Onnellisen vappuaaton päivä. Onnellinen aamu, onnellinen päivä, onnellinen odotus.
Vaput ei oikein ole olleet mun juttuja. Turhan usein on tämäkin päivä mennyt pahan olon purkamiseen ja seuraava päivä kahta kauheampaan masenteluun. Tänään asiat ovat kuitenkin toisin. Kaikki on nyt hyvin.
Harmittaa Lauran puolesta. Soitin varmistuakseni kaiken olevan hyvin. Jotain meininkiä illalla, kuulemma. Kavereiden kanssa. Hyvä. ”Kunhan et tee mitään typerää”. Melkein lisäsin, niinku mä oon tehny, vaan jäi kuitenkin sanomatta.
Lakitushärdelli on joskus kuuden maissa. Liljan patsasta lakitetaan seiskalta ja sen jälkeen alkaa pileet Pyryn luona. Huomenna pitäisi jaksaa puoli yhdentoista aikaan raahautua TYYn vappupiknikille.
Kohtuullisen rankka viikonloppu. Muutaman tunnin yö(?)unia piti jatkaa vielä myöhemmin päivällä kun mikään ei oikein tuntunut sujuvan. Herätessä näki taas arjen aivan uusin silmin; likainen ja sekainen kämppä, erilaisia hahmotelmia ja suunnitelmia, koulutoitä ja työmuistiinpanoja sikin sokin ympäri huonetta, entropian laista muistuttava tiskipöytä pullollaan kaikenlaista epämääräistä.
Nälkä
kurnii mahassa, eikä jääkaapista löydy juuri mitään.
Onneksi on sen verran köyhä viikonloppu ettei tarvitse edes kömpiä
kauppaan.
Tiina lähteen huomenna laivalle. Ei käy yhtään kateeksi. Edellisestä reissusta on sopivan vähän aikaa. Jos olisi rahaa, patistaisin ostamaan jääjuomia.
Toivottavasti biletysinto kasvaa keskiviikkoon mennessä. Nyt on sellainen fiilis, että mieluiten loikoisin sängyssä ja kuutelisin musaa. Tai jotain.
Jälleen kerran yksi pitkä yö töiden kimpussa. Reilun viidentoista tunnin yhtämittainen rutistus alkaa tuntua jo hieman istumalihaksissakin. Kunhan tämän session jaksaa vielä loppuun asti niin työjutuista on hyvä osa valmiina. Istunto kestäneekin siihen saakka, että joku lukuisista välietapeista on saavutettu ja hymy koodaajan naamalla on hyperleveä :)
Samalla poden vieroitusoireita rakkaastani. Edellinen yö oli ensimmäinen yksinäinen yö pitkään aikaan. Ja sen myös huomasi. Tottumus on autuutta. Takaisin tahdon noihin pehmeän sulaviin öihin. Lämpimiin aamuihin hänen katseensa alle.
Keskiviikko, 23.4.2003
Aina vaan kuumeinen tyttöseni laski meidän kestäneen toisiamme yhtäjaksoisesti jo 21 päivää. Saavutus. Hän lähti juhlistamaan saavutustamme kotiinsa. Hetkeksi.
Joko
sovimme yhteen poikkeuksellisen hyvin tai olen kasvanut kaksineläjänä.
En olisi pystynyt tällaiseen pari vuotta sitten. En tosin pystyisi nytkään
kenen tahansa kanssa.
Tyttö tuli takaisin illaksi ja leipoi meille sämpylöitä. Tosi hyvää lämpimänä. Nams.
Kotona taas. Seinäjoella oli rentouttavan rauhallista :)
Rakkaani kuume vaan ei hellitä. Ei sitten millään. Lääkäri kehotti ystävällisesti syömään buranaa ja tulemaan muutaman päivän päästä uudelleen jos ”äkäinen pöpö” ei hellitä. Huokaus.
Kiireinen päivä. Juna Seinäjoelle lähtee vajaan kahden tunnin päästä. Jännittää.
Viimein rakkaani heräsi terveenä ja iloisena kauniiseen auringonpaisteeseen. Kuulin makean aamu-unen läpi hänen askarointinsa keittiössä ja kaikki tuntui taas kotoisalta. Hienoa.
Äiti sanoi tänään, että ”Villellä on ihana tyttöystävä”. Olen niin samaa mieltä.
Nyt olisi tiedossa muutaman päivän lyhyt loma ja sen jälkeen taas kiivaasti töitä. Mahtaakohan Seinäjoella olla vielä lunta?
