Kansalaisaktivismia.
Effin postituslistalla mainittiin alkuviikosta
EU:n ohjelmistopatenttidirektiivin äänestys, joka järjestetään
huomenna. Kerätäkseni omankin korteni kekoon lähetin sähköpostia
Matti Wuorelle
jossa ilmaisin mielipiteeni tämän äänestyksen tärkeydestä.
Yllätyksekseni sain meiliini vastauksen, jossa hän kertoi olevansa
tietoinen ongelmasta ja olevansa asiassa samalla kannalla Effin kanssa. Tänään
löysin samaisen asian puolesta järjestetyn vetoomuksen.
Harvinaisen mukava päivä. Edes epäilyttävän kylmä ilma ei saanut lannistumaan. En haluaisi uskoa, että pian on jo syyskuu.
Äiti halusi sponsoroida mulle kulkuneuvon, menimme paikalliseen polkupyöräliikkeeseen katselemaan käytettyjä fillareita. Valikoima oli pieni, mutta joukosta löytyi yksi sopiva, joka lopulta sitten hommattiin. Suunniteltu budjetti melkein tuplaantui, mutta ei kai sillä niin väliä. Ja lamppukin vielä. Luksusta.
Huomenna tulee heti käyttöä uudelle mankelille kun järkkään sykeröille bileet täällä merimiehankadulla. Lupasin järjestää tuparibileet jo aikoja sitten, nyt alkaisi olla korkea aika ryhtyä sanoista tekoihin kun muuttokin on jo ovella...
”Kai sitten varmasti muutetaan sellaiseen kämppään jossa on sauna?”, Tiina huokaili lauteilla. Kaikenlaisia muitakin vaatimuksia uuden kämpän suhteen olisi vaikka millä mitalla, mutta mihin vuokrarahat riittävät onkin sitten ihan toinen juttu. Odotan maanantaita, josko kokisi valaistumisen.
Isä täytti tänään vuosia. Ellen nyt ihan väärin muista, niin 47. Tuota lukua pohtiessa se tuntuu kovin suurelta, mutta eipä tuo ikä kyllä miehen kasvoilta näy. Onnea!
Matkasin bussilla halki kaupungin. Niinkin pieni matka, suuri seikkailu. Pitkään kestäneen, monesti lohduttomalta tuntuneen, sinkkuilun jälkeen elämästä löytää vieläkin hämmästyttävän pieniä asioita. Juttelin eilen irkissä Sakarin kanssa siitä, miten elämästä pitäisi osata ottaa kaikki ilo irti, oli sitä sitten sinkku tai ei. En oikein osannut koskaan nauttia sinkkuudesta kuten niin monet muut. Se vaan ei ollut, eikä ole, mun juttu. Se johti taas siihen, että kaiken sen harmauden ja apatian keskeltä oli löydettävä ilo niistä pienistä asioista. Oli opittava katsomaan asioita vähän eri perspektiivistä. Ja se jos mikä oli helvetin hyvää koulua.
Luulen, että näin Sallan tänään vilaukselta. Jostain syystä en ole kuullut hänestä mitään todella pitkään aikaan. Kaiketi joku tempaus taas.
Tällaisen päivän jälkeen sitä tuntee olevansa maailman onnellisin ihminen.
Sovin alunperin tapaavani Justinin vielä torstai-aamuna, ennen kuin hän lähtisi takaisin jenkkilään. Emme kuitenkaan enää tavanneet, sain kolmen aikaan yöllä tekstiviestin jossa hän kertoi joutuvansa lähtemään perhekriisin vuoksi. Vasta tänään selvisi enemmän. Kurjuus. Taas yksi muistutus siitä, että pitäisi olla onnellinen näistä kaikista hetkistä.
Been there, done that. Vielä kerran: oli Helvetin Hauska Ilta! Kuvia voin lähettää (osallistuneille) sähköpostitse jos jotakuta kiinnostaa.
