Tuttu kaava

Joskus sitä vaan ei saa väsyneenäkään unta. Kun edes miettii nukkumista, kymmenet asiat tulvivat mieleen kuin auki räjähtävästä padosta.

Pahoja päiviä on ollut liikaa viimeaikoina. Koulun alettua työkiireet kasvoivat toiseen potenssiin (minkä vuoksi projektit viivästyvät ja stressi kasvaa entisestään) ja nyt lopullisesti pimeäksi mennyt päätyökalu on saanut mielen entistä mustemmaksi. Tällaisessa ympäristössä on ehkä ymmärrettävääkin, että paha olo heijastuu parisuhteeseen, mutta sen olisi mielestäni ennemminkin syytä helpottaa oloa kuin pahentaa sitä.

Suhteemme Tiinan kanssa on muhinut jonkinlaisessa suvantovaiheessa jo pitkään. Kun stressi purkaantuu nalkuttamiseksi ja huutamiseksi, alkaa vähitellen ymmärtää keski-ikäisten miesten naiskeskusteluja. Suoraan sanottuna en haluaisi ymmärtää niitä. Oma käsitykseni parisuhteesta on tyystin erilainen kuin se missä nyt elän, enkä yksinkertaisesti tiedä mitä asialle tekisin.

Suurimmat ongelmat lienevät kahden toisilleen huonosti soveltuvan persoonallisuuden yhteensovittamisessa. Jotenkin tästäkin projektista (miltä tämä todellakin usein tuntuu) paistaa kovin selkeästi tuttu kaava: suurimpiin voittoihin pääsee vain korkeilla riskeillä. My cup of tea.

Nyt kun vaan löydettäisiin vielä niitä voittojakin – pitkästä aikaa.