Kiivas taistelu kuumetta vastaan on jatkunut vielä tänäänkin. Hieman murheellisena siitä, ettei tauti vieläkään laantunut, mutta hyvillä mielin siksi, että tänään oli jo paljon parempi päivä kuin eilen. Toivottavasti huomiseksi.
Jos huomenna ei ole enää kuumetta, lähdemme todennäköisesti Seinäjoelle, Tiinan kotiseudulle. Jännää. Ohjelmassa olisi hänen vanhempiensa ja ystävien kanssa hengailua ja myös mahdollisesti musiikillisia rientoja Rasmuksen merkeissä. Jäänee nähtäväksi.
Hukun työjuttuihin. Täytyy vaan yrittää jaksaa tehdä, jostain on nuo vuokrarahatkin tehtävä.
Tiina 23v! |
 |
Juhlapäivä on kulunut tytön kannalta vähän ankeasti. Kuume on heilunut 39 asteen kieppeillä ja synttäribileet jäi pitämättä. Tein kuitenkin oman yllätykseni ja leivoin rakkaalleni äidin suotuisalla avustuksella sydämenmuotoisen kakun. Illan mittaan päivänsankari jaksoi jopa syödä pari palaa.
Auringon
laskettua kuumekin jo vähän hellitti. Viimein. Kävimme ulkona
lyhyellä kävelyllä. Saisi jo hävitä koko kuume.
Perustettiin plantaasi. Hieman myöhässä, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Ulkoa haettiin kivikin koristeeksi, se täytynee hakea paikkaansa huomenissa. Kyllä elämä on joskus niin mukavaa.
Rakkaani on ollut koko päivän korkeassa kuumeessa. Sain äidiltä hyviä hoito-ohjeita, ja melkein koko päivä kuluikin sängyn viererellä. Nyt yön tunteina kun toinen nukkuu, on hetki aikaa kirjoittaa kaikkea tätä ylös.
Eilen oli tapahtumarikas päivä. Äidin 50-vuotisjuhlat. Sain Kalefotosta lainaan salamalaitteen kameraan, yritin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja räpsiä filmillekin mahdollisimman paljon. Olen turhan laiska valokuvaaja, saisin paljon parempia kuvia jos jaksaisin häärätä ja komennella kuvattavia. Vaan en jaksa. Yksi rulla ja parikymmentä digikuvaa tuli silti räpsittyä. Ei se paljoa ole, mutta muutaman tunnin ajalta ihan hyvin kuitenkin. Heti ensiviikolla kummatkin kuvat kehitykseen.
Selvittyämme
juhlista, aloimme valmistautua illan musiikilliseen koitokseen - Lemonatorin
keikkaan Säätämöllä. Alkuilta rautaisannoksia levysoittimesta
käsin riitti hyvin fiiliksen löytämiseen. Edellisestä
rokkikeikasta olikin jo tuhottoman pitkä aika.
Säätämöllä oli yllättävän vähän porukkaa. Olin ihan varma, että keikka olisi loppuunmyyty, mutta kiltisti myivät vielä lippuja ovellakin kun kävelimme lippujonon ohi joskus puolenyön maissa. Keikka oli, kuinkas muutenkaan, ihan loistava. Lasse kehui kilvan yleisöä ja bändin jäseniä. Jossain välissä tuli vittuilua Turun maukkaasta hanavedestäkin :) Toisen encoren jälkeen yleisö oli enemmän kuin tyytyväinen. Todella upeeta!
Ainiin. Toki hommasin biisilistankin :)
Kävimme rakkaani kanssa syömässä ja leffassa. Ruoka oli todella hyvää ja Rowan Atkinssonin vauhdittama Johnny English sai aikaan valtaisia naurukohtauksia. Eniten nautin kuitenkin seuralaisestani. Hän on upea.
Äiti täyttää huomenna 50. Paljon. Noin pitkän ajan kuluessa on ehtinyt näkemään varmasti kaikenlaista. Mitään suuria juhlia ei ole, mutta kai sinne on silti jonkunverran porukkaa tulossa. Kamerat on valmiina.
Hetkellinen rauhoittuminen.
Nukuin aika huonosti. Ei ihme. Tiina oli onneksi vierellä, mutta en silti oikein saanut kunnolla unta, nukuin niin hermostuneesti.
