Eilen biletettiin. Mennyt kuukausi on ollut upea, sitä on hyvä juhlia. Nautin suunnattomasti eilisestä. Tanssia yhdessä ja erikseen, olla ystävien kanssa ja katsella toista tanssilattian poikki. Upeaa.
Olin tänään Lauran kanssa Mummin luona syömässä. Olen totaalisen saamaton kun pitäisi muistaa poiketa aina silloin tällöin. Elämässäni on aina ollut hyvin vähän vanhuksia. Taisin olla vasta neljän vanha kun isän isä kuoli, eli kasvoin käytännössä vain kolmen isovanhemman tietouteen. Äidin perhe asuu Harjavallassa, porin lähellä, eli mummulaan ei ihan jokapäivä voi lähteä. Isän äiti puolestaan asuu Turussa, mutta emme siltikään ole juuri sen enempää tekemisissä kuin satunnaisen harvoin.
Vanhusten ajatusmaailmat ovat mielenkiintoisia. Tänään vaan ei ollut yhtään sellainen olo, että olisin jaksanut kuunnella ryssien valtaamasta kaupungista, piraattikasettikartellista ja siitä miten hip hopparien kuteet ovat hirvittävä muoti-ilmiö joka onneksi pian menee ohi. Jotenkin silti pidän noista kaikista tarinoista. En koskaan jaksa kyllästyä juttuihin sitiä millaista joskus ennenvanhaan oli. Retroilu on kivaa.
Laurakin on paljon paremmassa kunnossa. On hyvä nähdä ihmisiä iloisina, tulee hyvä olo. Tämän suhdanteen toivoisi kestävän.
Tiina
lähti tänään kotikotiinsa Seinäjoelle. Edessä
on siis tuskainen muutaman päivän ero. Puhuimme taas yöllä
kaikenlaisia hassuja asioita meistä ja siitä, miten tuntuu pelottavalta
lähentyä toista askel askeleelta. Tuntee tuntevansa liikaakin, muttei
uskalla antautua tuolle tunteelle. Kuitenkin hiljalleen alkaa jo olla sellainen
olo, ettei tarvitse enää pidätellä mitään. Uskallan
hetkittäin myöntää itselleni kaiken sen minkä tunnen
ja toisinaan osaan myös näyttää sen hänelle. Tunnen
viimein saaneeni uuden mahdollisuuden.
Uusi näytös.
Sumu
peitti kaupungin ylleen tänä iltana. Kuvittelin kaipaavani Tiinaa
taas koko illan, mutta yllättäen taas osuimme yksiin. Kävelimme
jokirantaa, katselimme jalanjälkiä jäälautoilla. Elämässä
on taas niin paljon.
Puhuimme syvällisiä. Tai ainakin jotain siihen suuntaan. Vakavia asioita pettämisistä ja siitä miten tunnemme toisiamme kohtaan. Ehkä pitäisi uskaltaa sanoa enemmän, tai ehkä pitäisi uskaltaa olla sanomatta. Tuntuu älyttömän hyvältä.
Huomenna menemme Asemalle bileisiin. Juhlimme ensimmäistä kuukautta yhdessä monien kavereiden kanssa. Jännää.
<Cosmonaut>
jätkä on sitten alkanu seurustelemaan
Tosiaan, aika vilisee silmissä. Kliseisesti taas sellainen fiilis, kuin tällainen asetelma olis ollut jo ties kuinka kauan. Niin tutun ja turvallisen oloista. Jokainen päivä tuntuu jollain tavalla paremmalta kuin edellinen, aamuista on tullut jännittävän iloisia.
Tänään hääräilimme yhdessä koululla. Sovimme treffit heti aamuksi laitoksemme mikroluokkaan, menimme harjoittelemaan Unix-juttuja päivän atk-tenttiä varten. ”Opettaminen” sujui vähän niin ja näin, mutta saimme jopa yllättäen jotain aikaiseksikin. Näimme vielä myöhemmin päivällä uudelleen. Koulu ei tuntunut koululta.
