Unessa.net : Arki : Menneet :
Paranna maailmaa,
eroa kirkosta!
Seppo wanheni.
En koskaan uskonut tällaistakaan tekeväni, mutta siinähän
sitten istuttiin Sepon ja Jarin kanssa,
jokirannassa, ja puhuttiin politiikasta. Haukuttiin jenkkejä,
ihmeteltiin Bush tyhmemmän toimia ja ylistettiin Moorea.
Käykää kattomassa se oscarpuhe. Se on aika vitun hyvä.
En vieläkään käsitä, että Seppo on jo wanha mies.
Juhannus. Oli älykivaa. Tosin sunnuntaina jouduttiin paskahommiin -- ohessa todisteita.
Pikkusisko
täyttää tänään 21-vuotta. Muistan oman
ikäkriisini tuolta ajalta. Olin muutenkin vielä onnellisen
nuori ja tietämätön koko siitä vuoristoradasta, jonka
kyytiin vasta hiljattain olin kiivennyt. Jollain tapaa Lauran nykyinen arki
tuntuu kovin tutulta tuota kehitystä vasten. Toisaalta, kulkipa se sitten
mihin suuntaan tahansa, hänelle tulevaisuudella on tarjottavanaan pelkästään
jänittäviä ja hienoja asioita. Sellaisia pieniä arjen
iloja, joita monet kauan sitten aikuisiksi kasvaneet kaipaavat joka päivä.
Toivottavasti nämä muutaman edellisen vuoden kivikkoiset kokemukset
vaihtuvat vähitellen niihin aurinkoisiin ja iloisiin asioihin joista
nuoren ihmisen kuuluisikin saada nauttia.
Toisaalla maailmaa puhutti tänään SpaceShipOne-raketti, joka lensi ensimmäisenä yksityisin varoin kustannettuna miehitettynä lentona avaruuteen, yli sadan kilometrin korkeuteen. On jännää, että se sama sukupolvi joka kolmisenkymmentä vuotta sitten oli synnyttämässä tietokoneiden vallankumousta, on nyt pioneerina uuden avaruusajan käynnistämisessä.
Vielä kun joku keksisi lopettaa kaikki maailman armeijat, ase- ja tupakkatehtaat, öljyn kulutuksen ja huumekaupan.
Kylmä rankkasade oli vastassa saapuessani aamujunalla takaisin Turkuun. Erittäin mukava lauantaipäivä sai tylsän käänteen kun tyttö sai laskuhumalassaan hepulikohtauksen jota en yksinkertaisesti jaksanut kuunnella. En myöskään pidä siitä, että sanomisiani ei uskota, joten jätin äkäpussin kiukuttelemaan äitinsä talon rappusille ja hyppäsin ensimmäisen lähtevän junan matkaan kohti Tamperetta. Kenties vajaan kolmensadan kilometrin etäisyys antaa sanoille vähän enemmän pontta. Itseasiassa, halusin lähinnä tehdä erittäin selväksi sen, että tyhjänpäiväisen päänaukomisen -- laskuhumalassa tai selvinpäin -- sietämiselle on rajansa, ja että ainakaan minun suunnitelmissani ei ole, eikä koskaan tule olemaan, moisen kuuntelua.
Juna täyttyi Seinäjoella väsyneistä rokkaajista. Matkustajia oli niin paljon, että ainoat istumapaikat löytyivät ravintolavaunusta. Matka Tampereelle sujui nopeasti muutaman iloisen musiikinystävän kokemuksia kuunnellessa, vaikkakin vitutus sunnuntaipäivän missaamisesta kasvoikin suunnilleen samassa suhteessa kun Seinäjoki erkani.
Lähetin kotiin päästyäni koneelta löytyneet junalippujen varausnumerot tekstiviestillä Tiinalle, jotta hänen ei tarvitsisi maksaa toiseen kertaan paluumatkaansa Turkuun. Keräsin itseäni vastaan banzai-kertoimia sille, että minä päivänä saan tavarani takaisin, vai saanko ollenkaan. Silti, vaikka hyvin tiesin että saan.
