Muistiinpanoja

Harjavallassa oli tällä kertaa tavallista enemmän vilskettä. Yhden yön reissu oli ehdottomasti liian lyhyt, vaikka työasiat hetkeksi mielestä unohtuivatkin. Hääseremonioita kuunnellessa tuli entistä vahvempi olo siitä, että omissa häissäni (jos sellaisia koskaan tulee) en halua kuunnella mitään skeidaa mihin en itse usko. Vaihtoehtoinen skeida voisi olla vaikkapa jotain suomalaiseen mytologiaan (kuinka upean teeman saisikaan esimerkiksi Kalevalasta) tai vaikkapa joihinkin muihin elämänkatsomuksiin liittyvää.

Musteri otti hyvin varakissan paikan. Puolivilliä elämää elävä rotanmetsästäjä viihtyi sylissä yhden illan aikana enemmän kuin kotiin jätetyt lemmikit puolen vuoden aikana yhteensä. Tein myös kiinnostavia huomioita siitä miten erilainen käytös ja elekieli on luonnossa elävällä kissalla kuin kerrostaloelämään kahlituilla palluroilla. (Jotka jätän tässä yhteydessä kerrankin viisaana mainitsematta.)