Ilalla oli vuorossa perinteinen wish You were here -keskustelu puhelimessa ja tekstiviestitse. Ylioppilaskylä vaikuttaakin äkkiä olevan paljon kauempana kuin ennen. Olisipa edes se polkupyörä. Tyydyin tekstiviesteihin - taas kerran. Riimitellessä juolahti taas mieleen kuinka hyvältä nyt tuntuukaan maata mahallaan patjan päällä ja naputella tekstiviestiä.
Tuskailen termistön kanssa. Tunnen liikaa, jotta voisin lähteä arvuuttelemaan, mitä kaikki tarkoittaa. Yritän pitää mielessä, että kaikki kuitenkin etenee ihan itsestään, mitään ei ole syytä kiirehtiä, eikä toisaalta murehtiakaan. Haluaisin vaan löytää tunteelleni nimen.
Sain
viimein ostettua uuden digikameran. Pienokaiseen, Canon
Digital Ixus v3, paloi rahaa 650 euroa (sis 128 MB muistikortin) ja sitä
myötä myös kaikki säästöt ja tulevan kuun ruuat.
Ehdin harjoitella eilisillan uuden vekottimen ihmeellisyyksiä, vaikka
ei siinä niin hirveästi mitään uutta olekaan. Ehkä
suurimpina hienouksina kamerasta löytyy vanhaan verrattuna histogrammi
esikatselukuvassa, monipuolisemmat käsisäädöt sekä
liikkuvan kuvan tallennus.
Tuo edesmennyt kameravanhus oli yksi niistä harvoista esineistä, joka multa on varastettu. En muista tätä ennen kuin pyörän ja autohifien varkaudet. Pyörää en osannut edes surra, koska se oli aika vanha ja henkisestikin melko arvoton kapistus, mutta muistan vieläkin elävästi sen kuinka paljon surin poppivehkeitäni kolmisen vuotta sitten. Muistan hetken kun pääsin kotiin ja istuin sängyn laidalle itkemään. En välittänyt niistä laitteista, enkä edes CD-levyistä, vaan niistä sadoista työtunneista jotka olin uhrannut rakentaessani noille laitteille koteloita ja istuttaessani niitä autoon. Tuntui todella pahalta nähdä jonkun varastaneen jotain niin henkilökohtaista.
Tuon kameran kanssa oli vähän sama juttu. Vanha digikameravanhus ei juurikaan surettanut, mutta siitä puolillaan kuvia olleesta muistikortista olisin ollut valmis maksamaan melkoisesti. No, mulla sentään on ollut varsin hyvä tuuri tällaisten juttujen kanssa. Ja uudessakin kamerassa on rannelenkki -- nyt en kyllä enää irrota siitä otettani pieneksi hetkeksikään.
Maanantaitkin täyttyvät tekemisellä nyt kun suullisen viestinnän kurssi päätettiin järjestellä uudestaan. Herääminen ihmisten aikaan ei oikein ottanut sujuakseen vielä tänäänkään. Herääminen yksin tuntui tänään vaikeammalta kuin pitkään aikaan.
Eilen oli toimekas päivä. Tapasin pitkästä aikaa Minnan ja Nuppi tuli vielä illalla saunomaan. Vuosi sitten elimme vielä täysin erilaista elämää kun taas nyt elämäntilanteemme on yllättävän samanlainen. Tällaisessa hetkessä on hyvä elää, juuri tällä hetkellä en voisi edes kuvitella toivovani mitään muuta. Kuin olisin juuri löytänyt jotain, jonka etsimiseen kului turhan kauan.
”Ootsä nyt sitten mun poikaystävä? – Joo. Kai mä sit oon.”
Viikonloppu alkoi jo eilen. Tai itseasiassa se alkoi torstain ja perjantain välisenä yönä kun pääsin töistä kotiin. Kaksi kokonaista päivää Tiinan seurassa on tuntunut epätodellisen hyvältä.
