Kalsarikännit

Kuorotreenit pelastivat tämänkin maanantain. Perjantaista keikkaa varten treenatut biisit tuntuivat kerrankin siltä, että ne ovat hyvin hanskassa. Vielä kun osaisi laulaa. Olen avoimesti kateellinen niille onnekkaille, jotka osaavat.

Pinja, jonka kanssa ehdin ystävystyä aikaisemmin keväällä, palasi tänään treeneihin neljä kuukautta kestäneeltä Italianreissultaan. Vaikka tunnustus pitikin verhota vitsiksi, ikävä oli. Treenien jälkeen piti päästä Proffaan maistamaan suomalaista siideriä. Olikin eka kerta tänä syksynä kun sinne kokoonnuttiin. Proffassa muisteltiin edellisiä sitsejä, jotka päättyivät joidenkin osalta ei-niin-hyvin. ”Ensi kerralla osataan paremmin”, päätettiin.

Mutta mitä italialaisvahvistuksemme Ruggero sanoi Pinjan kielitaidosta?

Kysyin miten menee ja hän vastasi ‘kyllä’ – ei mene hyvin

Kotimatkalla juteltiin baareista. Turkuun on kuulemma avattu edesmenneen Priman (josta on jäänyt muutamia unohtumattomia muistoja) tilalle joku uusi mesta, johon on ikäraja 24 vuotta. Hieno homma. Sellaiseen paikkaan jaksaisi kenties lähteäkin kun paikka ei olisi täynnä teinejä, mutta sitä ärsyttävintä asiaa, tupakansavua, täytyisi kait sietää tuollakin.

Tiinan kaveri Johanna, joka on nyt yksi kuoromme n:stä Johannasta, kertoi tähän ongelmaan hyvän ratkaisun: kalsarikännit.