, jotta ne eivät unohdu. Kannatetaan.
Loppuilta kääntyi iloiseksi ja elämäntäyteiseksi. Itkeminen tekee todella hyvää. Ihmeteltiin taaperoiden leikkejä, vaihdettiin kuulumisia ja sovitettiin Papalta jääneitä vaatteita. Äiti lupasi tuoda autolla joitain pukuja ja muuta, mitä en jaksanut ottaa mukaani bussiin.
Hyvin lohdullista, että elämän surullisimmatkaan asiat eivät saa kahlittua iloa ja naurua allensa. En varmasti ollut ainoa, joka yritti kuunnella Papan naurua muiden seasta. Vaikken sitä enää kuullutkaan, tiedän, että hänkin olisi nauranut. Täydellä sydämellä.
Olen kasvanut syöden mummulan perunoita. Juoden Pappan mehua, ja kiroillen liian kovaksi jähmettyvää Pappan hunajaa. Joistain asioista on tarvinnut ajan myötä luopua, mutta muistot niistä elävät ikuisesti. Kuten Pappakin.
Muiden mietteitä
<Skorppa> Toivon sulle jaksamista ja voimia eteenpäin elää. Mäkin koin viime heinäkuussa kun sain tietää ukkini poisnukkuneesta tekstarilla, sen jälkeen olen sekaisin.
<H-L> minä ajattelen sinua ajaessani tuon leponummen ohitse matkallani töihin. tästä hetkestä eteenpäin, miltei jokainen päivä hamaan tulevaan. jaksamista.
<gettiz> Jaksamisia myös täältä. *virtuaalihali*
<Uninen> Kiitos sanoistanne, ystävät. Toivottavasti sain välitettyä sen fiiliksen, että vaikka sattuukin, kaikki on kuitenkin hyvin. Se on tärkeintä :)