On
jännittävää oppia toisesta täysin erilaisia tapoja
kuin mihin itse on tottunut. Välillä se ei ole lainkaan helppoa,
mutta olemme onnistuneet punomaan elämämme hämmästyttävän
hyvin yhteen. Tuntuu todella kummalta herätä päivä toisensa
jälkeen lämpimään ja pehmeään aamuun. Juuri
sellaiseen, josta niin kauan on nähnyt unta.
Tänään loppuivat viimeisetkin ylimääräiset rahat. Nauravat nakit ja perunamuussi valmistui viimeisillä pennosilla, loppuviikko pitää köyhyytellä. Tuttua puuhaa viime kesästä, eipä tässä mitään. Tylsää vaan tehdä kavereille oharit. Tämä on noin miljoonas kerta kun ollaan sovittu viikonlopun bilettämisistä niin, että hetken viimein tullessa, en olekaan syystä tai toisesta päässyt mukaan.
Tytöllä on ollut kuumetta ja kurkku kipeänä, ei nyt varmaan muutenkaan mitään kauheita biletyksiä olisi jaksanut, mutta olisi kuitenkin ollut kiva poiketa moikkaamassa kavereita. Vaan baarissa köyhyyttely ei ole hauskaa, sitä ei enää jaksa.
Lahjomispäätökseni puhututtaa, muuallakin kuin julkisesti. Positiivista. Olin itse hieman kahden vaiheilla koko asian kanssa aika pitkään, mutta päätös tuntuu nyt entistä oikeammalta. Keskustelu on ylipäätään terveellistä ja aiheellinen kritiikki vielä parempaa. Jokaisesta mielipiteestä pitäisi saada väitellä yhtä nautinnollisesti :)
”Ha! Tulinpas tänne sittenkin. Näin sut! Mitäs mä sanoin!? ”, virnuilin. Hän vain hymyili takaisin. ”Kyllä mä sen arvasin. Olisin muuten ollut jumpassa eikä oltais nähty ollenkaan.”
Yllätykseni ei siis ehkä ollutkaan niin yllätyksellinen. En silti edes soittanut etukäteen, kävelin vain suoraan suullisen viestinnän kurssilta hänen ovensa taakse ja huokasin helpotuksesta kun ikkunasta loisti valo. Oli todella hienoa nähdä pitkästä aikaa. Nämä pari päivää tuntuivat ihan ikuisuudelta. Toinen ikuisuus on odottaa seuraavaa näkemistä, sekään kun ei kaiketi ole vielä ihan selvillä.
Lisäsin lahjoitussivulle mahdollisuuden PayPal -siirtoon. Kiitos kaikille tähän mennessä tukensa antaneille, arvostan osallistumistanne suuresti! Tulen jatkossa tiedottamaan avustusten käytöstä takuuvarmasti, on itsekin ihan mielenkiintoista seurata että mihin kaikkeen teidän panoksenne riittää. Apu on aina tervetullutta! Erityisesti kiinnostaisi mahdollisuus jonkunlaiseen Justin-tyyliseen matkusteluun siten, että kirjoittaisin reissulta jatkuvasti matkapäiväkirjaa. Suomessa on niiin paljon paikkoja joissa olisi kiva käydä :)
Aija oli telkkarissa. Olen melkein sukua julkkikselle! Ohjelma kuulemma alkoi joskus ysiltä aamulla. Heräsin itse vasta kolmen jälkeen päivällä, eli hienoinen huti. Damn.
Lopetan rahiksella kuun vaihteessa. Oli pakko tunnustaa tänään puhelimessa Miretelle, että ehkä se painavin syy lopettamispäätöksessä oli kuitenkin elämäntilanteen muutos eikä niinkään uudet työt. Webbitöitä näyttää riittävän, mutta en aio niitäkään tehdä kuin juuri sen verran kun on pakko. Tahdon omaa aikaa viikonlopuille, koululle, ja Tiinalle.