Myöhemmin illalla, muutaman tunnin unen ja sekalaisen telkkarimenun jälkeen Tiina kolisteli itsensä kaksien matkatavaroiden kanssa kotiin. Tiedän, että viimeöinen oli ainakin omalta osaltani täysin oikea ja kohtuullisen pitkään kestäneellä trendillä myös ennenpitkää väistämätön mielenilmaus, mutta siitäkin huolimatta Provinssitappio tuntuu kestämättömän suurelta. Se, että tänään kuulemma satoi ja ukkosti, lohdutti hieman.
Mikäli tämä pariskunta vielä jonain vuonna lähtee Provinssiin, siellä olisi parasta olla aurinkoista.
Vähän jo kutkuttaa. Kaikki järjestelyt ovat sujuneet tähän mennessä mainiosti. Odotukset ovat kohtuullisen korkealla, mutta yritän kuitenkin hillitä jytäävän minäni levottomia jalkoja.
Olen rakastunut. Se, jos mikä saa kaiken tuntumaan monin verroin paremmalta.
Oli hilkulla, mutta taitaapi käydä niin, että huomenna köyhdytään provinssilipun verran. Reissu ei ole millään tavalla järkisyin puolusteltavissa ja alustava budjetti, noin 140 euroa, vastaa tällä hetkellä yhden kuukauden elinkustannuksia, mutta silti..
mitäpä sitä ei festarikesän vuoksi olisi valmis tekemään?
Tämä on lempiaikaani. Ilta on vaihtunut yöksi, suurin osa kunniallisista ihmisistä on jo nukkumassa. Tiina tähtää aamu-uinnille (minkä toteutumista epäilen suuresti), joten olen jälleen yksin tämän hiljaiseksi käyneen kaupungin kanssa.
Ohi ajavien autojen vaimeat äänet muistuttavat mökistä. Olen itseasiassa etsinyt tätä assosiaatiota jo pitkään, mutta hoksasin sen vasta nyt. Joskus kauan sitten, kun en ollut vielä syntynytkään, Reposaareen ei kulkenut tietä. Silloin mökkimme seisoi korkealla kallion päällä, ikkunat kohti merta. (Niissä on kuulemma joskus ollut myrskysuojatkin, olen antanut itselleni kertoa.) Sittemmin satamaan haluttiin päästä junalla, joten meren halki rakennettiin hirvittävästä määrästä suuria kivenlohkareita vedenpinnasta muutaman metrin korkeudelle nouseva penger. Joitakin vuosia myöhemmin radan viereen rakennettiin samalla taktiikalla radan suuntaisesti kulkeva autotie. Nykyään Kokemäenjoen suiston erottaakin merestä enää pienet sillat, joiden kohdalta vesi pääsee virtaamaan vapaasti.
Meidän mökkimme jäi noiden kahden teollistumisesta muistuttavan
monumentaalisen rakennelman väliin. On varmasti monien kannalta hienoa, että
nyt saarelle pääsee autolla, mutta joen puolelle jäänyt vesialue ei oikein
enää tunnu mereltä. Radan ja tien välisestä rapakosta puhumattakaan. Joskus
pienenä kun mummi jaksoi aktiivisesti kantaa huolta siitä, että pidimme pelastusliivejä
päällä siellä leikkiessämme, tapasimme yleensä pistää hanttiin sillä verukkeella,
että sieltä saattoi aina kahlata kotiin. Mikä on valitettavasti myös totta.
