pelkäsin aluksi,
mutta kaikki tapahtui kuin huomaamattani,
kysymättä lupaa ja miettimättä.mutta vasta viattomuus teki siitä niin kaunista.
(ja ”minua on turha syyttää mistään, minä olen aina ollut hyvien puolella”)
Niin. Toisinaan tulee elämässä eteen päiviä, jotka muuttavat asioita. Tapaa ajatella, suhtautumista asioihin ja ihmisiin ympärillä. Lieneekö taas kerran kohtalon ivaa vai pelkkää sattumaa, että tämä näytelmä tapahtui yöllä. Tämä oli yksi niistä öistä.
Päivä oli kuin helvettiä. Kiireinen, täynnä stressiä ja odotuksia. Kun viimeinkin pääsin kotiin, jouduin todella painiskelemaan kysymyksen kanssa lähteäkö ulos vaiko ei? Jokin tässä kaikessa tuntui jollain tapaa epämukavalta, enkä oikein osannut päättää. Ennenkuin muistin, että Seppo on kaupungissa. Kaikki kävi nopeasti: tapaisimme cosmicissa ja minulla olisi sittenkin esiliina mukanani. Tosiaan Katrina ja pari hänen kaveriaan olivat tulossa myös.
Ilta oli erilainen. Siinä ei ollut mitään yksistään merkittävää tai ihmeellistä, mutta nuo kaikki pienet ja näkymättömät palaset saivat sen tuntumaan siltä kuin olisin valmistautunut johonkin tällaiseen jo pitkään. Ainoa hassu yksityiskohta illasta lienee se, että hymyilin lähes taukoamatta :)
Katrina oli paljon kauniimpi luonnossa kuin mitä olin valokuvista nähnyt. Hänkin hymyili alituisesti ja se sai keskustelumme Sepon kanssa tuntumaan varmasti viihdyttävämmältä kuin se todellisuudessa oli. Juttelimme pitkään vähän kaikesta, palasimme usein muistuttamaan toisiamme siitä kuinka meillä oli ikävä toisiamme. Tosiaan. Seppoa tulee hassulla tavalla ikävä aina kun miestä ei vähään aikaan näe, olin onnellinen kun saimme pitkästä aikaa viettää iltaa yhdessä.
Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti siirryimme Primaan jossain vaiheessa. Max oli mukana ja tunnelma oli korkealla. Ihastelin tanssilattialta valoshowta ja nautin ympärillä tanssivista ystävistä. Se oli oikeasti hauskaa. Yritimme etsiä Katrinan kavereita, mutta kävi ilmi että he olivatkin Puuterissa.
- ”Kotiinko?”
- ”Niin - Dynamoon!”
- ”Oletko koskaan ollut Dynamossa?”
- ”En.”
- ”No sitten mennään!”
- ”Mennään vaan”
Seppo oli umpihumalassa ja Max kadonnut jonnekkin. Ei se mitään, vieläkin oli mielettömän hauskaa. Olimme pian Dynamossa ja tanssi jatkui.
Ja jatkui... ja jatkui...
Itseasiassa se jatkui melkein koko illan :) Seppo tuli ja meni, hävitti lompakkonsa kertaalleen (takataskuun) ja lähti lopulta vähän ennen meitä pois.
Minä tanssein. Ja hymyilin. Ja tanssein. En minä tiedä mikä minuun meni, mutta pidin siitä. Se oli se kaikki yhteensä. Musiikki, seura, ympärillä olevat ihmiset. Kaikki hymyilivät ja minäkin hymyilin. Voi kuinka täydellinen ilta!
Olli olisi heittänyt mut kotiin, mutta tuntui helpommalta mennä Katrinan kyydissä. Vähän ennen neljää auto kaartoi sateiselle parkkipaikalle ja vasta hetki sitten alkanyt ihmeellinen yö loppui yhtä tavallisesti kuin se alkoikin.
- ”Hyvää yötä”
- ”Sitä samaa, aja varovasti!”
Niin. Mieleni täyttyi illan aikana kaikesta sellaisesta, jonka luulin jo kauan sitten unohtaneeni. Onnellisuus ei ole kiinni taikatempuista eikä viimeiseen saakka varjelluista unelmista. Se ei odota huomisessa, ei piilottele salaisten ovien takana vaan sen voi löytää sisälleen jo tänään.
Eläminen on toisinaan kovin vaikeaa kun sitä yrittää liikaa. Ehkä olisi helpompi vaan joskus unohtaa liika yrittäminen ja keskittyä vaan olemiseen. Hetkeen. Ja sitten Elää.
Huomenna yritän taas elää :)
>> Arki : Tammikuu 2002