Hurjaa.
Kolmivuotisbileet ovat jo ovella.
Pitäisi keksiä sopiva paikka ja aika jonkinlaisille yhteispippaloille
niin, että mahdollisimman moni pääsisi paikalle mukaan. Vuoden
takaisesta Satumaamiitistä jäi niin
hyvät fiilikset, että sen katsoisin mielelläni muodostuvan
perinteeksi. Tällä kertaa olisi ehkä syytä keksiä
kekkereihin muutakin tekemistä kuin baarissa istumista -- tai sitten
ei. Henkilökohtainen haaste on yrittää saada houkuteltua samoihin
bileisiin vanhat ystävät, uudemmat ystävät ja koulukaverit
sekä nettituttavat. Mission impossible?
Tiina pelottelee monen päivän erolla. Tämä yksikin tuntuu jo liian pitkältä. Tai itseasiassa ei. Kokonainen päivä täynnä kaipuuta ja yksin olemista tuntui todella hyvältä. On hyvin terapeuttista olla hetken aikaa yksin itsensä kanssa ja aistia niitä asioita jonka vuoksi kaipaa toisen seuraa. Aion silti nähdä tytön vielä ennen perjantaita. Tai ainakin yllättää.
Totesin tänään olevani lievässä taloudellisessa ahdingossa. GooMilla koettu ryöstö aiheutti noin seitsemänsadan euron loven budjettiin, se on enemmän kuin keskivertokuukauden tulot. Unessa.net siirtyykin tästä päivästä lähtien toimimaan osaksi vapaaehtoisin lahjoitusvaroin, eli jos koet tämän sivuston olevan tukemisen arvoinen, auta lahjoittamalla! Yhden euron vapaaehtoinen lukumaksu on mielestäni kohtuullinen, koska olen itse maksanut vastaavanlaisia minimaksuja joistain sharewareohjelmista ja mm. Justinin saitista. Päätös idean kokeilemisesta oli kohtuullisen vaikea, koska olen aina vähän vierastanut ”muka ilmaisia” palveluita. Toisaalta, olen aina pitänyt kaikenlaisen donation-waren, postcardwaren ym. kaltaisista ideoista, joten mikä estäisi saman idean kokeilemisesta nyt käytännössä?
Toipumista. Monet pitkään piilossa pysyneet tunteet heräävät hiljalleen horroksestaan. Sinkkuleiman voinee myös pyyhkiä otsasta pois, tässä miehessä ei ole sinkkuudesta jäljellä enää rippeitäkään.
Uudet haasteet tuntuvat mielenkiintoisilta. Vaihteeksi erilaisia ongelmia, ja yllättäen, ei ollenkaan sen helpompia. Painin kuitenkin tuhat kertaa mieluummin parisuhdeongelmien kimpussa kuin yksinäisyyden kolkkoa hiljaisuutta vastaan. En tiedä miten asiat voisivat olla enää tämän paremmin.
[04:45] Lyhyt dynamovisiitti poiki jonkunasteisen kriisin. Kävelimme kotiinpäin jään liukastamalla kadulla kun keskustelu siirtyi ihmissuhteiden dramatiikkaan:
”Elämästä
pitäisi saada vaarallisen työn lisää.”
”Sähän saat sitä koko ajan.”
[Vähän myöhemmin]
En voi tälle mitään - olen korviani myöten ihastunut häneen. Upea tunne!
Tänään käytiin Myllyssä. Olin ekaa kertaa, ei juurikaan säväyttänyt. Seurasta voisin sanoa kaikkea muuta. Reissua edelsi ensitapaaminen muun perheen kanssa. Laura muutti tänään omaan kämppään, me satuimme melkein vahingossa paikalle todistamaan tapahtumaa. Tuntui hieman hämmentävältä esiintyä todella pitkästä aikaa tytön seurassa. Kuin olisin löytänyt pitkän taivalluksen jälkeen takaisin polulle.
