Rakas nettipäiväkirja

YleX, 24.9.2003

Keskustelussa esiintullutta

Siihen yleisimpään kysymykseen, miksi kirjoitan verkkoon, olen vastannut vähän pidemmän kaavan mukaan sivulla motiiveja verkossa julkaisemiseen. Jo aikaa sitten kirjoitettu pitää edelleenkin paikkansa, joskin asiasta voisi kirjoittaa paljon lisääkin.

Verkkomedian kaksisuuntaisuus on mahdollisuus uudenlaiselle julkaisemiselle. Verkossa dialogia voi synnyttää paitsi lukijan ja kirjoittajan, myös eri sivustojen välillä. Satumaan kaltaiset foorumit mahdollistavat sen, että kukatahansa voi osallistua keskusteluun ja tuoda ilmi omat näkökantansa asioihin. Unessa.netin lukijoilla on myös oma reaaliaikainen keskustelukanava, #Unessa.net. Jos siis haluat olla itsekin mukana luomassa jotain uutta, se on helpompaa kuin luuletkaan!

Verkkopäiväkirja ei ole weblogi. Weblogi on oman näkökulmani mukaan sivusto, jota päivitetään jollakin tähän spesifiin käyttöön tarkoitetulla ohjelmistolla. Weblogin eli lyhyemmin blogin päivittäminen ei yleensä vaadi lainkaan HTML-kuvauskielen osaamista, ja useimmat julkaisemiseen liittyvät toiminnot (kuten vanhojen merkintöjen arkistointi ja niiden näkyminen sivuston etusivulla) ovat automatisoituja. Weblogi voi olla verkkopäiväkirja, mutta lähtökohtaisesti se ei ole sitä yhtään enempää kuin verkkopäiväkirjakaan olisi weblogi. Perinteiset verkkopäiväkirjat, kuten Arki tai Agrippa, ovat käsin ylläpidettyjä sivustoja, joiden ylläpitäminen ”käsin” on osa harrastusta. Weblogiharrastukseenkin olen silti halunnut ottaa osaa, Utu on Suomen blogilistaltakin löytyvä ”oikea” weblogi.

Verkkopäiväkirja on huono nimitys Arjelle. Jos nimeen pitäisi välttämättä liittää sana päiväkirja, sanoisin sitä ehkä mieluiten tunnepäiväkirjaksi. Ideaali Arki, eli sellainen jonka vuoksi sen joskus synnytin, kuvaa enemmän tunteita ja ajatuksia kun tekemistä. Miltä tuntui kaksivuotispäivä kun ei enää ollutkaan kihloissa? Entä istua luennolla kun tytöt vähentää vaatteita? On-off? Rakastua talven pakkasilla? Nettipäiväkirja tai verkkopäiväkirja on huono termi, koska se synnyttää oletuksia mahdollisesta sisällöstä.

Ajatuksia? Voit kehittää keskustelua Satumaassa tai vaikka nakata ihan perinteistä palautetta.

 

Ajassa taaksepäin

Kaikki alkoi siitä kun istua jökötin peruskoomaisen oloisena aamuyhdeksältä englannin luennolla. Olen aina ollut sitä mieltä, että TKO:n opiskelijoita ei pitäisi koskaan herättää ennen puolta päivää, ja silloinkin vain jos siihen on erityisen pätevä syy (mitä yksikään luentohan ei tietenkään ole). Tauon alkaessa hoipuin ulos nuuhkimaan viileää syysilmaa. Puhelin soi. ”Satu Huhtaniska täällä YleX:ltä, moi. Olen tekemässä juttua verkkopäiväkirjoista ja ajattelin että haluaisitko tulla haastateltavaksi?”

Muutamaa päivää myöhemmin:

Haastattelupäivä alkoi vain muutaman tunnin yöunen jälkeen puoli kuudelta aamulla. Juna Helsinkiin lähti puoli seitsemältä ja sitä ennen piti vielä hoitaa aamun työasioita pois päiväjärjestyksestä. En saanut nukuttua junassa ja perillä oli vielä vajaa tunti kulutettavana ennen sovittua aikaa. Kävelin Foorumiin aamupalalle ja otin sen jälkeen taksin kohti Yle-keskusta ja radiotaloa. Taksi jätti tietysti väärälle puolelle taloa, jonka seurauksena tsembaloin käsittämättömän sekavan oloisen kompleksin keskellä reilun vartin ennenkuin lopulta löysin tieni oikean oven läpi.

Muut olivat jo paikalla, Satu oli ainoa jonka tunnistin heti ensimmäisellä silmäyksellä. Kirkkaanvärinen villapaita ja pirteä olemus loivat assosiaation Maija Mehiläiseen. ”Hauskaa”, ajattelin. Pöydässä istui toinenkin tuttu kasvo: Kanerva Eskolaa en ollut aiemmin nähnyt livenä, mutta olemme joskus jutelleet sähköpostitse. Seurueen kolmas jäsen oli Susanna Paasonen, Tampereen yliopistolla työskentelevä mediatutkija.

Itse haastattelu tuntui hujahtaneen ihan hetkessä. Reilu tunti siellä istuttiin ja juteltiin, oli ihan mukava kokemus. Sen suuremmin emme YleX:n tiloissa henganneet vaan lähdimme pois lyhyiden kiitosten ja hyvästien jälkeen. Toive tuttujen kasvojen (tai lähinnä äänien tässä tapauksessa :) näkemisestä toteutui kun törmättiin hississä Peltsiin. Jeejee. Meitsi on melkein sukua julkkikselle.

Varsin hieno reissu. On aina jännää kohdata kasvokkain uusia ihmisiä, ja etenkin Kanervan kaltaisia tyyppejä, joiden tekemisiä on ihaillut pitkään. Toivottavasti tapaan näitä ihmisiä toistekin :)

 

Uninen,
a.k.a Ville Säävuori / Ville@Unessa.net