Shokkiterapiaa

Sain joskus aikoja sitten kunnian työskennellä Jorma Puusan kanssa eräässä lyhytikäisessä web-projektissa. Puusa on neroille tyypillisesti hyvin omaperäinen persoona, ja omien sanojensa mukaan Suomen paras valokuvaaja.

Armeijassa tutustuin Nordic Peace sotaharjoituksen aikana Pauli Aalto-Setälään, jolta aina tylsillä rasteilla tivasimme kertomuksia sotakirjeenvaihtajan arjesta Bosnia-Hertsegovinassa. Samassa harjoituksessa olleet muut journalismin ja viestinnän ammattilaiset saivat silloin istutettua nuoren pojanklopin päähän asioita ja näkökulmia joita ei hevillä unohda. Puusa täydensi ja vahvisti monia niistä myöhemmin, tällä kertaa valokuvajournalismin näkökulmasta.

Maailmassa on helvetin paljon pahaa. Täällä Suomessa asiat ovat niin hyvin, että oikein sattuu kun ajattelee mistä kaikesta sitä voikaan ihminen valittaa. Puusan blogin tuoreet merkinnät sotakuvaajan hermojaraastavasta arjesta ovat erinomaisia. Niistä huokuu tilanteiden järjettömyys. Ne saivat ainakin allekirjoittaneen miettimään myös sitä, miksi me haluamme nähdä tällaisia asioita hinnalla millä hyvänsä. Eikö mikään ole liikaa?

Tulee mieleen Paulin kertoma (oletettavasti tosi)tarina vuorikiipeilyä harrastaneesta toimittajasta, jolla yhtenä päivänä napsahti päässä niin, että tämä lähti kiipeilemään Sarajevon keskustan korkeimpien talojen seinille tarkka-ampujien ruuaksi. Däng, däng.

Kirjahyllyn nurkassa pölyttyy Porin Prikaatin tiedottajalta lahjaksi saatu plakaati, jossa on kaiverrus Sotakirjeenvaihtaja Jääkäri Säävuori. Enpä usko.