Kolmesta samanaikaisesta työprojektista kasautuva stressi ei oikein auta asiaa. Eilinen tekeminen oli aika tuskaa. Vaan pakko on tehdä, muuten ei tule leipää pöytään. Eikä kokista.
Laura on turvallisesti sairaalassa. Jännittää mennä käymään, en tiedä haluaisinko mennä yksin vai Tiinan kanssa. Pelottaa jättää asioita toisten huoleksi ja samalla tuntuu turhauttavalta kun ei osaa auttaa.
Olen lukenut mielenterveysseuran ja kaikenlaisten muiden kriisipalvelujen tietoutta itsemurhista. Google löytää vaikka mitä, ja materiaali on suunnilleen sellaista kuin odotinkin. Mielenterveyspotilaan parantuminen ei ole pelkästään ammattiauttajien käsissä, ympäristön ja läheisten rooli on merkittävä. Edelleen, tuntuu pahalta kun kokee itsensä täysin voimattomaksi. Sydän pamppailee.
Siirsin jo pidempään kasaamani vähän kevyemmän materiaalin myöhemmäksi ja kirjoitin eilen postituslistalle juttua siitä, miten perspektiivi elämään saattaa laajeta yllättävän nopeasti ja täysin eri tavalla kuin on suunnitellut. Kirjoittaminen
Järkyttävä päivä. Laura viilteli ranteitaan. Onneksi ei sattunut liian pahasti. Pelästys tosin oli suuri. En halua enää ikinä soittaa ambulanssia. Pelkään sairaaloita.
***
Aikaisemmin :
Istun pimeässä sängyn laidalle kuuntelemaan hänen hengitystään. Syvää ja tasaista. Näen pimeässä niin paljon. Tunnen toisinaan syyllisyyttä siitä, etten ole osannut antaa tarpeeksi. Näen hänen kasvoillaan hymyn, mutta se ei vielä riitä. Tahdon antaa enemmän. Ei ole mitään, josta en tämän hetken vuoksi luopuisi.
Yö peittää hänen kasvonsa, mutta tunnen lämmön. Sen saman, joka korvaa peiton vaikka olisi kylmä. Se saa sateisenkin aamun tuntumaan täydelliseltä ja kevätmyrskyn kuulostamaan heikolta. En pelkää mitään.
Paitsi itseäni.
Vaan ehkä jumalat ovat tällä kertaa meidän puolellamme.
Silitän hänen poskeaan vielä kerran. Huokaan hiljaa. Aamulla kun herään, hän on taas kauniimpi kuin muistinkaan. En voisi nukahtaa onnellisempana.
Olen miettinyt ystäviä, jotka ovat syystä tai toisesta ajautuneet kauas. Heitä on ihan liikaa. Toisinaan tuntee kaipuuta jollain tavalla rakkaaseen ihmiseen vain jonkun tietyn hetken tai tapahtuman johdosta. Viimeaikoina näitä hetkiä on kertynyt yllättävän paljon.
Yhdestä en tiedä mitään, toiseen olen toistuvasti unohtanut ottaa yhteyttä, kolmannesta saan aina tietää jonkun hassun välikäden kautta ja neljäs kertoi parisen kuukautta sitten irkissä menevänsä joskus näihin aikoihin kihloihin. Tahtoisin nähdä heidät kaikki. Istua vieretysten, kuunnella tuttua ääntä ja päästä ajan tasalle.
Tahtoisin myös maailmanrauhaa.
Hyppäsin autoon ja hain rakkaani tuohon vierelle tuhisemaan. Vietimme mukavan leppoisan ja rauhallisen päivän. Hän jos joku tekee elämästä elämisen arvoista. Pohdimme kissan, tai itseasiassa kahden, hankkimista. Kattikuume.
Melkoinen taNpereenmatka. Palautumispäivä.
Jälleen
kerran, yhtä typerää kännitappelua lukuunottamatta, reissu
oli todella upea. Tampereella oli sikakylmää ja paikallinen kulttuuri
esittäytyi ulkopaikkauntalaisille täydessä loistossaan. Kiitos,
Veera ja muut!
Oli mukava nähdä vanhoja tuttuja pitkästä aikaa. Hassua, että nykyään kaikki jo opiskelevat jossain yliopistolla tai korkeakoulussa. Tuntuu niin tuoreelta vielä sekin aika kun tyypit olivat vielä lukiossa.
