Kannettavaa etsimässä

Tieteiskirjailijoiden kertomuksissa 2000-luvun tietokoneet ovat supernopeita ja ratkovat puolestamme mitä moninaisempia ongelmia. Todellisuus tuntuu paljon karummalta: nykyajan koneet ovat kyllä nopeita, mutta huikeista tehoista ei juurikaan pääse nauttimaan kun valtaosa tietokoneen parissa kulutetusta ajasta hukkuu tietoturvapäivitysten kanssa pelleilemiseen ja huonosti toimivien ohjelmistojen kanssa tappelemiseen.

Tämäkö nyt on sitä uuden vuosituhannen tietojenkäsittelyä?

Johdannoksi

Tämän kirjoituksen syntyyn vaikuttaneet tapahtumat ajoittuvat suurimmaksi osaksi vuodelle 2003 jolloin sain tarpeekseni tietokonelaitteista jotka eivät toimi, ohjelmista jotka melkein toimivat ja koko työympäristöstä joka alkoi vähitellen hiertää kuin puhkikuluneet kengät.

Kesällä 2003 aloin aktiivisesti etsimään itselleni uutta työkalua, jonka voisin ottaa mukaan myös kouluun. Harkintajoukkoon kuului kaikenkokoisia ja -näköisiä kannettavia, hintahaitarin ollessa noin 1500 ja 2500 euron välillä. Pari kuukautta kestänyt arviointi- ja vertailurumba ei tuntunut tuottavan tulosta: yksikään kiinnostava laite ei tuntunut millään tavalla oikealta.

Tuntui turhauttavalta, että ne harvat kiinnostavatkin tapaukset luottivat loppuviimein siihen samaiseen teknologiaan ja juurikin niihin samoihin ohjelmistoihin joiden vuoksi tälle löytöretkelle olin ryhtynyt. Lopulta, täysin yllättäen, tunsin löytäneeni jotain mitä olin aina etsinyt.

Vaan ennen sitä, kerrataanpa hieman asioita joita tietokoneeltani haen.

Kannettava, kulje kanssani

Koska nyt etsitään työkonetta jonka pitää toimia luotettavasti ja tuntua mukavalta, vaatimukset ovat sen mukaiset. Laitteessa pitää olla hyvä näyttö, kunnollinen näppäimistö, tuki langattomalle verkolle sekä bluetoothille. Prosessoriteholla ei liiemmin ole väliä, mutta muistia pitää olla riittävästi. Koska kuuntelen paljon musiikkia ja harrastan aktiivisesti digikuvausta, kovalevyäkään ei voi koskaan olla liian paljon. Jotta valinta ei menisi turhan helpoksi, koneen pitäisi olla mahdollisimman kevyt jotta sitä jaksaisi kantaa mukana.

Vaatimuslistani tuntui jakavan ehdokaskoneet tasan kahtia: hyvät ja edulliset laitteet edustivat kahta eri ryhmää. Jos haluaa kevyen koneen, koneeseen täytyy ostaa erikseen ties mitä hilavitkuttimia mukana kannettaviksi, ja toisaalta, jos kaikki ängetään samaan pakettiin, kokonaisuudesta tulee liian painava tai kallis.

Ja mikä pahinta, kaikkia vertailemiani laitteita yhdisti yksi ikävä piirre: Windows-käyttöjärjestelmän ongelmista ei pääse eroon vaikka laitteet olisivat kuinka laadukkaita tahansa.

Kieriskelin tämän dilemman kanssa pitkään. Keskustelin ystävien kanssa, luin tietokonelehtiä, uutisryhmiä ja verkkofoorumeita. Lopulta päätin luovuttaa hetkeksi ja jätin asian hautumaan.

Tervehdys, nimeni on Macintosh

Vähän myöhemmin, lokakuussa, Apple julkaisi mainetta niittäneen musiikkiohjelmansa Windowsille. Tempaus sai melkoisesti julkisuutta alan lehdissä ja sitä kautta eksyin pitkästä aikaa ihailemaan design-henkeä uhkuvia tuotteita yrityksen sivuille. Kuinkas ollakkaan, samaan aikaan oli julkaistu päivityksiä PowerBook-kannettavamallistoon.