Spämmifiltterin
lokien tutkiminen on masentavaa puuhaa. Suurimmaksi osaksi myös täysin
turhaa, mutta minkäs sitä luonnolleen voi kun sekin hämää
suunnattomasti jos meilejä ei jonain hetkenä tulekaan. ”Ei
kai se vaan ole jäänyt filtteriin?” Ei se ole. Se vaan ei ole
vielä lähtenyt. Ja tarkemmin ajateltuna en edes tiedä mistä
puhun.
Nyt
pitäisi löytää kämppä.
Kaksio tai kolmio, noin 50-70 m2, mielellään läheltä yliopistoa
ja mielellään omalla saunalla.
Huomenna mennään katsomaan ekaa ehdokasta. Iso, mutta kohtuuhintainen kämppä ihan tässä lähimaastossa, parin korttelin päässä. Ei niin hirveän lähellä yliopistoa, mutta eihän aina voi voittaa.
On se vaan aika iso juttu tuo muuttaminen. Varsinkin yhteen muuttaminen. Ja varsinkin ensimmäistä kertaa elämässä toisen ihmisen kanssa virallisesti yhteen muuttaminen.
Turvallisesti kotona jälleen. Helsingin reissu oli kerrassaan upea. Bloggaajien tapaamisesta muodostui paljon hauskempi kokemus kuin olin osannut kuvitellakaan ja pääsin vielä tänään päivällä viettämään hetken aikaa LAuran ja Rosan kanssa.
Tekstiä ja kuvia luvassa huomisesta hieman myöhemmin, kunhan saan kuvat ensin koneelle ja käsiteltyä. Toivottavasti arvon anonyymibloggaajat saavat ajoissa infottua että kenenkä kaikkien kuvia ei saa julkaista ;) Mitä tuossa päivemmällä ehdin selaamaan, Merten taisi uhkailla julmuuksilla jos häröjä kuvia tulee julki. ...ainakin Butt Uglyn Jannesta on sen verran rivoja kuvia, että jonkun sortin sensurointi on jokatapauksessa tarpeen =D
”Herääthän sit ajoissa et ehditään oleen hetki yhdessä?” Nämä päivät menevät jollain tavalla kummasti kun olemme melkein jatkuvasti yhdessä, muttemme kuitenkaan ole. Huomenna on taas paljon tekemistä ja illalla pitäisi vielä kiirehtiä Helsinkiin tapaamaan Justinia.
Paikalla toki on myös blogikansan edustajia, mutta täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että heidän tapaamisensa ei ole kyllä lainkaan niin jännittävää kuin Justinin. Vaan eipä silti, uskon että suomalaistenkin lajitoverien tapaaminenkin on ihan mukava kokemus. Ainahan se on kun tutustuu uusiin ihmisiin.
Illan
ja varsinkin yön suunnitelmat ovat vielä ihan auki. Voisin periaatteessa
jäädä kaupunkiin yöksi, mutta toisaalta olisi hyvä
ratsastaa samantien takaisin Turkuun. Siitä vaan on niin tuhottoman pitkä
aika kun viimeksi olen pääkaupunkiseudun ystäviä tavannut,
että olisi heitäkin ihan kiva nähdä. Erityisesti Lauraa
ja Rosaa.
Palatakseni takaisin tähän yhdessä yksin-ajatukseen, luulen, että tilanne korjaantuu heti kun joudumme ihan oikeasti olemaan hetken erossa toisistamme. Monesti kun sitä huomaa arvostavansa jotain vasta silloin kun se on poissa. Toisaalta, kyllä tätä läheisyyttä osaa arvostaa muutenkin. Se on korvaamattoman hienoa kun lähellä on joku johon luottaa ja jonka tietää välittävän.
Yöt kuluvat taas aika sekavissa ajatuksissa. Keksin viimeyönä ratkaista ikuisen tuotteliaisuusongelman tuomalla tyynyn alle (tai johonkin lähistölle enivei) pienen muistilehtiön sekä kynän, jotta tarpeen tullen sen polttavan ajatuksen saa paperille hyppimättä pois sängystä. Ehkä tämä järjestelmä takaa jatkossa vähän rauhallisempia öitä. Tai sitten ei. Kokeillaan nyt ainakin.