Olen varmaankin nukkunut lapsuuteni öistä enemmän saunamökissä kuin missään muualla. Mökillä koko kesä sujui Kimmon seurassa kuin silmänräpäyksessä. Joka päiväksi riitti tekemistä; kalastusta, uimista, auringossa paistattelua ja veneilyä. Sadepäivinä luettiin tsiljoonabiljoona kertaa luettuja Akuankkoja yhä uudestaan ja uudestaan ja iltaisin pelattiin takkatulen äärellä shakkia. Epäreilua, että tämän ikäisenä pääsee seuraamaan sitä siirtymää kun uusi lapsisukupolvi harjoittelee ensimmäistä kertaa peukalon telomista vasaralla ja miten ne kehittävät hämmästyttävän (henkisen) immuniteetin hyttysiä vastaan. Me wanhukset käymme mökillä korkeintaan parina viikonloppuna kesässä ja niistäkin noin 100% osuu yksiin Jazzien kanssa.
Näissä hiljaisissa alkuyön tunneissa on suurta nostalgiapotentiaalia. Fiilistä parantaa se, että alan hiljalleen hyväksymään lähimenneisyyteni. Haavat ovat umpeutumassa ja asiat alkavat hiljalleen näyttäytyä kokonaan erilaisessa perspektiivissä. Kaipaan edelleen muutaman kunnolla päättelemättä jääneen seikkailun lopullista ja virallista sinetöimistä, siunausta uusille askelille, mutta eipähän sitä ole tähänkään asti ollut kiire.
Muistan kun DBTL oli iso juttu. Pompittiinhan sitä zenkkareiden tahtiin myös viime vuonna, mutta ei enää niin intoa puhkuen kuin joskus ennen. Tämän vuoden laiturit eivät oikeastaan jaksa kiinnostaa lainkaan, paitsi että tänään esiintynyt Magyar Posse teki hienon poikkeuksen. Mikko järjesti Sepon lisäksi minunkin nimeni Kårenilla pidetyn keikan vieraslistalle, joten tilaisuutta ei kertakaikkiaan voinut jättää käyttämättä.
Itse keikka oli kutkuttavan hieno. En ole päässyt kuulemaan poikien uutta levyä vielä kokonaan, mutta tämän illan jälkeen se on kyllä ehdottomasti ostoslistalla. Seitsenhenkiseksi keikkailun ajaksi kasvanut bändi kuulosti kerrassaan maagiselta. Jengi jäi taputtamaan encorea harmittavan lyhyeksi jääneen setin jälkeen, mutta tiukan aikataulun vuoksi moiseen ei taivuttu. Seuraavaksi tapaamme kaiketi Seinäjoellla.
Joskus hävettää asua tällaisessa maailmassa.
KOTIMAA
Microsoftin selaimissa vakava tietoturva-aukko
ULKOMAAT
Useita loukkaantui räjähdyksessä Kölnissä
KAUPUNKI
Husin johtajaa moititaan keuhkojärjestön rahojen käytöstä
KOTIMAA
Hyssälä: Itsepalvelu ravintoloiden tupakkapuolelle (21:42)
Kysely: Joka neljäs päättäjä uskoo kuntaliitoksiin
(21:19)
Pieniin yliopistoihin haettiin ahkerasti (21:02)
Ensimmäiset heinälajit kukkivat (20:52)
Suuresta tekstiviestihuijauksesta ehdollista vankeutta (Päivitetty 20:50)
(16:18)
Paloittelumurhista elinkautiset (Päivitetty 20:42) (15:51)
Nilsiäläisestä asunnosta löytyi kaksi ruumista (20:36)
Kahta ruotsinlaivaa uhkaa lakko (18:23)
Huijarit yrittävät rahastaa Ylppö Säätiön nimellä (16:32)
Rauhoitettujen lintujen pakastamisesta isot korvaukset (15:59)
Eläkevakuutuksiin viiden vuoden siirtymäaika (14:46)
Seksiliikkeissä laitonta materiaalia
KAUPUNKI
Puukotus Helsingin keskustassa (16:59)
Törkeä pahoinpitely Kontulassa (16:06)
