Normipäivä

Huomenna on ihan normipäivä. Hetken mielijohteen päätös lähteä tänään yhdelle jokirantaan päätyi odotettavasti Päiväkodissa annettuun valomerkkiin. Lämmin kesäilta oli mukavien kavereiden seurassa aivan täydellinen.

Näin piiitkästä aikaa Nooran. Muistan vieläkin elävästi sen päivän kun kohtasimme ensimmäistä kertaa. Seppo varoitti hyvissä ajoin etukäteen, että ”Ville, älä ihastu”, tietäen varmaan hyvin, että ihastuisin joka tapauksessa. Noora on kertakaikkiaan ihminen johon on mahdotonta olla ihastumatta. Sepon neuvo on pelastanut sydänsuruilta, mutta Noora on (varmaan tietämättään) puolestaan ollut suuri voimavara. Tänään hän loi jo pelkällä läsnäolollaan tietynlaisen tunnelman. ”Ville, mene nyt sinne sisälle ja pidä hauskaa” oli kaiketi myös oikea neuvo. Kunpa elämä seuraisi hänen kohdallaan niitä kaikkein parhaimpia polkuja.

Näin myös Marian ja Markuksen ja pari muuta kaveria. Tämän kylän pienuus on upeaa. Käy kerran parissa vuodessa ulkona ja törmää kaikkiin. Tai ainakin melkein kaikkiin. Vaikka en itse osaisi, tämä kaupunki pelastaa minut.

Muiden mietteitä

<gettiz> Hitto! Ja me ei sitten taas koskaan törmätä keneenkään!

<Uninen> älähän juksaa. vappuna viimeksi törmättiin teihinkin =P

<gettiz> Ai joo! Miten mä tuon jo unohdin, vastahan se oli vappuna!! :P

<Deli-> kylä nimeltä Turku pelastaa aika usein, joskin se tuntuu myös usein pieneltä..kin..

<Uninen> se pienuushan tässä juuri hienoa onkin

<ropelli> Lolleri :D Ja mä kun luulin muuttavani isoonkin cityyn :P Nääh, on se paikka sitten pieni taikka iso, piiri pieni se sielläkin pyörii ;)

<Deli-> uuh..piiri tosiaan pyörii, ikävä kyllä joskus niinkin että sitä tahtois hypätä pois seurasta :D

» Lokeroissa kaverit