Lauantai-ilta kotona

Kissat tuhisevat sylikkäin sohvalla, syksyinen yö on hiljaisimmillaan. Ihan pian ulkoa alkaa kuulua baareista kotiin konttaavien ihmisten örinää. Lempihetkiä.

Juliassa pyörivä italialaisleffa oli kertaluokkaa huonompi kuin oletin. Jostain syystä italialaiset ja ranskalaiset filmit (hydrauliikkaa lukuunottamatta) eivät oikein sytytä. En tosin tainnut tämän kohdalla ainakaan olla ainut, sillä muutama tylsistynyt lähti pois kesken leffan. No, onpahan nähty.

Huutavassa kiinalaisessa oli taas kerran hyvää ruokaa ja keskinkertaista palvelua. Tilausta varten piti kinua tarjoilijaa ja pöytään tuotu vesikannu oli valmiiksi puolillaan. Muistuipa taas mieleen miksi siellä ei viitsi käydä useammin – vaikka se ruoka onkin hyvää.

Kotimatkalla tuli mieleen, että emme ole olleet pitkiin aikoihin kaupungilla viikonloppuna. En edes muista koska viimeksi. Vaikka baarikeikka saattaisikin tehdä kaivatun loven itseään toistaviksi muuttuneisiin koti-iltoihin, en kuitenkaan kaipaa niitä yhtään. Näinkö tämäkin on taas wanhenemista ja tylsäksi muuttumista?