Unessa.net : Arki : Menneet :
”Tuu tänne, mul on ranne auki!”
En koskaan unohda tuota hysteeristä ääntä puhelimen toisessa päässä. Laura oli vasta vähän aikaa sitten päässyt ensimmäistä kertaa oikeasti hoitoon. Tai niin ainakin luulin. Viimeksi eilen puhuin hänen kanssaan puhelimessa siitä, miten asiat tuntuivat nyt etenevän hiljalleen parempaan päin. Jatkuvasti tunsin hänen kaipaavan lähelleen ihmisiä, enkä koskaan osannut tehdä asialle mitään.
Varmistin hänen olevan kotona ja katkaisin puhelun soittaakseni ambulanssin. Tajusin, etten muistanut hänen osoitettaan. Soitin samantien hänelle takaisin ja kirjoitin osoitteen ylös. Varmistin sen kahteen kertaan ja kerroin tulevani pian.
Puhelimessa luki Otetaan yhteyttä hätäkeskukseen. Yritin olla rauhallinen. Vastailin määrätietoisen, mutta rauhallisen naisäänen kysymyksiin ja helpotuin kun hän lupasi avun olevan jo lähdössä. Kuulin taustalta, miten hän kirjoitti vastauksiani koneelle.
Seuraavaksi oli pakko soittaa äidille. Hän oli töissä. Vaistosin itkun. Sovin soittavani uudestaan heti kun tiedän lisää. Ennenkuin ehdin alas autolle, isä soitti Pärnusta. ”Kuulitko sä jo”, hän kysyi hermostuneesti. ”Joo, olen jo menossa”, vastasin. Huomasin ajavani autoa tärisevin käsin. Rauhoitu.
Lyhyt matka kaupungin toiselle laidalle tuntui kestävän ikuisuuksia. Tajusin miettiväni täysin typeriä asioita, kuten toivottavasti veri ei tahri kauheasti vaatteita.
Olin paikalla samaan aikaan ambulanssin kanssa. Suutuin silmittömästi kun näin kahden miehen löntystelevän asunnon ovesta sisään. Heillä ei näyttänyt olevan mikään kiire. Kun pääsin itse ovesta sisälle, näin Lauran makaamassa keskellä lattiaa kättään pidellen. Ranteen sisäpuolella näkyi kaksi saksien tekemää valtavankokoista tummanpunaista reikää.
En haluaisi muistaa, miten iho taipuu soikeaksi.