Olisi osattava rauhoittua hieman. Ottaa iisisti ja analysoida kaikkea vähän vähemmän. En vaan voi mitään sille, itselleni, että haluaisin kaiken olevan joka hetki täydellistä. Perfektionismi saa varsin outoja piirteitä hetkittäin. Vaan päivä kerrallaan, ei kai sitä muuta osaa tehdä. En voi antaa enempää kuin itseni, se kaikki loppuhan on enää Karmaa =)
Eilinen vähän lipesi käsistä. Tiina tuli keskiviikkoiltana tänne luokseni lähteäkseen aikaisin aamulla kouluun. Puhelin herätteli vasymättömästi seitsemältä, kahdeksalta, yhdeksältä ja muutaman kerran torkkuhälyjä kunnes lopulta luovutti. Heräsimme lopulta kymmenen aikaan, mutta emme päässeetkään lähtemään. Koko päivä kului kuin huomaamatta neljän seinän sisällä. Ilan tullen kävelimme kaupunkiin syömään.
Laurakarhumuori
täytti eilen vuosia. Neljännesvuosisadan ikäsiseksi ehtinyt
ystävä on hämmästys. Seppokin on jo vanha raakki. Ne kaikki
on. Minäkin olen! Jännää miten ihmiset vaan vanhenee silmissä.
Tänä vuonna kaiketi alkaa tuttavaperheiden 50-vuotisjuhlarymistely.
Illaksi leffaan. Kinopalatsin penkkejä kuluttamaan pitkästä aikaa. Ilalla voisi ehkä eksyä Cosmicciin tai johonkin muualle hetkeksi, nyt on ainakin sellainen olo että tekisi mieli istuskella hetki ystävien seurassa jossain muuallakin kuin kouluympäristössä.
Ainiin. Hyvää ystävänpäivää :)
Laskeskelin aikaa siitä, koska viimeksi olisin elänyt tällaisessa tilanteessa. Paljon kokemuksia, paljon nimiä, uskomattoman paljon muistoja, ja paljon myös unohdettua. En keksinyt yhtään hetkeä. Paitsi ajan kaksi vuotta sitten. Siitäkö on jo muka kaksi vuotta? Hurjaa.
Täytynee
ottaa heti vähän takaisin. Elämäntilanne itsessään
on samanlainen kuin koska tahansa ihastuneena, mutta jollain tavalla monet
asiat ovat kuitenkin nyt toisin. Tunnen eri tavalla. Tunnen katsovani eteenpäin,
pidemmälle kuin huomiseen. Tuntuu hyvältä. Tunnen hänenkin
ajattelevan eri tavalla, se tuntuu vielä paremmalta. Kokonaisuus tuntuu
tasapainoiselta, se tuntuu kaikkein parhaimmalta. Vielä kun olisi aikaa.
Täysipainoinen opiskelu- ja työelämä eivät tunnu soveltuvan yhteen. Vielä kun tuohon yrittää liittää kaiken muun elämän, syntyy sekasoppa, joka ei ole riittävän lämmin miltään kantilta katsottuna. Tärkeimmät ensin. Perhe, opiskelu, työ.
![asteriskit joraa [ kuva: Pyry ]](/static/kuvat/koulu/asteriskit_joraa_goom2003_small.jpg)
GooMailijan paluu. Reissu oli sekä onnistunut, että epäonninen. Oli ihan helvetin hauskaa, mutta mikään ei oikein saanut fiiliksiä enää kovinkaan korkealle sen jälkeen kun digikamerani varastettiin. Paluu kotiin oli vähän erilainen kuin odotin, en ajatellut kömpiväni ihan esimmäiseksi poliisilaitokselle, vaan niin kuitenkin kävi. Paska juttu, ei voi mitään.
