Unessa.net > Arki > 2004 >
Suomi—Ranska. Mietteitä siitä miltä rakkaasta ihmisestä pitkään erossa eläminen tuntuu kun yhteyttä pidetään lähinnä sähköpostin ja iChatin välityksellä.
Lähes kolmen ikuisuudelta tuntuneen kuukauden jälkeen edessä on kauan odotettu loma. Tällä kertaa vähemmän tavallinen arkemme kestää nelisen viikkoa. Siinä ajassa ehtii taas tottua moniin sellaisiin asioihin joista kuluneen kolmen kuukauden aikana on täytynyt vain haaveilla.
Nämä päivät ovat toivottavasti opettaneet jotain. Mitä tapahtuu eropäiväkirjalle vuodenvaihteen jälkeen, se jääköön nähtäväksi. Nyt palataan hetkeksi takaisin arkeen.
Maanantait ovat usein helppoja ikävöintipäiviä koska silloin hosutaan uuden viikon työkiemuroiden ja muiden juoksevien asioiden kimpussa. Tämäkään maanantai ei ollut poikkeus. Katsoin illalla vielä mainion leffan ennen iChatin avaamista jotten häiritsisi tytön tenttiin lukemisia.
Juttelimme lopulta vain hetken. ”Huomenna lisää.”
Yö laivalla oli kaikin puolin yhtä hankala kuin osasin odottaa. Kavereiden kanssa oli helvetin hauskaa, mutta tanssilattiallakin tuli pari kertaa sellainen olo että miksi tänne piti lähteä ikävöimään. Selvisin kuitenkin aamuun, jolloin ensimmäisenä ajatuksena oli että ”Jes! Enää kolme päivää!”
Jännä juttu, mutta seksielämämme voi loistavasti. Olemme viimeaikoina paitsi puhuneet paljon seksistä, myös harrastaneet sitä. Netissä kommunikoidessa on pakko käyttää sanoja joten asiat on usein esitettävä paljon formaalisemmassa muodossa kuin mihin olemme keskenämme tottuneet. Olemme oppineet toisistamme paljon viimeisten muutaman päivän aikana.
En ehtinyt sanoa hyvästejä iChatissa ennen laivalle lähtöä. Siitä tuli vähän samanlainen olo kuin että olisi lähtenyt kotoa niin ettei olisi sanonut toiselle lainkaan mihin menee.
Eläminen olisi varmasti helpompaa jos kaikki olisi toisin päin. Turvallinen koti olisi jossain kaukana, mutta kuitenkin paikallaan. Viikot kuluisivat uusien asioiden ja ystävien parissa, bileissä ja paikkoihin tutustuen. Jos lähiseutu käy liian tutuksi viikonlopuksi voi lähteä vähän kauemmas.
Kotona istuminen on hivenen erilaista.
Ikävöimiseen tuli taas enemmän perspektiiviä kun istuimme iltaa Nupin kanssa jutellen niitä näitä. Harmittaa kun ollaan tätänykyä niin vähän tekemisissä, koska tällaisista illoista olisi mukava nauttia useamminkin..
Jussin ja Kaisan kesä- ja matkakuvia katsellessa tuli ikävä omaa rakasta. Kuvat täynnä rakkautta ja hellyyttä saivat totisesti toivomaan ettei tarvitsisi olla erossa enää pitkään. Vaan mikä hienointa: eihän tässä tarvitsekaan :)
Torstaina olisi Kemopetrol ja Sansa (joka on Tiinan vanha ystävä) Kårenilla. Sinne olisi mukava mennä chillailemaan. Jää nähtäväksi.
Helvetisti järkeä
Minulla on ollut varsin huonoa karmaa kaukosuhteiluun liittyen; olen kärsinyt niistä pikkupojasta asti.
Kun ensimmäisen kerran luulin olevani rakastunut, mielittyni asui liki kolmensadan kilometrin päässä. Muutamaa vuotta myöhemmin kun ensimmäistä kertaa tiesin rakastavani, välimatkaa oli enää nelisenkymmentä kilometriä. Silloin, paljon nuorempana, oma auto ja ehtymätön innostus kutisti matkan mitättömän pieneksi, mutta en näytä pääsevän näistä kyynelistä koskaan eroon.
Kaukorakkaus riuduttaa sisältä päin. Siinä on jotain selittämätöntä ja tyhjää, jotain mikä kulkee mukanasi päivästä toiseen vaikket oikein tiedä mitä se on. Se vaan on läsnä, aina ja kaikkialla. Tiedät haluavasi siitä eroon, ja samalla tiedät ettet pääse.
