Yöelämää

Muuttoaihe alkaa jo kauhtua, mutta minkäs teet kun elämä on yhtä muuttoa. Rokkiviikonloppu sujahti kuin huomaamatta tavaroita siirrellessä ja penkoessa. Öisin on mukava peuhata kun nyt ei ole ollut tappavan kylmä. Päivisin voi puolestaan leikkiä leijonaa kahden muun savannin asukin kanssa. Karvaparrat eivät ole vieläkään oikein sisäistäneet, että leikittäjien huvetessa myös leikkiaika hupenee väistämättä. Huomionkipeyttä selittää ehkä myös se, että täällä on ollut aikamoinen vilinä.

Roskaa on järkyttävästi. Tähän mennessä joka ikisestä läpikäymästäni paikasta on voinut surutta – tai ainakin melkein – heittää suurimman osan pois. En halua enää siirrellä vanhoja muistoja laatikoissa nurkista toiseen, joten tunteettomuusmoodi on välttämätöntä pitää yllä. Tulee vaan jatkuvasti paha mieli siitä kuinka paljon toimivaa, ja jollekin ehkä käyttökelpoistakin, tavaraa on tullut viskottua roskiin.

Vanhat valokuvat ovat pahoja. Ajasta Tiinan kanssa on käytännössä vain digitaalisia muistoja, mikä on tällä hetkellä ehkä hyväksi, mutta varmaankin asia joka täytyy korjata joskus. Joskus.

Tilitin Veeralle jotain wanhoja tekemisiä ja tekemättä jättämisiä perjantaina. Jälkikäteen on tietysti helppo olla viisas, mutta tuntui silti hyvältä, että sain jaettua edes yhden henkilön kanssa ajatuksia, joita olisi syytä jakaa monen muunkin kanssa. Vieläkin on kuitenkin nukuttava aika monen sanomatta jääneen asian kanssa.