Rakastun Tiinaani päivä päivältä yhä enemmän. Opin joka päivä jotain lisää, eikä mikään tunnu riittävän. Olen onnellinen hänen seurassaan. Kutkuttavalla tavalla tunnen sellaisen samanlaisen vaiston kuin joskus kauan sitten. Sitä ei pysty, eikä tarvitse, muuttaa sanoiksi. Sen vaan tuntee.
@#unessa.net:
<Uninen> jeesus tota lumipyryä
=/
<Urpi> Uninen: sori, mun vika
<Urpi> ...kävin just allekirjoittamassa vakuutuksen.
<Urpi> ja mopo pois seisonnasta => vaakatasossa lunta saman tien
<TheMole> Kiroan sinut täälläkin vielä, perkeleen
pässi.
<Uninen> prrkl
<TheMole> ..kuka halusi tuollaista lumipyryä, hä? Ja kuka
muka ei arvannut, että jos _sinä_ menet tekemään vakuutuspaperit,
sitä paskaa alkaa sataa ja urakalla?
<Maaxi> Urpi : hahah
<Urpi> haistakaa te kaikki toistenne perseitä
Melkoinen myräkkä. Melkoinen vilinä, TaNpere odottaa. Huomisesta tulee seikkailu! :)
eilinen
meni auton kanssa hyysätessä. imuroitiin ja kuunattiin koko auto
yltä päältä. vaihdoin kesärenkaatkin lukeakseni tänään
hesarista, että hätäilijät
ovat ehtineet kolaroida tilastoihin kevään enätyslukemia.
liian pitkältä tuntunut ero loppui lyhyeen kun tuli kova tarve olla lähellä. teimme yöllä töitä vieretysten, oltiin hetki yhdessä yksin.
sauna, ruokaa, juttelua, musiikkia, yö, syli. lämmin.
”tästä kyllä tulee varmaan aika jännittävää”, hän sanoi ja hymyili kauniisti. jännittävää tämä on ollut tähänkin asti. elämäni parasta aikaa.
Yllättävän hyvin meni jengi halpaan =P Yöllistä irkkihuijausta lukuunottamatta säästyin itse aprillipiloilta. Netti oli koko päivän tulvillaan mitä erilaisempia kepposia, mutta mitään poikkeuksellisen hauskaa en nähnyt. Tuollaisia hyvä pitäisi kerätä vaikka Satumaahan muistoksi tulevien vuosien varalle :)
Unessa.netin historian ensimmäinen aprillihuijaus on totta! =P
Aihetta oli vaikea keksiä. Luultavasti tämä oli monelle vanhalle lukijalle vähän turhankin ilmiselvä huijaus, mutta toivottavasti edes joku pysähtyi hetkeksi :) ...toki eniten lienee niitä, jotka ovat pahoillaan siitä, että tuo ei ollutkaan totta =D
Maikkarin uutinen nettiholismista lopulta ratkaisi jutun. Itseasiassa tilanne on pikemminkin päinvastoin kuin tuossa pilassa selitin. Arki on alunperin - vuonna 1998 lähtenyt tavallisen jokapäiväisen elämän kuvaamisesta, siitä mitä olin ennen koittanut rustata kynällä paperille. Viimeisten parin vuoden aikana sisältö on vaihdellut tylsän masentelun kuvauksesta enemmän tai vähemmän räikeisiin seikkailukertomuksiin tosielämästä, mutta nyt kun viimein olen pitkästä aikaa asettumassa aloilleni, tunnen tekstien taas lähenevän juuri sitä olennaisinta -- arkea. Kuvausta tunteista ja arjen pienistä suurista ongelmista ja niiden ylitse pääsemisestä.
Toisin kuin pilassani väitin, Arjen kävijämärät ovat edelleen ja jatkuvasti nousussa. Maaliskuun keskimääräinen kävijämäärä on reilut 700 kävijää päivässä. Tavallisena arkipäivänä kävijöitä on noin 800-1000, hiljaiset viikonloput pudottavat keskiarvoa pienemmäksi.
Aikaa tämä harrastus edelleenkin vie, ja ehdottomasti olen nettiholisti, mutten koe millään tapaa kärsiväni kummastakaan seikasta. Harrastuksien pitääkin viedä aikaa, eikä nettiriippuvuuteni ole mitenkään pelottavissa mitoissa vielä. Tai ainakin se vaikuttaa siltä, kun muutama päivä erossa tietokoneista vain rentouttaa :)
Porskuttelu siis jatkukoon.
Menneitä
:
Maaliskuu > Helmikuu
>Tammikuu > Joulukuu
Vieraskirja - Satumaa - #Unessa.net