Kun kontrolloiva puoli itsestäni toimii odotetusti ja voivottelee kohtaloaan, erakkopuoleni kurkottelee kaikessa hiljaisuudessa Nirvanaa. Sen mielestä on kivaa kun saa olla yksin ja tehdä mitä lystää. Niin paljon kuin hiljaisesta yksinäisyydestä pidänkin, liika on aina liikaa. Erakonkin aika käy nopeasti pitkäksi parin ensimmäisen vapaaillan jälkeen.
Toivottavasti näistä päivistä edes oppisi jotain.
Juttelimme
iChatissa melkein kymmenen tuntia. Edelleenkin enimmäkseen seksistä ja kaikkeen
siihen liittyvästä. Tällaisina päivinä sitä viettää paljon enemmän aikaa rakkaansa
kanssa kuin keskivertona arkipäivänä kotosalla.
On hienoa että osaamme ainakin puhua asioista. Ajoittain se tuntuu olevan paljon hankalampaa kasvokkain, mutta silti.
Viikko vielä.
|
|||||||||
Olimme illalla yhdessä iChatissa ja tänäänkin niin aidosti että ikävä ei päässyt lähelle. Edes Tuntematon sotilas ei hetkauttanut tällä kertaa -- se tuntui pikemminkin hilpeältä.
Jokin on muuttunut. Joko suhteemme on muuttunut edellisen reissun jälkeen jotenkin tai ehkä alle kaksi viikkoa on psyykkisesti niin kevyt taakka että yksinkin on välillä hyvä olla. Ehkä vähän kumpaakin.
Tänään yritettiin helpottaa seksinälkää virtuaalileikeillä. Siinä ohessa tuli keskusteltua myös yleisistä mieltymyksistä ja kaikenlaisista aiheeseen liittyvistä asioista joita ei olla vielä tämän kohta kahden vuoden aikana ehditty ruotimaan. Kunpa näitä (turhilta tuntuvia) päiviä osaisi käyttää useammin tällaisiin järkeviin keskusteluihin säästä puhumisen sijaan.
Yöpuulle suunnistaessani olen vaihteeksi iloinen siitä että näen kauniin rakkaani pian.
Vaikka edellisistä reissuista ei ole vielä edes kunnolla kotiuduttu, seuraavia mietitään jo ahkerasti. Parin viikon päässä siintää pakolliset joulureissailut Seinäjoelle, ja tänään päätimme lähteä vuodenvaihteeksi Pärnuun.
Virossa saamme toivottavasti olla pitkästä aikaa kahdestaan ilman velvoitteita tai aikatauluja. Siitä voi tulla varsin mukava loma. En jaksaisi millään odotella tätä kaikkea.
Ranskassa tilapäisesti katkennut selibaatti alkaa tympiä taas heti alkuunsa. Irkissä ja telkussa jauhetut puheenaiheet pitävät ajatukset ärsyttävän tehokkaasti vyötärön alapuolella pitkin päivää. Ja yöt, niihin nyt ei muutenkaan löydy lohtua.
Jotenkin vaikeaa totutella uudelleen tähän arkeen. Tiinan mukaan kaksi viikkoa menee nopeasti, mutta kuitenkin on kokoajan sellainen olo että kauanko vielä. Kauanko sitä jaksaa elää yksittäisiä yksinäisiä päiviä, päivästä toiseen.
Tyhjältä tuntuu, jälleen.
Jälleen
uusi yksinäinen yö. Kevyen
kova paluu arkeen vaikka se ei arjelta vielä tänään vaikuttanutkaan.
Saatoin rakkaani eilen aamupäivällä Alicanten rautatieasemalle josta hän lähti tällä kertaa yksin tuolle reilun kymmenen tunnin junamatkalle kohti Ranskaa. Eilinen oli ensimmäinen näistä lomapäivistämme jolloin oli pilvistä. Sama meininki jatkui yöllä ja tänään päivällä voimakkaan myrskytuulen ja sadekuurojen hengessä.
Tuntuu kummalliselta palata tyhjään kotiin yksin. Valoa loskaiseen elämään on luvassa onneksi jo parin viikon päästä kun arki katkeaa uudelleen. Pelkkä ajatuskin saa jo hymyn korville.
< Unessa.net < Arki
