Kapitalismin hedelmiä

Tekijänoikeuslain uudistus on menneen parin viikon aikana ollut kuuma puheenaihe etenkin verkossa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun itse tunsin, että aktiiviset kansalaiset saivat aikaan ihan todellista keskustelua joka pilkahteli paikoitellen jopa valtamedioihin asti.

Itselleni tästä tapahtumarikkaasta ja paikoitellen viihdyttävästäkin teatterista jäi sellainen mielikuva, että tämän lakiuudistuksen läpivieminen oli melko hankala pala eduskunnalle. Lain uudistuksen taustalla oli EU:n direktiivi, joka annettiin jo vuonna 2001. Alkuperäisen aikataulun mukaan uuden lain olisi pitänyt olla voimassa jo joulukuussa 2002, mutta muutosten ongelmallisuuksien vuoksi nyt hyväksytyn lain ehdotus syntyi vasta maaliskuussa 2004.

Uuden lain valmisteluissa kuultiin monia osapuolia, mm. EFFiä (joka on kansalaisten sähköisten oikeuksien asiaa ajava yhdistys), mutta hyvistä neuvoista huolimatta lakiesityksestä tuli erittäin vaikeaselkoinen ja paikoin ristiriitainen. Lain ongelmallisuutta kuvaa hyvin se, että jopa sen laatijat olivat epätietoisia siitä miten lakia pitäisi tulkita. EFFin asijantuntijoiden mukaan uusi laki mm. ”kriminalisoi kirjojen kimppatilaamisen yliopistoihin ETA-alueen ulkopuolelta, kieltää musiikin siirtämisen uusilta formaateilta kuten musiikki-DVD-levyiltä kannettaviin musiikkisoittimiin, ja saattaa tehdä tietokoneohjelmien ja tietokantojen siirtämisestä netin ylitse luvanvaraista toimintaa”.

Kuka tällaista lakia sitten niin kovasti haluaa, että se on pakko juntata läpi väkisin? Helppoa: levy-yhtiöt ja muut musiikkiteollisuuden suuret edunsaajat. Gramex ja ÄKT ovat olleet lain suurimpia lobbaajia, ja samalla myös levittäneet huolestuttavan paljon perätöntä ”tietoa” uuteen lakiin ja tekijänoikeuksiin liittyen. Järjestöjen asennetta kuvaa hyvin se, että kun ÄKT:n apulaisjohtajalta, Tommi Kyyrältä, kysyttiin kommenttia epästandardeilla kopioinninestojärjestelmillä varustettujen CD-levyjen toimivuudesta eri soittimilla, hän vastasi näin:

”Nyt pitää ymmärtää, että tietokoneella musiikin kuuntelu on extraa. Normaalisti musiikkia kuunnellaan autossa tai stereoiden kautta”, Kyyrä sanoo ja jatkaa: ”Jos nyt käytät jotain Linuxia tai Macia, kannattaa harkita ihan tavallisen cd-soittimen hankkimista”.

Anteeksi, Tommi, Mutta käsitinkö nyt oikein? Kun ostan musiikkia CD:llä, ostankin siis itseasiassa vain muovisen levyn ja oikeuden kuunnella sitä jossain tietysä soittimessa, enkä suinkaan musiikkia. Näinkö todellakin on?

Samaiset järjestöt käyttivät myös muita mielenkiintoisia keinoja painostaakseen päättäjiä hyväksymään lain. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa ”vetoomus”, jonka allekirjoittajaksi merkattiin mm. tältä itseltään kysymättä artisti, joka vastustaa tekijänoikeuksien laajentamista ja on jopa tehnyt lauluja aiheesta. Kyseisen artistin nimi poistui ”vetoomuksesta” nopeasti kun hän sai tietää tapahtuneesta hämmästyneiden fanien sähköpostien kautta. Touhu eteni kokonaisuudessaan jo niin pitkälle, että siitä uutisoidaan jo maailmallakin. Hyvä Suomi.

Musiikkiteollisuuden yritys kahlita kuluttajien oikeuksia kysyntää kasvattaakseen on kapitalismin pahanmakuinen hedelmä. Yrityksistä on tullut ahneita psykopaatteja. Koko touhussa ei ole kenenkään kannalta mitään järkeä jos sitä jaksaa katsoa pintaa syvemmälle.

Nyt eletään 2000-luvulla. Musiikkia ostetaan jo suoraan digitaalisessa muodossa verkkokaupoista, ja sitä kuunnellaan yhä enemmän digitaalisessa muodossa tietokoneiden ja kannettavien soitinten kautta. Podcastin kaltaiset ilmiöt avaavat verkossa jaeltavalle musiikille täysin uudenlaisia mahdollisuuksia. Tarvitsemme nyky-yhteiskunnan mukaisia näkökulmia myös lakeihin. Kuten EFFi on todennut, ”Tekijänoikeuslaki on sananvapauden ja tietoyhteiskunnan kehityksen kannalta niin olennainen asia, että se tarvitsee ehdottomasti huolellisemmin valmistellun lain.”

Ja mitä tulee niihin Kyyrän mainostamiin rikkinäisiin CD-levyihin, itse en osta ainakaan ensimmäistäkään, ellei sen rippaaminen koneelle onnistu yhdellä klikkauksella kuten aidoilla CD-levyillä iTunesin kanssa.