Pahvipaaleista linnoitus Kaivopuiston rantaan (15:53)
Mies loukkaantui pahoin tulipalossa Helsingissä (13:29)
Haulikkomiestä etsitään kahdesta aseellisesta ryöstöstä Helsingissä (12:46)
Suomenlinnan surmasta vangituista toinen vapautettiin (11:24)
TALOUS
Tutkimus: Pienituloisten veroale työllistäisi parhaiten (21:50)
UPM vähentää 110 työntekijää Raumalla (12:36)
Finnairin reittiliikenne kasvoi (11:03)
Keskusliitto: Kauppa käy ennustettua paremmin (10:55)
Määräaikaisia työsuhteita tarjolla entistä enemmän
(9:24)
Bruttokansantuote kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä (8:41)
ULKOMAAT
Yli 20 kuollut yhteenotoissa Pakistanissa (21:35)
Tuhoisia iskuja jälleen Irakissa (Päivitetty 14:25) (13:03)
Turvallisuusneuvosto hyväksyi Irak-ratkaisun (Päivitetty 13:06) (1:21)
G8-maat suunnittelevat globaaleja rauhanturvajoukkoja (14:03)
USA: Irakin velat olisi peruutettava (7:47)
EVA: Suomelle uusi rauhanturvatehtävä (14:56)
Lehtitieto: Naton päämajaan aiottiin iskeä (13:54)
Maailma käyttää aseisiin yhä enemmän rahaa (13:00)
Kongon kapinalliset pakenivat vallatusta kaupungista (9:31)
Aftonbladet: Lindhin murhaaja voi välttää vankeuden (9:11)
Mars-luotain löysi lisää todisteita vedestä (Päivitetty
8:24) (7:16)
Tutkijat: Turskanpyynti Itämerellä lopetettava (7:12)
Vesipula uhkaa Kiinaa (7:09)
URHEILU
Dopingista epäillyt yhdysvaltalaisurheilijat saivat syytekirjeet (18:42)
Lakers tasoitti NBA-loppuottelut (7:38)
(Yo. Uutisotsikot (c) Helsingin Sanomat)
Eläimelle joka on hyvä vain lajitoveriensa (ja kaiken muunkin elävän) tappamisessa, ja joka on kaiken lisäksi vielä niin tyhmä ettei ymmärrä pitää huolta edes omasta elinympäristöstään, on ihan oikein, että luonnon itsekorjaavat mekanismit kitkevät huonosti toimivat ratkaisut pois päiväjärjestyksestä. Ennemmin tai myöhemmin.
Jos saisin lapsia, olen miettinyt, että haluaisin heidän näkevän Saaristomeren. Ei kuitenkaan ole mitään takeita siitä, että siinä olisi enää mitään näkemistä silloin kun sitä mahdollisesti voisin heille esitellä. Itämeri on jo nyt maailman saastunein meri, eikä nykyinen kehitys ole kovinkaan lupaavaa. Itseasiassa päinvastoin.
Samalla tavalla myös kaikki muu tuntuu kehittyvän päin helvettiä. Liekö koko maailma tulevaisuudessa yhtä isoa jenkkilää. Kaikille aseet, kodin ikkunoihin kalterit ja kouluihin metallinpaljastimet. Kilpaillaan jumalista. Tapetaan kaikki ne, jotka eivät ole samaa mieltä.
Surullista, että kaikki tuntuu olevan hyvin niin kauan kunnes pysähtyy hetkeksi ajattelemaan.
Mahahaava kasvaa, osa n
Alkuviikko on kulunut lähinnä lorvimiseen. Sitä antaa itselleen kaikenlaisia vastuuvapauksia sen nojalla, että on ollut tosi ahkera tosi pitkään. Mukamas.
Yksikin aikataulusta myöhästynyt työ käynnistää ikävän lumipalloefektin, jota ei tunnu pääsevän millään pakoon. Ennenkuin huomaakaan, kaikki mahdolliset todo-listat ovat täynnä toinen toistaan vanhempia juttuja ja asioita joita on luvannut tehdä ”huomenna”.
