Joulu jota ei ollut

Piti elää 27-vuotiaaksi ennenkuin ymmärsi, että jouluja on vietetty vain koska muutkin tekevät niin.

Vaikka olen muutenkin tunnetusti melkoisen antijouluihminen, tänä vuonna joulusta ei oikein ollut sitä vähääkään fiilistä mitä ennen. Perhe on hajonnut ja syksy on ollut yhtä kuolemista.

Muut stressaavat joulun alla mitä erilaisimmista asioista. En osallistu kulutusmässäilyyn (ihan vaan periaatteesta, mutta ei olisi kyllä varaakaan), joten ei tarvitse murehtia lahjomisista. (Murehdin tosin siitä, että toivottavasti osaan muistaa ihmisiä sitten jollain muulla tavalla – joskus.) Ja nyt kun ei tosiaan ole enää ketään kenen kanssa sukuloida, en ole jaksanut murehtia siitäkään. Kun vielä lopulta ymmärsin, että ei ole minkäänlaista velvollisuutta tehdä yhtään mitään näiden pyhien aikana, ne ovat tuntuneet ihan oikeilta vapaapäiviltä. Siltä miltä vapaapäivien kuuluisikin tuntua.

Erakko sisälläni on onnessaan, mutta toki kaipaan myös ihmisiä. Lähinnä Seinäjoen tyyppejä, joiden kanssa oppi – hämmästyttäväää kyllä – nauttimaan tästä ajasta. Onneksi Tiina jätti lähtiessään kaksi karvapalloamme huostaani, joten ei sentään tarvitse olla yksin.

Kissat vain lötköttelevät sängyllä onnellisen tietämättömänä joulusta jota ei ollut. Joskus tuntuu, että ne ymmärtävät elämästä paljon enemmän kuin minä.