|
Varkaus. Istun portaille halaamaan ystävää. Lasken kameran tämän selän taakse portaille. Kun irrotan otteeni, kamera on poissa. Varastettu alle kymmenen sekunnin aikana. |
Työt ja tämä saitti kaipaavat kuvitusta, siksi uusi kamera on hankinnassa mahdollisimman nopeasti. Yritän keksiä jostain rahaa, saa nyt nähdä miten tässä lopulta käy. GooM-webortaasi on työn alla, saanen sen valmiiksi keskiviikkoon mennessä. Sain Jusu Lounelan ja DJ Anselmin haastattelut, mutta sattuneesta syystä kuvamateriaali jää nyt uupumaan.
Justin on siirtynyt käyttämään Movable Typeä päiviensä taltiointiin. En koskaan uskonut näkeväni tätä hetkeä. Justinin tapa rönsyillä ja käyttää tehokkaasti hyväkseen hyvin elävää muotoilua ja tekstin ladontaa tuntuu äkkiseltään ihan mahdottomalta liittää julkaisusoftaan. Movable Type on kuitenkin tehokkas ja joustava julkaisuväline. Täytyy myöntää, että olen itse tutustunut sen suomiin mahdollisuuksiin vasta ihan pintapuolisesti.
Olemme Ilyan kanssa puhuneet aika paljon erilaisista julkaisusoftista ja niiden kehittämisestä. Olen moneen otteeseen leikitellyt ajatuksella kokonaan oman, dedikoidun softan kyhäämisestä, mutta en ole päässyt kunnolla alkuun edes idean määrittelyssä. Kunnollinen julkaisuväline auttaisi kuitenkin tässä hommassa rutkasti, se jättäisi enemmän aikaa itse kirjoittamiselle, ei tarvitsisi säätää niin paljon.
Juttelin Tiinan kanssa puhelimessa. Jännää. Toin tuliaisia, toivottavasti saan ne huomenna perille.
Elämä tuntuu olevan pelkkää Tiinaa, en vaan yksinkertaisesti haluaisi ajatella mitään muuta juuri nyt. Vietin upeimman lauantain pitkiin aikoihin.
Kaiken yhdessäolemisen, pussailun ja loikoilun ohella juttelimme melkoisesti. Pääsimme lopulta ihan syvällisiinkin asioihin, ehkä vähän liiankin. Olimme samaa mieltä siitä, että tekee välillä hyvää olla erossa. Ainakin tämä yksi päivä, tai kaksi. Osa minusta ikävöi häntä jo nyt. Se on se ihastunut osa, joka ei ymmärrä, että me muutkin minät yritämme vielä elää omaa elämäämme, sitä joka on ollut kauemmin kuin viikon.
Aamulla on tiedossa GooM-sähläystä. En ole pakannut mitään, en ehtinyt suunnitella mitään, en toden totta tiedä, mitä tuostakin tulee. Vaan paras tulla kivaa, sillä tätä reissua on odotettu. Taidan juhlia uuden ajan alkua, jälleen kerran ironisesti, yksin.
Ainiin.
Helsinkiläiset huomio! GooM-aluksemme
karahtaa takaisin pääkaupunkimme laituriin maanantaina. Mikäli
joku haluaa nähdä ilmielävän asteriskin, ottakaa puhelinyhteyksiä.
Mikäli tekemistä ilmaantuu, jäänen kaupunkiin ainakin
illaksi :)
My first, my last, my everything. Siitä
on nyt viikko. Mieleenpainuva, tapahtumarikas viikko. Intensiivinenkin.
Lauantai jäi ainoaksi päiväksi jolloin emme nähneet. En
oikein osaa hiljentää, vaikka kuinka välillä yritänkin
järkeillä. En ehkä silti haluakaan -- järkeily on perseestä.
Nautin hänestä. Nautin kosketuksesta, hymystä, katseista. Nautin niistä kaikista hetkistä joihin hän kuuluu. Tällainen ihastuminen tuntuu kai paremmalta kuin mikään muu. Nuo hetket ovat niin täydellisiä.