Ahersin utun kokonaan uuteen uskoon. Alun perin muutaman minuutin pikku viilauksesta kehkeytyikin taas useamman päivän ja ties kuinka monen tunnin urakka. Vaan nytpä kelpaa aloittaa uusi lukukausi ihan uudennäköisellä blogilla :)
Viikonlopun aikana laitettiin kämpän tietojärjestelmät käytännössä kokonaan uusiksi. Toiseen työasemaan ahdettiin win2k:n rinnalle Linux, ja yksi kone löysi tiensä makuuhuoneen puolelle. Järjestely näyttää johtaneen siihen, että Tiinaparka nörttiintyy makkarissa. Istua kököttää tuntikausia sängyllä langaton näppis sylissä ja hiiri kädessä.
Jossain määrin tylsää, että nyt kun tämä kämppä alkaa hiljalleen tuntua ihan oikealta kodilta, pian on jo aika muuttaa pois.
Tietokoneen yllättävä parantuminen johti lopulta lähes koko päivän kestäneeseen surffailukierteeseen. Tutut saitit näyttivätkin ensimmäistä kertaa oikein toimivalla kokoonpanolla ihan uusilta ja ihmeellisiltä.
Jostain syystä olen alistunut tämän myllyn temppuiluihin siitä asti kun muutin tähän kämppään viime syksynä. Tänään tapahtui jotain kummallista -- löysin viimein sen vian ja sain koneen pelittämään mallikkaasti. Vihani tietokoneiden ilkeää sukua kohtaan laantui hetkellisesti, mutta eipä huolta, kyllä se varmasti takaisin tulee.
Mustasukkaisuus on ikävä sairaus. Olen jo aika hyvin oppinut elämään ilman, mutta välillä se aina hiipii. Neljäkin tuntia saattaa olla pitkä aika odottavalle. Kovin, kovin pitkä.
Perjantaiksi stadiin. Olen ”tuntenut” Justinin vuodesta 1997, eli tätä tapaamista on siis odoteltu jo viitisen vuotta. Paikalle odotetaan muitakin verkkoyhteisön jäseniä -- mukaan vaan! Treffit on sovittu Saunabaariin klo 19.
Tiina toisinaan kummaksuu kun makoilen sängyllä silmät kiinni, ihan hiljaa sanomatta mitään. Olen huomannut tuon olevan itselleni helpoin tapa rauhoittua ja mietiskellä asioita. Yleensä aloittaen jostain koanin tyyppisestä josta sitten siirtyä arkisiin ajatuksiin. Mietiskely tuo mielenrauhaa. Ateistisen maailmankatsomuksen omaavan elämässä on se onnellinen puoli, että muiden ihmisten tekemiä typeryyksiä ei tarvitse hämmästellä minkään jumalan sallimana päättömyytenä, saatika kerätä niistä itselleen vihaa vääräuskoisia vastaan. Kuten Jori Mäntysalo osuvasti Pakanasanomissa kirjoittaa, ”ateistilta puuttuu jumalausko kuten terveeltä puuttuu sairaus.”
Kesä alkaa tuntua pitkältä. Liian vähän vaihtelua kaiketi. Lähes jokailtainen leffailta parveketuoleilla istuen alkaa jo hieman puuduttaa. Tahtoisin rakkaani kanssa johonkin viihteelle. Baariin. Viisseiskaan tai johonkin muuhun junttimestaan, jossa saisi taas kokea kuinka mukavaa onkin ollut olla kaikesta sellaisesta hetken aikaa erossa.
Purjevenekaupatkaan eivät sitten ottaneet tuulta. Rikkinäinen kone laski laivan arvoa ostajan silmässä enemmän kuin omistaja oli valmis tinkimään, joten etsintä jatkuu.