PowerBookit ovat Applen kannettavamalliston lippulaivoja. Niissä on sisäänrakennettuna käytännössä kaikki mitä kannettavassa vain voi olla ja ne huokuvat ulkoisesti sitä samaa kauneutta kuin yhtiön kaikki muutkin tuotteet.

Kokonaisuus vaikutti enemmän kuin houkuttelevalta. Kävin muutaman seuraavan päivän aikana vilkuilemassa uutta tuttavuutta yhä uudestaan ja uudestaan. Palaset tuntuivat loksahtelevan paikalleen ja aloin etsiä yhä kiivaammin tietoa tämän uuden ja ihmeellisen laitteen ympäriltä.

Ohittamattomia ominaisuuksia

Luettuani useita tietokonelehtiä ja verkkojulkaisuja, kahlattuani läpi satoja ja taas satoja viestejä eri keskustelufoorumeista, aloin päästä hieman sisälle tähän macistien (Macintosh-käyttäjien) outoon maailmaan, jossa vanhoilla tutuilla asioilla on uusia ihmeellisiä nimiä. Oikeastaan ainoa ero Windows-piireihin tuntui olevan se, että kun Windows-käyttäjät puhuvat siitä miten tietokoneesta saisi vähemmän huonon tai edes toimivan, Mac-käyttäjät kehuvat omia laitteitaan kilpaa.

Hyvin nopeasti kävi ilmi myös se, että Macitkin ovat vain tietokoneita: jonkun kannettavasarjan logiikkapiirissä on valmistusvikoja, toisten näytöille tulee täpliä ja joidenkin uudenkarhea kone vinkuu kun sillä yrittää tehdä jotain. Tässä kohtaa ero Windows-leiriin kuitenkin kasvaa entisestään: koska laitteisto ei ole niin hajanaista kuin wintel-puolella, apu ongelmiin löytyy usein varsin pienellä vaivalla ja käyttäjät tuntuvat olevan todella aktiivisia ja suorastaan innokkaita toistensa opastamisessa.

Katsoin syksyllä nauhoitetun Steve Jobsin Keynote-esiintymisen. Tuntui kuin olisi itse ollut osana tuota hurmosta. Nauroin ja taputin muun yleisön tahdissa. Olin ihan valmista kauraa. Samalla tuli hyvin konkreettinen mielikuva siitä miksi Jobs on aina ollut yksi esikuvistani.

Mac OS X perustuu UNIX-pohjaiseen (FreeBSD) ytimeen, se on erittäin turvallinen ja vakaa, siinä voi ajaa useimpia Linux-ohjelmia ja kaikenlisäksi se näyttää helvetin hyvältä. Onko enää mitään syytä miksi ei?

Budjetti. Haluamani kokoonpano kipusi melkein tuhannen euroa yli suunnitellun budjetin. Siitä huolimatta, että kyseinen kokoonpano oli mihin tahansa PC-laitteeseen verrattuna todella edullinen, se oli silti melkoisen hintava kokonaisuus. Toisekseen, tammikuu on perinteisesti ollut Applelle tuotejulkistusten aikaa koska silloin järjestetään vuoden tärkein macistitapahtuma, Macworld. Mikään ei olisi turhauttavampaa kuin ostaa uusi kone ja kuulla seuraavana päivänä uudesta julkistuksesta, eli päätin iskeä jäitä hattuun ja odotella tammikuun Macworldin ja Macintoshin 20-vuotissynttäreiden yli.

Lopullinen ostopäätös syntyi viimein joulukuussa. Nyt oli jäljellä enää se vaikein osuus: odottaminen.

Seuraava osa: Pala omenaa - Ensimmäinen kuukausi uuden koneen kanssa

<< Switch