Jostain syystä en oikeastaan pelkää enää lainkaan. Tai juurikaan. Tuntuu, että pitäisi tapahtua tai ilmetä jotain todella kummallista, jotta mikään muuttuisi. Vaikka ihastus häviäisi, olisi silti niin paljon kaikkea. En silti haluaisi hävittää sitä, tämä on taivaallista :)
Hänen
hymynsä on täyttänyt kaikki nämä päivät.
Jokaisen.
Nousin eilen bussiin, käydäkseni moikkaamassa. Ehkä ei niin yllättäenkään, myöhästyin viimeisestä takaisin lähtevästä, ja jäin toistamiseen yöksi. Koko tilanne on jotenkin utuinen. Kuin heräisi keskeltä päiväunta. En osaa, en uskalla, toivoa tai kuvitella mitään. Nautin näistä pienistä hetkistä, haluaisin kaiken olevan merkityksellistä.
Tuntuu hyvältä kun osaamme jutella vaikeistakin asioista, ja tunnumme ymmärtävän toisiamme. Ihastus saa kaiken tuntumaan kaksinverroin paremmalta, mutten ole vieläkään löytänyt yhtään sellaista asiaa, jonka vuoksi pitäisi järkeillä asioiden joskus muuttuvan. Pidätän hengitystä.
Kosketus iholla, katse pöydän toiselta puolen. Liukastelu jäisellä kadulla, lauhkea huokaus television välkkyvässä varjossa. Pienet hassut asiat saavat elämän tuntumaan aivan uudenlaiselta. Kunpa näkisin kauas.
Sillävälin kun ihastunut minä elää omaa elämäänsä, kaikki arkinen jää toiseksi. GooM -innostus on suunnilleen nolla.
Elämäni treffit.
Siivosin, Laura auttoi tiskaamalla. Odotin iltaa koko päivän, lopulta tuli tutusti kiire. Tein ruokaa, menin äidin autolla rautatieasemalle vastaan. Erotin hänen tuulessa hulmuavat hiuksensa jo kaukaa. Olimme taas kaksin.
Emme olleet suunnitelleet oikeastaan mitään. Ruuan jälkeen jatkoimme jutustelua ja köllimme patjalla telkun edessä. Tunnit kuluivat kuin sekunnit. Puhuin hänet ihan pyörryksiin, se oli virhe. Keskustelimme monista elämän pienistä ja suurista asioista, elimme niitä elämän lyhyitä hetkiä, jotka syntyvät katseiden kohdatessa. Kynttilätkään eivät lämmittäneet yhtä paljon.
Maaginen ilta venyi lopulta yöksi ja yö aamuyöksi. Kello oli puoli viisi kun viimein suutelimme hyvästejä. ”Elämäni yö” olivat ainoat sanat, jotka sain itsestäni paperille kun tulin kotiin.
***
Koulukavet
on parhaita. Multimediakonsulttien
eilinen keikka TVO:lla oli aivan loistava, Ilyan ja Akin lisäksi tutuista
oli paikalla myös Seppo ja Laurakarhu. TVO on muuten oikein mukava mesta,
mutta siellä on turhan meluisaa. Juttelemisesta ei yksinkertaisesti tule
mitään. Pitkästä aikaa tuli sellainen fiilis, että
olisi pitänyt muistaa ottaa korvatulpat mukaan.
Perhemurheita. Sisko sai jonkinlaisen hepulin, se sai samalla koko perheen vähän paniikkiin. Tulee aina mielettömän turhautunut ja avuton olo kun haluaisi auttaa, muttei osaa. Toivottavasti löytyy joku joka osaa.
Tiina. Se vaihe syklistä kun pelottaa.
Menneet : Tammikuu > Joulukuu > Marraskuu
Vieraskirja - Satumaa - #Unessa.net