Henkisen myllerryksen (jota ei oikeastaan edes ole, mutta jotain piti keksiä jotta saisi jostain kiinni) mausteeksi sain tänään isältä meiliä. Hän kertoi olevansa lähdössä tänne Suomeen päin viikonloppuna. Kotimatka kestänee yli viikon ja me matkaamme tuon tyttösen kanssa varmaan tänäkin vuonna Provinssiin, joten näemme kaiketi joskus provinssiviikonlopun jälkeen. En osaa ajatella miltä se tuntuu.
Olen nähnyt paljon unia, sekä öisin että valveilla, joissa olemme merellä. Nuo lukuisat viikonloput joina ei tapahtunut oikeastaan mitään, ovat käyneet muistojen kautta hurjasti merkityksellisemmiksi kuin miltä ne silloin aikoinaan tuntuivat. Tunnen itseasiassa olevani etuoikeutettu että sain kokea niin hienoja kesinä nuoruudessani. Monet ikäiseni olivat samaan aikaan töhrimässä kotikunnan keskustaa ja dokaamassa vähäisiä aivosolujaan kuoliaaksi kun minä sain nauttia upeasta saaristosta ja mitä moninaisimmista meriseikkailuista.
Luulenpa, että aika harvat ovat saaneet mukaansa (mukavia) muistoja teinivuosien dokausviikonlopuilta, mutta minullapa on niitä tukuittain joka ikiseltä maililta. Sumutorvien kailotusta aamu-usvassa, henkeäsalpaavia tyveniä merituulen helpottaessa ja huikeita sukelluksia laitteilla ja ilman.
Isän läsnäolo tietää aina mahdollisuuden johonkin vastaavaan.
Unohdin, palautelomakkeen kautta pulahti seuraavaa:
Sinun pitää mainita kotisivullasi, että minä täytin 26 vuotta!! Ei tuollainen ole mistään kotoisin, että mainitset minun vain ohimennen täyttävän vuosia. Ihmiset janoavat eksaktimpaa tietoa!!! Tää on raakaa palautetta. RRäyhhh!!!!!!!
Suukko, ystäväiseni!
;) Miia
Naiset. Kun yrittää olla kohtelias olemalla paljastamatta että toinen on jo wanha ämmä (TM), tulee moitituksi siitä ettei ole tarpeeksi eksakti. Eksakti my ass. Kummallista kyllä, nuo pohjalaiset käytöstavat tuntuvat olevan universaaleja. Puukot pois kaikilta, sanon minä.
Veneilyharrastuksen osoittauduttua köyhälle opiskelijalle hivenen mahdottomaksi, löysin uuden, kauan unohduksissa olleen tavan arkisten murheiden unohtamiseen: lentämisen.
Joskus teininä suoritetun A2-lentolupakirjan teoriaosuuden ihan kaikki tieto ei ole tähän päivään asti muistissa säilynyt, mutta se tärkein, eli kipinä ja innostus ilmailua kohtaan tuskin koskaan haalistuu.
Lentämisessä on opiskelijabudjetin kannalta se hyvä puoli, että sitä voi tehdä kohtuullisen miellyttävällä tavalla myös virtuaalisesti. Simulaattoreilla lentäminen on (joidenkin harvojen mielestä) niin viihdyttävää puuhaa, että kerrytin noin kymmenen vuotta sitten Falcon 3.0 -pelin F-16 koneella satoja lentotunteja. Pelin mukana tuli kuusisataasivuinen manuaali, jossa opetettiin peruslentotaitojen lisäksi kaikkea mahdollista lähtien tutkan käytöstä ja ulottuen ilmataistelutekniikoihin.