Maailmalla tapahtuu. Tai itseasiassa kotimaassa. Samaan aikaan kun Justin lähetti yllätyksekseni meiliä aikeistaan tulla tänne suomeen, Unessa.net (ja mikä hauskinta - myös Justin :) mainittiin toistamiseen Hesarissa. Tällä kertaa juttu oli tosin paljon pienempi kuin viimeksi (eikä sitä löydy edes verkkoliitteestä - nyyh) ja Arjen osoitekin oli onnistuttu painamaan väärin.
Riippuen hieman omista, ystävien ja Justinin aikataulusta, olen varmaankin nyt sitten mobilisoimassa itseäni sinne pääkaupunkiseudulle päin viikon loppuun mennessä. Pinserin Blogiwikiin on jo ilmestynyt sivu bloggaajien tapaamiseksi Justinin kanssa, voisi kenties yrittää järjestää varjotapahtumaksi jollekin toiselle päivälle Unessa.net miitin?-) Sähköposti ja Satumaa auttanevat suunnittelussa, jos miittailu kiinnostaa.
Kaksin elämisen arkeenkin tuntuu tottuvan. Siihen, että kotona ei aina tarvitse olla yksin. Joskus myös siihen, ettei voi olla yksin. Juteltiin tästä eilen Nupin kanssa. Mukavaa huomata, että tässäkin suhteessa ihmiset ovat kovin erilaisia.
Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa. Tämä rituaali täytyy myös toimittaa pimeään aikaan, muuten sisältö värittyy. Vanhojen tekstien lukeminen on silti aina yhtä tuskallista. Tulee sellainen olo, että ”eikö se perkele koskaan opi.” Jatkanen Juhani Leskisen linjoilla; siitä asti kun opin lukemaan, olen opetellut kirjoittamaan.
Mikäs tässä opetellessa. Älyttömintä on on se, että kun aikansa miettii ja pohtii aiheitaan, ne lopulta pinttyvät mieleen siten, että niistä ei enää saakaan mitään irti. Tympäisee tuollainen.
Olenkohan tulossa liian vanhaksi Assemblyille? Pieni kaipuu sinne kuitenkin vielä on. Kuvista ja kertomuksista päätellen, tänäkin vuonna on pidetty tuntikaupalla hauskaa. Tämän vuoden 64-kilon voittajakompo (katso itse: zip, win32!) oli kerrassaan ällistyttävän upea. Windowssissa käytetyt rajapinnat helpottavat toki monen asian koodailua, mutta työtä tuohonkin on täytynyt paiskia hurjasti.
Ja niin ne laivat lähtivät. Yhtä nopeasti kuin tulivat, lipuivat luotsiveneen saattelemina kohti uusia seikkailuja. Jäämme kaipaamaan.
Turunsanomissa kirjoitettiin jo tänään haikeista lähdön tunnelmista. Tunnen jotenkin erikoisella tavalla osan itsestäni purjehtineen muiden mukana pois. Ymmärrän hyvin miksi niin monet isoisäni ovat olleet ammatiltaan merimiehiä. Toivottavasti saamme nuo purjelaivat tänne Saaristomerelle vielä kolmannenkin kerran!
Täytyy mennä kauas ennenkuin voi nähdä lähelle, sanovat. Piti paikkansa tällä kertaa. Kävimme pikaisesti Lauran ja äidin kanssa Harjavallassa. Paluumatka tuntui tälläkin kertaa kotoisammalta, vaikka mummulassa on aina mukavaa ja tekemistä riittää.
Kasvukipuja. Joidenkin asioiden hyväksyminen vaatii välillä turhan monta hetkeä. Itsensä hyväksymiseen ei tunnu koskaan löytyvän tarpeeksi aikaa. Kunpa vain uskaltaisin päästää lähelle.
Menneitä
:
Kesäkuu > Toukokuu
> Huhtikuu >
Maaliskuu > Helmikuu
>Tammikuu > Joulukuu
Lähetä palautetta! tai jupise Satumaahan! :)