Tuohon aikaan (90-luvun alussa) simulaattorien grafiikat näyttivät nykyisiin verrattuna lievästi sanottuna karuilta, mutta se pääasia, eli lentomallinnus oli jo silloin varsin kohdallaan. Nykyisin ilmaherruuden titteliä pitää IL2-Sturmovik, jossa lennellään toisen maailmansodan aikaisella kalustolla. Realistisimmillaan touhu on varsin vakuuttavaa. Käytännössä kaikkea mahdollista voi - ja pitää - säätää, mikäli haluaa pitää koneen ilmassa. (Ja jos moottori sattuu leikkaamaan kiinni, sen jälkeen säädetään mm. propellien lapojen kulmaa liito-ominaisuuksien parantamiseksi.) Ensimmäisten parin illan kokemuksella lähes joka toinen lento päättyy vieläkin sakkauksen jälkeiseen syöksykierteeseen tai kiitoradalle pirstaloitumiseen asetusten ollessa vasta semirealistisia. (Oppimiskäyrä on suunnilleen pystysuora, mutta viihdyttävyys on vastaavasti huikeaa.)
Äiti
luonnehti joskus harrastuksiani toteamalla, että pidän korkeusvaihteluista
olipa kyse sitten sukelluksesta tai ilmailusta. Tarkempi määritelmä on kuitenkin vauhti.
Purjeilla pienessä (tai vaihtoehtoisesti helvetin isossa) veneessä vauhti
voi olla 17 solmua. Potkurikoneen kyydissä vauhdin tuntu tulee viilettäessä
500 km/h vauhdilla puiden latvojen tasalla. Sukeltamisessa juju on puolestaan
siinä, että siinä maailmassa kaikki tuntuu olevan hidastettua tai kokonaan
pysähdyksissä.
Uuden peliostoksen (IL-2 Sturmovik: Forgotten Battles ja Ace Expansion Pack lisälevy) myötä windows-työasemallekin tulee taas jotain järkevää (?) käyttöä. Nyt pitäisi enää keksiä paljon vapaa-aikaa, jotta ehtisi tuulettumaan noiden yybermakeiden kerosiininkatkuisten lentovermeiden ohjaamoissa.
Uskomatonta, että nyt on jo kesäkuu. (Muistan sanoneen itselleni näin lähes kuukausittain viimeisen puolen vuoden aikana. Mitä se kertoo tästä ajasta? Tai minusta?)
Hieman jännittynein mielin tarkkailin välillämme itsepintaisesti pitkään jatkuneen kitkaisen jakson päättymistä. Kylki aallon suuntaisesti, pari pomppua, suunnan korjaus ja matka jatkuu taas normaalisti. Toimii myös luoviessa.
Asioilla on tapana järjestyä. Olin jo muutamaan otteeseen aikeissa luopua hyvästä epätoivosta, mutta tälläkin kertaa jalkojen alle löytyi joka askeleella jotain mitä ei osannut tai uskaltanut nähdä.
Kroonisesta rahapulasta johtuen digikamera on nuokkunut huollossa puolisen vuotta. Tälle maailmalle ominaisten, monimutkaisten ja outojen, käänteiden jälkeen ja tytön reippaan toiminnan ansiosta se löysi tänään tiensä takaisin kotiin. Maailma näyttää taas ihan erilaiselta kun sitä voi katsoa tutun etsimen läpi. Huomenna matkaan sen kanssa Tampereelle.
Toivon löytäväni lähiaikoina itsestäni energiaa tämän sivun ehostamiseen. Jos Arki olisi puuvene, nyt alkaisi jo vähitellen olla kiire mikäli haluaisi nähdä sen vedessä juhannuksena. Onneksi kipparilla on tämän aluksen kunnostamiseen maailman parhaimmat työkalut, joten olen luottavainen tulevan remontin suhteen. Suunnitelmissa on normaalin kevätkunnostuksen lisäksi myös pieniä parannuksia yleiseen varusteluun, eli matkapurjehduksille on tulossa lisää ylellisyyksiä. Loppukesäksi odotellaankin sitten enää kunnon tuulia. Viimeaikojen tyvenien sijaan aionkin jahdata sellaisia pasaateja että saadaan vene kallelleen. Pitkästä aikaa.
Kesä. Nyt saa tulla, olen valmis.
~ menneet ~
Kiitos. Palaute on tervetullutta esimerkiksi Satumaahan.